perjantai 29. tammikuuta 2016

Takka, vihdoinkin valmis!

Takan valmistuminen ei ole ollut tämän projektin itsestäänselvin asia. Nyt olemme kuitenkin selättäneet kaikki lisäostot, peltisepän saatavuuden, eri asennukset ja muut huolenaiheet: Takka on vihdoinkin valmis. Tai siis hormista puuttuu pieni peltijuttu (johon toimitettiin väärät ruuvit), mutta muuten se on valmis.

Ja näin se sitten yksinkertaisuudessaan meni:

Takalle piti valaa kunnon pohja


Asennettiin hormi, joka siis tehtiin valmiista harkoista


Aseteltiin takan palaset odottamaan asentajaa


Asentaja teki takan lähes valmiiksi, jonka jäkeen takka sai tovin kuivua


Kun takka oli tovin kuivunut, ja asentaja muisti että tämä homma on vielä kesken, takka tehtiin valmiiksi


Hormi vuorattiin Tiilerin ihanilla sisustustiilillä


Ja tadaa: se on siinä!



Yksinkertaista, eikö vain? :)

Vielä kun saan siivottua muurauksen sotkut, ja se peltihärpäke saadaan paikoilleen, voi takkaa alkaa pikkuhiljaa käyttämään. Takan "sisäänajo" kestää 7-10 päivää, joten tovi vielä menee ennenkun pääsen paistamaan sen täydellisen pizzan takan leivinuunissa, joka muuten on takan vasemmalla puolella, mutta ei näköjään näy yhdessäkään kuvassa :)

Hieman vielä pähkäilin pitäisikö takka maalata harmaaksi, mutta viisaat ystäväni ovat neuvoneet että kantsii nyt hetki katsoa, saahan sen maalattua myöhemminkin. Juuri näin, ei hötkyillä, kiitos ystävät!

Rouva E







tiistai 26. tammikuuta 2016

Kato katto

Ennen taloprojektin alkua, ajattelin katon olevan joko ulkokatto tai sisäkatto. Ulkokatto oli se ulospäin näkyvä osa, ja sisäkatto luonnostaan se, mikä näkyy sisälle. Nyt tiedän, että katto sisältää aikapaljon muutakin. Meidän katon rakentaminen alkaa olla loppusuoralla. Ulkokatto valmistui jo ajat sitten ja sen jälkeen kattoon on asennettu yhtä ja toista lankuista eristeisiin. Olemme vihdoin siinä vaiheessa, että se katon toinen osa, sisäkatto voidaan tehdä. 

Viime viikolla ja tämän viikon alkupuolella supertaitava raksamiehemme Jarmo on tehnyt meille todella kauniin sisäkaton. Tarina kertoo, että kattoon on saatu upotettua lähes 1,5 km paneelia, on siinä urakka... Valitsimme materiaaliksi valkolakatun kuusipaneelin (CE-merkitty, tietysti) ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä valintaamme. Tässä vaiheessa rakentamista kun on melko paljon tasoittamista, maalaamista ja muuta aikaa vievää hässäkkää, ajattelimme että valmiiksi käsitelty paneeli on helpoin. Ja niinhän se on. Kuinka ihanaa onkaan katsella kun tulee kerralla valmista, ei tarvitse taas hioa ja pohjamaalata ja hioa ja maalata ja miettiä että onko nyt tasaista pintaa ja onko maalausjälki tasainen vai pitäisikö vielä maalata yksi kerros. Lautaa vain kattoon ja valmista tulee. Katsellessa Jarmon millin tarkkaa työskentelyä, Remontti-Reiskakin jää kakkoseksi, ja se on paljon se!



















Katon valmistuminen tekee raksasta pikku hiljaa kodin. Katosta aikaisemmin näkyneet pahvit ja teipit ja piuhat on saatu piiloon ja tilalla on katto, sellainen kuin kodissa kuuluu olla. Vielä kun saisi listat paikoilleen, niin peittyisi viimeisetkin eristeet. Katto on myös tuonut taloon kaikumisen, joka puolestaan on saanut ajatukset kulkemaan sisustamisen suuntaan: millaiset kankaat, verhot ja matot tuodaan poistamaan kaikua. En malta odottaa... 

