keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Metsärinteen kuningatar on lunastanut kruununsa!

Sota Metsärinteen kuningattaruudesta on käyty. Voittajana selvisi Rouva E. Ampiaiskuningatar, tai itseasiassa kuningattaret, on kaadettu, sotilaat tuhottu ja alamaiset karkoitettu. Sota vaati uhreja, molemmin puolin. Metsärinteen kuningattaren sotajoukot (=Herra S) sai "muutaman" osuman torstaina, tökättyään lautakasassa olevaa ampiaispesää. Olimme aikaisemmin paikallistaneet vastapuolen asemat lähinnä katonrajaan, mutta ryökäleet olivat laajentaneet reviiriään maassa olevaan lautakasaan, suojapressun alle. Siihen pahaa aavistamaton, ampiaisille ilmeisen allerginen, Herra S sitten sohaisi siirrellessään tavaroita ja rakennustelineitä. Sodan ensimmäinen todellinen haavoittunut :( Juhannuksen aatton aato ilta menikin sitten rattoisasti paikallisen sairaalan päivystyksessä...

Kostoksi hälytimme apuun ammattisotilaan, kutsuttakoon häntä tässä tuholaistorjuntamieheksi. Ei voi kuin ihailla, kuinka nopeaa, tehokasta ja ystävällistä palvelua saimme! Sota-isku toteutettiin samana päivänä kun otin yhteyttä, ampiaiskuningattaret pesineen hävitettiin täydellisesti ja saimme vielä strategisia ohjeita mikäli jatko-sota iskee. Kävipä ammattisotilas vielä varmistamassa koko talon, ettei vastapuolen salaiset agentit ole piiloutuneet mihinkään. Loistavaa palvelua, voin käsi sydämellä suositella st-torjuntaa! Heiltä löytyy muuten apua ja neuvoja jos jonkinsortin tuhoeläinten hävittämiseen.

Pesiä löytyi yhteensä 3, joista yksi oli siis lautakasassa pressun alla, ja kaksi katon rajassa. Pressun alla olevassa pesässä oli arviolta 100-200 ampiaista ja varmaan toinen mokoma makaa nyt kuolleena pihallamme, joka muistuttaa raatteentietä. Olkoon siellä nyt vainajat hetken muistuttamassa muille ampiaisille, että kuka tällä tontilla määrää! Kuvassa näkyy pesä lautojen päällä. Pesä jatkuu itseasiassa vielä yhden laudan alle. Kuva otettu lasin läpi tsuumilla turvallisesti sisätiloista :)
Pesä

Sodassa kaatuneet
Sodassa kaatunut
Nyt pihassa pörrää vielä jokunen yksinäinen ampiaisyksilö. Ovat kuulemma olleet koko päivän töissä ja nyt kotiin palattua, ei ole enää kotia mihin palata. Ovat raukat vähän ihmeissään. Olkoot, tämä kuningatar ei tunne nyt armoa! 

Itsehän olin sotatoimien ajan kiltisti sisätiloissa, kurkin kyllä rohkeasti ikkunoista ja yritin saada jonkunlaisia valokuvia jälkipolville (tai rehellisesti sanottuna blogia varten). Tosin ikkunan läpi 5 metrin etäisyydeltä otetuista kuvista ei juurikaan voi päätellä ampiaispesän kokoa tai sodankäynnin hirveyttä. On nimittäin hurjan näköistä, kun miljoona ampiaista pörrää yhden miehen ympärillä, olkoonkin, että miehellä on kunnon suojavarusteet päällä! Eipä ollut hinkua avata ovea tai mennä yhtään lähemmäksi, ei edes hyvien fotojen takia.



Metsärinteen kuningattaren titteli on siis minulla, yksinoikeudella! Ampiaiskuningattaret saivat tärkeän opin: jos vittuilet minun miehelle, minä (tai siis hankkimani tuholaistorjuntamies) vittuilee sinun miehille. Itse opin sodankäynnistä seuraavaa: 