Eilen istuimme Herra S:n kanssa illalla keskellä olohuonetta. Pohdimme mihin kohtaan tv tulisi, mallailimme sohvan paikkaa ja haaveilimme siitä, että leivinuunissa paistuisi täydellinen pizza. Projektissa ollaan jo voiton puolella, mutta viimeiset kilometrit tuntuvat tuskallisen pitkiltä!

Rouva E

maanantai 25. tammikuuta 2016

Ensin suunnitellaan, sitten tehdään. Vai tehdäänkö sittenkin toisinpäin?

Talonrakentaminen on tarkkaan valvottua hommaa. On CE-merkkejä, eri tasoisia valvojia, suunnittelijoita, rakennusviranomaisia ym porukkaa, jotka tarkastavat ja valvovat, että talo on suunniteltu ja rakennettu noudattaen kaikkia mahdollisia kansallisia ja kansainvälisiä säädöksiä. Sitten on vielä "hyvä rakennustapa", jota tulee noudattaa.

Kun taloa aletaan rakentaa, täytyy tehdä suunnitelmia, jotta talo täyttää kaikki nuo vaatimukset. Niitä tehdään perustuksista piippuun asti käytännössä kaikesta, mitä aiotaan tehdä. Suunnitelma kuvaa mitä tehdään ja miten. Nämä suunnitelmat hyväksytetään viime kädessä rakennusvalvonnassa ja niiden perusteella joko myönnetään rakennuslupa tai sitten ei. Kun lupa on saatu, talo siis rakennetaan näiden suunnitelmien mukaisesti. Loogista, ensin suunnitellaan, sitten tehdään sen mukaisesti.

Viikonlopun aikana olen oppinut, että jos ei tehdä suunnitelmien mukaan, niin ei hätää. Aina voidaan piirtää uudet suunnitelmat sen mukaisesti mitä on jo tehty ja päivätä ne menneisyyteen, jotta näyttäisi, että suunnitelmat on tehty ensin ja rakennettu suunnitelmien mukaisesti. Tämän meille opetti Mammuttikoti, vankka suomalainen hirsirakentaja-osaaja. Olemme tapelleet Mammutin kanssa nyt viimeksi hyvän rakennustavan vastaisesti tehdystä katon pellityksestä. Mammutin mielestähän heidän tekemä työnsä on priimaa, ja koska sitä ei ollut etukäteen suunniteltu, asia on heidän mukaan oikein tehty. Meidän, ja muutaman (N=15) muun mukaan, pellitys on tehty väärin. Kyseessä on kattopellin hirsiseinää vasten tuleva reuna, joka mammutin mukaan tulee hirren päälle, ja kaikkien muiden mielestä sen pitäisi tulla hirteen tehdyn viillon sisään, jolloin vesi valuu viillosta ulospäin, eli pois hirrestä.

Koska sekä me että Mammutti myönnämme että koska kyseisestä yksityiskohdasta ei ollut etukäteen piirrettyä suunnitelmaa, on näkemyserossa kyse siitä, onko käytetty hyvää rakennustapaa vai ei. Mammutti on nyt kuitenkin ratkaissut asian: saimme perjantaina postissa uudet suunnitelmapiirrustukset, joihin on lisätty tuo yksityiskohta, siten kuten Mammutti on sen rakentanut, ja suunnitelma on päivätty elokuulle 2015. Piirrustukset, jotka on päivätty 5 kuukautta sitten, ja niihin on lisätty yksityiskohtia, tulevat meille nyt??? Näin rakentamisen amatööreinä olimme hieman hämillämme, onko kyseessä:

a) Jonkinsortin väärennös tai muu vähintään vilpiksi luokiteltava rikos, joka on kaikenlisäksi lapsellisen helppo todistaa,  alkuperäiset piirrustukset kun ovat kaikkien (meidän, suunnittelijoiden, Mammutin jne) allekirjoittamat ja löytyvät mm. rakennusvalvonnasta.

b) Unohdus: Mammutti vasta nyt löysi nämä elokuiset piirrustukset ja on aikoinaan vahingossa lähettänyt meille väärät piirrustukset, joissa kattopellin yksityiskohta ei näy.

c) "Normikäytäntö" vaihtelevine määritelmineen, jota me amatöörit emme tietenkään voi ymmärtää

d) Joku muu mikä?

Arkkitehti korjaa virheensä villiviinillä, leipuri kermavaahdolla ja lääkäri mullalla. Odotamme innolla Mammutin vastausta, miten he korjaavat virheensä, vai tuliko se jo korjattua?

Rouva E

torstai 21. tammikuuta 2016

Merkityksellinen CE-merkki

Talonrakentaminen on tarkkaan säädettyä puuhaa. Eri kaupungeilla on omia sääntöjä, mailla on omia sääntöjä ja EU:lla omia. Kun nämä kaikki laitetaan yhteen, on suoranainen ihme, että rakentaja itse pääsee päättämään yhtään mistään. Kaupunki saattaa määritellä minkä kokoisen ja näköisen talon saa rakentaa, määräten jopa aidan tyylin ja värin valmiiksi, puhumattakaan vielä niistä kaikista määräyksistä, joilla varmistetaan että talo on kestävä ja täyttää kaikenmaailman muut kriteerit.

Yksi näistä ihmeellisyyksistä on CE-merkintä. CE-merkintä on valmistajan ilmoitus siitä, että tuote täyttää sitä koskevat Euroopan unionin vaatimukset. Tukesin sivut kertovat että:

"CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset. CE-merkintä voidaan yleensä kiinnittää tuotteeseen ilman puolueettoman osapuolen suorittamaa testausta"

"CE-merkintä ei pääsääntöisesti ole yleinen turvallisuusmerkki eikä kaiken kattava turvallisuuden tae kuluttajille. Direktiivit eivät kata tuotteen kaikkia ominaisuuksia esim. käyttöominaisuuksia vaan vain tietyn osan esim. mekaanisen kestävyyden tai syttyvyyden. CE-merkintä ei myöskään erottele tuotteiden paremmuutta."

CE-merkintä pitää olla kaikissa materiaaleissa, joita taloon tulee. KAIKISSA. Ja meidän pitää pystyä näyttämään nämä merkit. Merkit ovat joko kiinni itse tuotteessa (kuten puutavaroissa), tai pakkausmateriaalissa. Pahimmassa tapauksessa merkintä löytyy vain tuotteen esitteestä, joka ei edes ole tuotteen mukana. Käytännössä olemme siis repineet CE-merkintöjä pakkauksista tai etsineet kyseisen tuotteen esitteen, jossa CE-merkki on esitetty. Miksi? Koska säädökset määräävät niin. Meidän pitää siis pystyä osoittamaan, että taloon käytetyt materiaalit ovat saaneet tuon merkin, se ei takaa, että ne olisivat turvallisia tai että niitä olisi edes puolueettomasti testattu. 

Leikitään hetki, että CE-merkintä on tärkeä. Meidän pitää siis pystyä osoittamaan, että kaikilla materiaaleilla, mukaan lukien kaikella sillä sälällä, joka on jo muurattu umpeen talon alle tai talon sisään, on CE-merkintä. Herää pari kysymystä: 1. Mistä helvetistä joku tietää, että pakkauksesta tai esitteestä otettu CE-merkki on juuri sen tuotteen, joka on muurattu talon alle? 2. Mistä kukaan tietää minkä putkenpätkän olemme talon alle muuranneet. Periaatteessa olisimme voineet tehdä vaikka itse ne putket, upottaa ne maahan, kasata talon päälle ja ottaa netistä CE-merkityn putken merkit. 3. Mistä kukaan tietää onko taloon ujutettu salakavalasti CE-merkitsemättömiä materiaaleja? Talossa jää niin paljon materiaalia piiloon, että miten kukaan voi jälkikäteen todentaa esittämämme CE- merkin ja materiaalin vastaavuuden??? 