1. Ampiaiset hakevat puun pinnalta pesänrakennusmateriaalia, eli aina jos ampiainen lentää esim. katon rajassa, kyse ei ole pesästä vaan voi olla myös rakennusainehankintaostoksilla (vähän niinkuin kävisi k-raudassa)
2. Jos ampiaiset pörräävät pääsi ympärillä, asetu selkä seinää vasten, jolloin ne eivät pääse lentämään pääsi ympäri. Auttaa pääsemään ampiaisista eroon. Allekirjoittaneen huomio: vaatii kylmääkin kylmemmät hermot
3. Ampiaiset ovat lempeimmillään alkukesästä (olisi pitänyt kertoa tämä Herra S:lle sairaalareissulla). Loppukesästä ovat kuulemma super-ärtyisiä ja pesän koko voi olla useita tuhansia yksilöitä. -> ampiaispesä kannattaa hävittää alkukesästä. 
4. Cooper-tuhoaine peittoaa kaikenmaailman raidit mennen tullen. Varmista että purkki on täynnä ennekuin syöksyt taisteluun. 
5. Varaudu sodassa siihen, että ampiaiset pistävät. Kyse on siitä, onko sinulla tarpeeksi vaatetta päällä, jolloin pistin ei yllä ihoon asti. Muista myös suojata pää, ja varmista ettei kasvojen edessä oleva verkko ole kosketuksissa ihoon! 

Näillä eväin siis ensi viikolla talon maalaushommiin, vihdoinkin!

Rouva E, Metsärinteen kuningatar

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Viheliäinen pikku sälä

Onko olemassa ketään, joka pitää muuttamisesta? Voin käsi sydämellä sanoa, että minä en pidä. Pidän muuton teityistä osista, niistä, jotka ovat selkeitä: lasien ja lautasten pakkaaminen ja purkaminen, kirjojen pakkaaminen ja purkaminen ja liinavaatteiden pakaaminen ja purkaminen. Sohvan ja ruokapöydän muuttaminen on ihan ok, samoin muiden selkeiden huonekalujen. Vihaan sen sijaan niitä epämääräisiä tavaroita, joita löytyy laatikoista, pussukoista ja nyssyköistä: käyntikortteja, irrallisia valokuvia, pieniä muistoesineitä, mainoskyniä, teippirulla, pariton sukka, avaimenperiä, lähettämätön postikortti kaukomailta, jonka osti koska kuva oli niin nätti. Jep, ihan kuin sitä kuvaa nyt sitten kahdeksan vuoden jälkeen katselisi!

Ja kaikista kauheinta, kaikenmaailman piuhat: tv:n piuhat, anteennipiuhat, eri puhelimien piuhat vuodelta nakki ja kirves, tietokoneen piuha, kameran piuha, kuullokkeiden piuhat, porakoneen piuha, dvd:n piuha, radion piuha, sanelukoneen piuha, vanhan kameran piuha, koiran pureskelema piuha, paketissa oleva avaamaton piuha ja miljoona muuta, jotka kulkevat nimellä piuha.

Meillä oli rakennusaikana varasto, johon koko koti pakattiin. Muutossa (ensimmäisessä aallossa) varastolta tuotiin kaikki kiva muutettava: huonekalut, lautaset, liinavaatteet, kirjat. Se muutto oli kiva, ja jokaiselle tavaralle oli selkeästi oma paikkansa. Varastoon jäi laatikot, jotka sisälsivät näitä epämääräisiä tavaroita, ja piuhoja. Nyt kun varaston vuokra-aika umpeutuu, on näiden inhottavuuksien selvittämisen aika. Olen siis joutunut tekemään isoja päätöksiä, haluanko säilyttää ystävien lähettämän joulutervehdyksen, jossa viimekesänä armeijasta päässyt nuorimies komeilee nippa nappa kouluikäisenä? Missä kuuluu säilyttää heijastimia, jotka eivät ole takissa kiinni? Mitä teen miljoonalle piuhalle, joista en edes tiedä mihin ne kuuluvat? Näitä varten jokaisella löytyy vastaus: laatikko. Ne kaikki laitetaan yhteen laatikkoon, josta ne voi halutessaan kaivaa esiin. Sitä halua ei vain koskaan tule, ja ne hautautuvat laatikon pohjalle for ever. Sitten seuraavassa muutossa niitä taas ihmetellään.