Vastaus tähän on tietysti rehellisyys. Rehelliset rakentajat, rehelliset valvojat, rehelliset toimittajat, rehelliset suomalaiset. Mutta jos mennään rehellisyyden nimissä, niin eikö silloin riittäisi pelkkä sana, mihin niitä himskatin hamstrattuja merkkejä tarvitaan? Haluaisin nähdä sen ihmisen, jolla on lista taloon tulleista materiaaleista ja joka vertaa sitä CE-merkintöihin. 


Tämäkin jää piiloon oven karmin alle...
Yhtä kaikki, olemme nyt keränneet näitä merkkejä pakkauksista, ottaneet kuvia ja arkistoineet niitä jos jonkunnäköisiin kansioihin. Epäilen, että 1. Kukaan ei koskaan tule niitä katsomaan 2. Kukaan ei koskaan pysty sanomaan onko siinä kaikkien materiaalien merkit 3. Kukaan ei koskaan pysty todentamaan onko juuri ne tuotteet, joiden merkit on arkistoitu, samat kuin mitä taloon on käytetty. Ainoa joka asian oikeasti tietää on me itse. Meiltä itseasiassa löytyy kaikki merkit, olemme nimittäin ottaneet merkkien keräämis-tehtävän enemmän kuin vakavasti, koska se on niin hupaisaa...

Rakennusalan ihmiset, sekä valvontaviranomaiset harovat hiuksiaan lukiessa tätä: rakentamisen amatööri ihmettelee itsestään selvyyttä. Eräs viisas nainen sanoi kerran, että jos asia on liian sekava ymmärrettäväksi, sitä ei ole osattu ilmaista oikein. Nyt voin vain ihmetellä, onko vika minussa eli kuluttajassa (niinkuin yleensä), viranomaisissa joiden asia pitäisi pystyä selittämään vai siinä, että CE-merkintä oikeasti on epälooginen ja kaipaa fiksausta?

Rouva (C)E

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Talvi yllätti logistiikan

Talon rakentamisessa tarvitaan aika paljon tavaraa. Taloon uppoavan tavaran määrä on oikeastaan uskomattoman suuri, ja kuten aiemmin olen kirjoittanut, pieniä lähetyksiä ei käytännössä ole. Metsärinteen suurin haaste on ollut se, että se on keskellä metsää ja että se on rinne. Olemme pelänneet sitä päivää, kun tavarantoimittaja ei pääsekään ylös asti, ja joudumme kantamaan hirret, laudat, sorat, ikkunat tai keittiön kaapit hartiavoimin tontille. Uskomatonta kyllä, kaikki (mukaan lukien hirsirekka), poislukien takan asentajan auto, ovat päässeet perille.

Tänään se sitten tapahtui, ensimmäinen lasti jäi tulematta perille asti. Kyseessä oli laattatoimitus, joka sisälsi 3 000 kiloa laattoja ja 400 kg laastia. Kuljetusta varten oli nähty hieman vaivaa ja maksettu euroja: ensin maksoimme laattatoimittajalle toimituksesta (=€). Kävi kuitenkin ilmi, että toimittajan autossa ei ole nosturia ja nuo 4 x 1 000 kg trukkilavaa olisi pitänyt purkaa pumppukärryillä lumihankeen. Rautakaupasta ehdotettiin, että laatat vietäisiin ensin rautakauppaan, josta ne erillisellä kuljetuksella (=€) tuotaisiin tontille. Pumppukärryt ja lumikasat kun eivät oikein ole kavereita ja rautakaupan autossa on nosturi. 

Lumi kuitenkin yllätti kuljettajan, joka totesi, ettei pääse rinnettä ylös. Onhan se ennenkuulumatonta, että Suomessa on tammikuussa lunta! Tiemme oli aurattu. Jopa niin hyvin, että sieltä pilkisti soraa. Mielestäni tie on käytännössä parempi kuin hiekoitettu tie, mutta ilmeisesti rautakaupan kuljettajalla on asiasta eriävä mielipide. Ja kun ei niin ei. Sinne jäivät laattalavat ja laastit keskelle metsänreunaa 150 metriä tontilta. Tässä vaiheessa meinasin  saada hepulin, ja on rautakaupan kuljettajan onni, että asioi Herra S:n kanssa, ei minun. 



Onneksi meillä maalla hätä ei ole tämän näköinen. Herra S oli aamulla tutustunut naapuriimme (maalla lasketaan naapuriksi, jos asuu 1,5 km säteellä), joka oli auraamassa tietä traktorilla. Soitto naapurille ja jo oli tovin päästä John Deere kuljettamassa lastia ylös rinnettä.

Lupasipa ukko vielä jatkossa tulla auraamaan tietämme aina silloin tällöin. Ei voi kun todeta, että kyllä maalla on mukavaa!

Rouva E




maanantai 11. tammikuuta 2016

Valintojen vaikeus ja jälkiviisaus

Rakentaminen on täynnä tehtäviä valintoja. Valinnat alkavat siitä, mihin rakennetaan, mitä rakennetaan, kuka rakentaa, miten rakennetaan, milloin rakennetaan, lista on loputon. Meillä iso osa päätöksistä on jo tehty, on valittu mm. tontti, talo, tekijät, keittiö, värit, kodinkoneet. Pitäisi joskus ihan listata, mitä kaikkea projektin aikana on joutunut valitsemaan, lista olisi piiiiitkä.

Valintoihin liittyy aina ongelmia. Ensimmäinen ongelma on, että osaa tehdä oikean valinnan. Jokainen valinta muokkaa seuraavaa valintaa johonkin suuntaan. Tontin valinta vaikuttaa talon muotoon, talon muoto vaikuttaa sisäseiniin, sisäseinät vaikuttavat kalusteisiin jne. Jos alussa tekee väärän valinnan, koko homma voi mennä ikäänkuin vinoon. Oikean valinnan tekemisessä tarvitaan tarpeeksi tietoa. Pitää tietää ja osata ajatella koko tuo valintaa seuraava syy-seuraussuhde jana.

Toinen valinnan ongelma on ihmisen mieli. Se ihana ailahtelevainen mieli, joka erityisesti naisilla saattaa vaihdella päivästä tai kellonajasta riippuen. Se mikä eilen aamulla tuntui oikealta valinnalta, onkin tänään puolilta päivin jo ihan surkea. Ja se mikä toissapäivänä lytättiin huonona ehdotuksena, onkin huomenna aamulla loistava valinta. Miesten mielestä naisen mieltä on mahdotonta ymmärtää. Nainen kyllä ymmärtää mielensä, mutta pystyykö nainen elämään sen kanssa? Tasa-arvon nimissä, pitää sanoa, ettei y-kromosomi suojaa mielen vaihtelulta. Mies ei vain välttämättä ilmaise asiaa yhtä äänekkäästi kuin nainen, mies toteaa että "paska laite" tai "eipä tääkään taaskaan toimi".

Kolmas valintoihin liittyvä ongelma on jossittelu, jälkiviisaus, päätöskrapula. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jokainen, joka on joskus valinnut jotain tietää mistä on kyse. Kyse on epäröinnistä, siitä että tulikohan nyt kuitenkaan tehtyä oikea valinta? Vaikka mieli itsessään ei olisi muuttunut, valinta voi silti epäilyttää. Myynnin ammattilaiset tuntevat ilmiön hyvin, parhaat myyjät soittavat pari päivää ison valinnan jälkeen ja kehuvat kuinka hyvän valinnan oletkaan kuluttajana tehnyt. Kun rahat on saatu, loppuu soittelu.

Yhdistetään nämä kolme ongelmaa + fakta että iso osa valinnoista on jo tehty, ja soppa on valmis:

Kutsuttakoon tätä puolta minusta tässä paniikki minäkseni. Olen pomppinut sisustus- ja raksablogista toiseen, ihaillut googlen kauniita kuvia ja selannut sisustuslehtiä vain todetakseni, että talon olisi sittenkin pitänyt olla kaksikerroksinen, sen olisi pitänyt olla välillä isompi, välillä pienempi, huonejärjestyksen olisi pitänyt olla eri, keittiön väri olisi pitänyt olla valkoinen, makuuhuoneen tapetti on väärä ja seinät on auttamattomasti pilattu harmaalla paneelivahalla. Itseasiassa koko talon olisi pitänyt olla hieman ylempänä ja se on sitäpaitsi hieman vinossa. Olen jo mukamas kyllästynyt valitsemiini kaakeleihin, joita ei vielä kyllä ole edes asennettu ja iki-ihana ruokakomeroni tuntuu täysin toimimattomalta, vaikka siellä ei ole ensimmäistäkään hyllyä vielä. Ja ainakin yksi pistorasia on aivan väärässä paikassa!