Luin jokin aika sitten KonMarin kirjan, jonka opeilla (hieman soveltaen) pikku sälän muuttaminen on mennyt yllättävän jouhevasti. Aikaa se on vienyt, mutta hermoja on säästynyt. Olen ollut helpottunut, että voin heittää tavaroita pois. Kyllä, jopa sen ystävän pikkupojan kuvan (olen kamala ihminen). Osan tavaroista olen asettanut saattohoitoon (tämä ei ole KonMarin oppien mukainen toiminta): Kaikki piuhat sulloin yhteen isoon muovilaatikkoon, jonka piilotin vaatehuoneen perälle. Mikäli laatikko ei ole liikahtanut jouluun mennessä, lentää koko laatikko, avaamatta, roskikseen samalla kun kaivan joulukoristeet esiin. Sälästä pitää osata erottaa aarteet. Varasin todellisille aarteille yhden laatikon, jonka asetin kirjahyllyyni. Rakkaimmat sekalaiset tavarani ovat siellä. Kuten pieni nalle, muisto työkaverilta, pikkuinen lompakko toisen työkaverin tulianen ja kortti rakkaalta ystävältä. Minun pieni aarre-arkku.


Rouva E, pikkusälän selättäjä

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Höyryllä likaa vastaan!

Vihaan siivoamista. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, se on kamalaa puuhaa. Vihaan erityisesti pölynimuria, sitä saa koko ajan repiä perässään, se törmäilee nurkkiin, jää jumiin tuolin jalkoihin, sen johto ei koskaan riitä tarpeeksi pitkälle ja sen putkista kuuluvat epämääräiset kolinat saavat aina pelkäämään että pölypussiin on sujahtanut vähintään isoäidin perintökorvakorut. Kertakaikkiaan kamala vehje!

Raksa-aikaan siivoaminen oli jotenkin siedettävää. Ehkä siksi, että suurin osa tavaroista jouti mielestäni roskiin, ja jokainen siivottu pölykasa oli askel kohti uuttaa kotia. Muuton yhteydessä halusin saada ammattisiivoojaan hoitamaan rakennuspölyn. Ei mennyt sekään niinkuin strömsössä, siivooja kyllä tuli, neljäksi tunniksi. Ei siinä koko kämppää siivottu. Loppu jäi allekirjoittaneen vastuulle. Luojan kiitos ihana, rakas anoppini tuli apuun ja hoiti osan ikkunoista. Ne loput ovat vieläkin pesemättä.

Muistan laattamiehen sanoneen että laattojen rakennuspöly pitää ensin pyyhkiä kuivalla ja sitten vasta kostealla. Mai ääs, suihkautin ne samantien suihkulla "puhtaiksi". Rakennuspölyä on tuon takia vieläkin pesuhuoneen laattojen pinnassa. Muistan laattojen myyjän kehoittaneen vuokraamaan koneen lattioiden ensisiivoukseen. Mai ääs, pesimme ne ystäväni Rouva W:n kanssa käsin, perseet pystyssä konttasimme pitkin lattioita. Niistä tuli mielestäni vähintään yhtä hyvät kuin koneella, ellei jopa paremmat. Odottelemme edelleen milloin käsistä ja jaloista lähtee nahka, aine kuulemma on vahvasti syövyttävää...

Nyt parin kuukauden asumisen jälkeen olen joutunut löytämään uusia siivousrutiineja (niiden olemattomien tilalle). Imuriin en vieläkään koske, ja haaveilen robotti-imurista, se muuttaa meille heti kun raksabudjetti antaa periksi. Sen aikaa robotin virkaa toimittaa Herra S, jolle olen enemmän kuin kiitollinen!

Harmaalla laattalattialla ja mustassa saunassa kaikki lika näkyy, jopa sellainen lika, joka ei oikeastaan ansaitsisi tulla kutsuttavaksi liaksi. Kolme, ulkona alvariinsa ravaavaa, ja sieltä puoli luontoa sisään tuovaa koiraa eivät helpota asiaa. Pienin koiramme on rakastunut saunaan, ja mustia lauteita koristaa pienet likaiset tassun jäljet. Söpöä, tai sitten ei. Kun lähes koko talon lattiat ovat laattaa, se vaatii aina imuroinnin (YÖK) ja lattioiden pesun (=läträystä vedellä, kaatuvat ämpärit, väärin annostellut pesuaineet, haisevat rätit jne. YÖK). Ei käy, en suostu.