Talon rakentamisen valinnat ovat ainakin omalla kohdallani yksi elämäni isoimmista valinnoista, ne ovat oman kodin valintoja. Olen lohduttautunut sillä, että kunhan saadaan tämä ensin valmiiksi ja talous taas jonkunlaiseen tasapainoon, voin aina rakentaa taloon toisen kerroksen, voin purkaa pari sisäseinää, vaihtaa tapetin, hioa vahan pois hirsistä (lähteeköhän se muuten?), ja pahimmassa tapauksessa pikkaisen kääntää koko taloa sivusuunnassa. Ajatus siitä, että talon ei tarvitse juuri nyt olla täydellinen, vaan urakka voi jatkua hamaan tulevaisuuteen, rauhoittaa paniikki minääni. Herra S:ää ajatus ikiprojektista ei varmaankaan rauhoita yhtä paljoa.

Järkevä minäni tietää mihin jokainen valinta on perustunut, ja seisoo jokaisen valinnan takana. Järkevä minäni muistuttaa, että isoista valinnoista syntyy aina epäilyksiä jälkikäteen. Paniikki minäni hutaa väliin, että jos tekee kerralla kunnon valinnat, epäilyksiä ei synny! Järkevä minäni muistuttaa että sellaista ei ole olemassakaan, johon paniikki minäni suuttuu, ja sanoo jotain painokelvotonta. Sota sisälläni on valmis. Nyt on enää kyse annanko järkevän vai paniikki minäni voittaa. Ja koska se on minun valintani, annan järkevän minäni voittaa. Vai onko se sittenkään se oikea valinta?

Rouva E


perjantai 8. tammikuuta 2016

Vahaa pintaan

Nyt on päästy maalaushommissa jo melko pitkälle, melkein kaikki hirsi ja hirsipaneelipinnat on käsitelty puuvahalla ainakin kertaalleen. Kerroinkin jo aiemmin, että päädyimme Bloomin paneelivahaan, joka vakuutti meidät ekologisuudellaan ja kauniilla värillään.

Paneelivahaa voi levittää joko siveltimellä tai telalla. Itse tietysti aloitin siveltimellä. Olin kuullut tarinoita, kuinka kalliit maalit tuhotaan käyttämällä halpoja pensseleitä, joten ostin rautakaupasta kalleimmat mitkä löysin ajatuksella "halvalla ei saa hyvää". Tiedä sitten, minkä laatuisia ne lopulta olivat, mutta eipähän ainakaan kovin montaa karvaa joutunut seinästä repimään irti.

Bloomin paneelivahan värikartassa on käytännössä yksi väri, joka miellyttää: tunturipuro. Sen lisäksi ostin valkoista, poutapilvi-sävyistä, vahaa, ja teimme apuun tulleen ystäväni Rouva P:n kanssa "ittetein" värisekoituksen harmaasta tunturipurosta ja valkoisesta poutapilvestä. Mielestämme onnistuimme hyvin. Käsittelimme omalla sävyllämme vierashuoneen ja makuuhuoneen hirsipinnat. Herrat S ja H vahailivat käytävän seinää telan avulla värillä tunturipuro. Kun vertasi herrojen ja rouvien työn jälkeä, pitää sanoa  että tela voitti taas siveltimen. Ja vaikka bloomin ohjeen mukaan yksi kerros riittää, täytynee ainakin rouvien kädenjälkeä hieman korjailla.

Rouvien taidonnäyte, makuuhuone
Rouvien taidonnäyte, vierashuone
Eteinen

Koitapa tässä valossa saada jotain selvää....

Olohuoneeseen käsittelimme kaksi seinää valkoisella ja loput harmaalla. Takka maalataan harmaaksi, joten se erottuu paremmin valkoisesta seinästä. Sitäpaitsi valkoinen hieman raikastaa melko harmaata yleiskuvaa.
Olohuone
Vahan yksi parhaista puolista on sen kaunis, mattainen, lähes samettinen pinta. Se myös jättää puun kauniit kuviot näkyviin. Nyt odotamme katon ja valojen asennusta, jotta näämme kuinka tasainen tai epätasainen telan tekemä jälki todellisuudessa on. Talviajan luonnonvalo yhdistettynä eri suunnista tuleviin erivärisiin raksavaloihin ei ehkä anna sitä absoluuttista totuutta. Toisaalta emme pääsisi vielä jatkamaan hommia senkään vuoksi, että kyseinen vaha on nyt ostettu loppuun sekä oman kaupungin, että naapuripitäjän rautakaupoista. En tiedä onko tuote niin surkea, ettei sitä juurikaan myydä eikä varastot siksi ole suuret, vai onko se niin älyttömän hyvä, että menekki on valtava.

Tälläkin kertaa, työnjohto seurasi touhuamme ehkä hieman liikaakin osallistuen. Näyttelykoiran turkki ei kuulemma saa olla maalattu, mutta mitähän säännöt sanovat siihen, että näyttelykoira itse maalaa oman turkkinsa?

Työnjohto

Rouva E

torstai 7. tammikuuta 2016

Välineurheilua pahimmillaan

Rakentaminen on välineurheilua. En yhtään ihmettele, että luolamiesten ajoista lähtien ihminen on pyrkinyt keksimään jos jonkunsortin työkaluja elämäänsä helpottamaan. Arvostan toki historian ihmisiä, jotka rakensivat taloja (ja rakensivat muuten todella kauniita taloja) kuokka ja kirves- meiningillä, mutta kunnon välineiden käyttö vähintääkin helpottaa rakentajan hermoja.

Meillä rakentamisen välineurheilu on Herra S:n laji. Muistaakseni ensimmäinen ostos oli moottorisaha, metsärinne kun oli täynnä puita. Sen jälkeen talo ja tontti on täyttynyt pienistä ja isommista välineistä eli työkaluista, tarvittavista työkaluista (huomauttaa Herra S). Harva se päivä, kuin tyhjästä ilmestyy uusi vempain, sellainen pakollinen.

Yksi uusimmista välineistä on Herra S:n vanhemmiltaan joululahjaksi saama pyörösaha. Pyörösaha on aivan ehdoton, jotta esim. hirsipaneeleita (jotka pääosin ovat jo seinillä) saadaan sahattua oikeaan mittaan. Sahalla voi olla kuulemma myöhemminkin paljon käyttöä. Saha on akkukäyttöinen ja siksikin erityisen hyvä, ei turhia piuhoja. Tänään tämä saha otettiin vihdoin käyttöön. Tai siis olisi otettu, jos siinä olisi ollut akku ja akun laturi mukana. Mutta kun ei ollut. Äkkinäinen luulisi, että kun ostaa akkukäyttöisen pyörösahan, siinä olisi se akku mukana. Äkkinäinen on väärässä, akku pitää tietysti ostaa erikseen. Ja akun laturi myös. Eikä muuten ole itsestäänselvää, että kauppa, joka myy akkukäyttöistä pyörösahaa, myisi myös akkua siihen, puhumattakaan akun laturista. Yllättävää kyllä,  pyörösahassa oli mukana kuitenkin se pyörö ja ilmeisesti myös saha.



No, jokainen kokemus on oppimismahdollisuus. Rakentamisen tässä vaiheessa olen jo oppinut että jos ostaa takan, saa vain sen takan, jos ostaa akkukäyttöisen pyörösahan, saa vain sen pyörösahan. Olen siis oppinut rautakauppojen ja muiden rakennusalan myyjien suurimman salaisuuden: "Älä myy ikinä kokonaista tuotetta, kyni rakentajalta vähintään tuplahinta myymällä jokainen osa erikseen."