Tätä tuskastellessani sain loistavan vinkin, kiitos Rouva S-G, höyrypesuri! Arvatkaa tarvitsiko Herra S houkutella kahta kertaa rautakauppaan ostamaan uuttaa härveliä. Eipä tarvinnut ja niin Herra Höyry muutti meille. Se oli rakkautta ensi vetäisyllä! Yllätin itseni vetelemässä lattioita Herra Höyryllä kymmeneltä illalla, nauttien joka ikisestä vedosta. Harmaa laattaalattia oli kuin uusi, saunan likajäljet hävisivät ja höyrytimpä ihan huvikseni koirien lelujakin, kun kerran voin. Kemikaalitonta, helppoa, tehokasta. Vain muutama litra vettä, Herra Höyry ja Minä. Siinä uusi siivousrutiinini!

Herra Höyry
Haaveilen edelleen robotti-imurista, mutta huomaan salaa itseltäni etsiväni likaisia kohtia lattiassa, seinälaatoissa, saunan lauteissa, vesssoissa tai ihan missä vain, jotta pääsen kaivamaan Herra Höyryn esiin ja hyökkäämään pahaa aavistamattoman lian kimppuun. Olen salaa jopa tyytyväinen, että raksapölyä tuntuu olevan yhä sisätiloissa, ja sadesäällä patistan koirat ulos, vain saadakseni ne sisään likaisine tassuineen. En malta odottaa, että laatojen saumat likaantuvat ja pääsen tohottamaan höyryä oikein uralla pienellä mutta sitäkin tehokkaammalla suuttimella, silloin näen kun lika suorastaan lentää pois saumoista! Mikä nautinto! 

Olen tainnut seota.

Rouva E




maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kuningatarten taistelu, avoin kirje

Arvoisa ampiaiskuningatar:

ME rakensimme talon metsärinteelle. SINÄ asetuit taloksi. Kiertelit ehkä hetken katsastaen parasta paikkaa. Löysit sen kattorakenteista. Työmiehesi löysivät hyviä pieniä rakoja, joista pääsee pujahtamaan sisään ja ulos, ihan rauhassa. Huomasimme teidät kyllä, annoimme teidän olla rauhassa. Jätimme sen kohdan talosta maalaamatta jossa te viihdytte. Myönnän että pienoinen pistos-pelko oli osittainen syy, ei pelkkä kunnioitus teitä kohtaan. Mutta riittikö se teille? Eipä tietenkään. Teidän piti saada koko talon ullakko, tai kattorakenteet, missä ikinä pesänne nyt sitten on. Ei riittänyt, että olisitte käyttäneet talon yhtä nurkkaa, ehei, teidän piti vallata kolme!

Te teette tärkeää työtä, en kiistä sitä, mutta ymmärthän sinä, että jos me emme maalaa tätä taloa, tämä talo menee pilalle, homehtuu, näyttää rumalta ja voi huonosti. Et kai sinä sitä halua? Etkai sinä halua asua rumassa talossa? Työmiehesi estelevät kovasti meidän pääsyn katon rajaan. Tulevat äkäisinä irvistelemään ja surisemaan ikäviä asioita, uhkaavat pistimillä. Suomeksi sanottuna, käyttäytyvät hyvin epäasiallisesti! Jos emme tottele ja poistu, hakevat kavereita apuun, ja niitähän riittää. Te estätte meidän talon maalauksen, uskon että olet tästä harvinaisen tietoinen!

Olemme muuten huomanneet, että olette laajentaneet reviiriänne, olette valloittaneet jo ainakin kolme nurkkaa, niissä käy kova kuhina. En tiedä kuinka monta teitä on, mutta sen tiedän että teitä on paljon. Sanotaan, että te ampiaiset olette reviiritietoisia, sen vuoksi epäilen, että teillä on vain yksi pesä. Sieluni silmin näen, että katon alla luuraa vähintään 100 neliöinen ampiaispesä, jonka syövereissä sinä, valtava kuningatar makoilet nauttien yltäkylläisenä hunajaa. Minut nähdessäni huudat "pää poikki" ja miljoona ahkeraa sotilasta tekee työtä käskettyä. Myönnän, etten itse uskalla mennä edes kurkkaamaan miltä katon alla näyttää ja myönnän, että voin olla väärässä, ja pesiä ja kuningattaria on useampi.

Mutta, tiedoksesi ampiaiskuningatar, tai mitä lie herhiläskuningatar oletkaan: MINÄ olen tämän rinteen kuningatar, AINOA kuningatar ja MINÄ määrään tässä torpassa, SINÄ ja sinun alamaisesi poistutte täältä, elävänä tai kuolleena, keinolla millä hyvänsä! Nimittäin minulla on nyt mennyt kuppi nurin sinun kanssasi. Jos olet kunnon kuningatar, tule esiin, otetaan matsi ihan kahdestaan, kuningatar kuningatarta vastaan, katsotaan kumpi selviää taistelussa hengissä! Sota on nyt julistettu, otatko haasteen vastaan typerä herhiläinen?

Rouva E, Metsärinteen ainoa kuningatar





torstai 9. kesäkuuta 2016

Metsän reunalla

Meidän pihalla on vielä täysi raksa käynnissä. Siellä on lavoja, isoja säkkejä, lautoja, putkia, pätkiä, muoveja, ämpäreitä ja kaiken keskellä muutama kukka ja iki-ihanan anopin tuomat pari ämpäriperunaa. Pihaa ympäröi metsä, joka tietysti on upea, yleensä metsät ovat.

Viime päivinä pihamme ja ympäristömme on muuttunut. Eilen metsästä alkoi jo aamulla kuulua kova rytinä. Metsäkonehan se siellä tuli harventamaan. Tänään metsäkone on "siistinyt" pihamme ympäristöä, vanhat, taloa varjostavat kuuset oli hetkessä pinottu kauniisiin pinoihin ja aurinko, sen verran kun se nyt tänään on paistanut, on päässyt porottamaan ihanasti talolle myös etelän suunnasta. Tiemme reunustat on nyt hieman avarammat, siistimmät ja metsän ihanat kalliot ja isot kivet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Sanotaan että pitäisi nähdä metsä puilta, nyt sen tosiaan näkee, ja se on kaunis!

Katselin aamuteetä juodessani, metsäkoneen työskentelyä. Ihmettelen edelleen, kuinka isoilla koneilla pystytään tekemään pikkutarkkaa jälkeä, ja kuinka nopeasti puu on pistetty paloiksi. Siinä mies ja moottorisaha-yhdistelmältä kuluisi piiiitkä tovi. Metsäkonemies kävi ovella kyselemässä yksittäisten kuusien kohtaloa: paloiksi vain! Ystävällinen konemies pilkkoi valmiiksi myös pari itsestään kaatunutta puuta, sanoi että niistä tulee meille hyviä polttopuita.

Metsäkoneen toinen hyvä puoli on, että se tasoittaa tietämme aika kivasti. Tiehän tehtiin rakennustöiden alkaessa ja se on ollut kovalla käytöllä, jonka huomaa sen epätasaisuudesta. Raskas metsäkone kuitenkin toimii erinomaisena tasoittajana. Anna mennä vaan, edestakas, metsäkone!!!




Toinen maiseman muokkaaja on myrskytuuli. Pekka Pouta sanoi eilen tv:ssä, että pääkaupunkiseutulaisten on turha kysellä milloin myrsky tulee, se ei kuulemma tule tänne asti. Pekka Pouta ei ole käynyt metsärinteellä. En ole mitannut tuulen nopeutta, mutta kun ensin kurkkaa ovesta ulos ja sitten peilistä hiuskuontaloaan, niin voin sanoa että kovaa tuulee! Olen koko päivän pelännyt, että metsäkoneen säästämät puut kaatuvat, niin hirveästi ne taipuvat. Koputan puuta, yhtään ei ole kaatunut, ei ainakaan talon päälle.

Myrskytuuli on tehnyt kyllä muita tuhojaan. Se on riepotellut kaikkia viittä kasviani, jotka pihaa "koristavat". Eikä siinä vielä kaikki, myrsky on heitellyt pihan roskia pitkin metsää. Katselimme Herra S:n kanssa eilen illalla mikä ihme muovi puussa roikkui. Vähissä ovat vaihtoehdot muovin alkuperäpaikasta. Äkkinäinen olisi tietysti siivonnyt pihan hyvissä ajoin, meikäläinen ei. En halua nytkään lähteä kirmailemaan muovien perään metsään, jossa metsäkone myllää. Myrsky saa nyt rauhassa myrskytä, tuuli tuulla ja metsäkone harventaa metsää. Rouva E aikoo istua sisällä torpassa, nauttia kupin teetä, ihailla maisemaa ja miettiä pihan ja metsän siivoamista vaikka huomenna, tai sitten ylihuomenna.

Rouva E