Ensi kerralla kun menen rautakauppaan, ei varmasti pääse myyjä yllättämään: kun menen ostamaan ruuveja, varmistan, että ruuvin kanta ja kierteen kuuluvat mukaan, ja jos eivät kuulu, varmistan että niitä saa ostettua samasta liikkeestä kuin ruuvejakin. 

Rouva E


maanantai 4. tammikuuta 2016

Tuli, pelottava ja tarpeellinen

Taloprojektin ajan (ja hieman pidempääkin) olemme asuneet mökillä. Mökillä asuminen on ollut käytännöllistä taloudellisen syyn lisäksi siksi, että se on melko lähellä metsärinnettä. Mökkimme on perinteinen 60-luvun lautamökki, jonka eristystaso lähentelee leikkimökin tasoa, puhumattakaan kantovedestä (juokseva vesi mikäli Herra S juoksee), huussista ja ulkosaunasta. Varautuminen mökkitalveen alkoi kohdallamme jo viime keväänä, kun hankimme mökille ilmalämpöpumpun sekä teetimme avotakkaan takkasydämen talven pakkasia varten. Teimme myös halkoja isot pinot, jotta on mitä polttaa. Ajattelin mökkitalven olevan kiva seikkailu, muuta ajattelivat meidän olevan hulluja.

Siitä lähtien kun hirsikehikko alkoi nousta metsärinteelle, meillä on ollut ylijäämäpuuta, jota olemme polttaneet sekä mökin takassa, että saunassa. Kutsuttakoon tätä puuta tässä raksapuuksi. Raksapuu on palanut paremmin kuin hyvin. On oikeastaan pelottavaa, kuinka hyvin se syttyy. Joskus tuntuu, että pelkän sanan "tulitikku" ääneen sanominen saa sen syttymään. Talomme on rakennettu tuosta äärettömän hyvin syttyvästä ja palavasta puusta! Puuta on siis riittänyt monta kuukautta, ja sitä on todella poltettu päivittäin, sekä saunassa että takassa.

Nyt raksapuu alkaa olla pikkuhiljaa poltettu, raksalla odottaa vielä yksi kuorma, mutta siinä se taitaa sitten olla. On siis ollut aika ottaa kevään ja kesän halkopinot käyttöön. Kuinka sattuikaan, että juuri samoihin aikoihin pakkanen on laskenut alle 10 asteen ja takan polttaminen on mökin lämmittämisen näkökulmasta äärimmäisen tärkeää. Arvaatte varmaan mikä show halkojen polttamisesta on tullut: ei syty, ei sitten niin millään! On käytetty sanomalehtiä, tuohia, sytykkeitä, ärräpäitä, uhkausta ja kiristystä. On sytytetty alta ja päältä ja sivulta ja takaa ja edestä. Vain bensaa emme vielä ole yrittäneet, ja se alkaa kohta kuulostaa loistavalta vaihtoehdolta.

Takan edessä istuessa sitä miettii, kuinka voi olla, että se puu, josta oma koti on tehty, palaa kuin unelma, mutta se puu, jonka pitäisi palaa ei pala varmaan edes helvetin tulessa! Järki kertoo että kyse on puun kuivuudesta, mutta silti tuntuu vähintäänkin epäreilulta ja pelottavalta.

Kuinkakohan kauan hirsitalo palaa? Ehtiikö pelastuslaitos ajoissa paikalle? Mikä on ajoissa? Onkohan mitään pelastettavaa? Mitä jos emme ole kotona?
Olemme yrittäneet varautua pahimpaan parhaalla mahdollisella tavalla, olemme hankkineet jauhesammuttimia (kuuluu rakennusalan määräyksiin), sammutuspeitteitä ja hommanneet hälytysjärjestelmän tulipalon varalle. Vain sprinklerijärjestelmä puutuu. Ja samaan aikaan istun mökillä palellen takan edessä ja yritän saada puita syttymään jo toista tuntia!!! Vähintäänkin epäreilua!

Lehtien otsikoissa on välillä kauheita uutisia tulipaloista, kuinka ne lähtivät lasten tulitikkuleikeistä tai palamaan jääneestä kynttilästä. Jos meillä joskus syttyy tulipalo, niin voin sanoa, että se ei ainakaan alkanut takasta!

Rouva E