Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa

Valon voiman huomaa Suomessa näin marraskuussa, sekä sisällä että ulkona. Itselleni (kuten varmaan aika monelle muullekin) valon voima on äärettömän tärkeä. Ensinnäkin sen puute aiheuttaa väsymystä, toiseksi vääränlainen valo ei miellytä esteettistä silmääni, liika valo ei sekään ole hyvä. Eli valoa pitää olla riittävästi, muttei liikaa ja sen pitää olla miellyttävä. Millainen sitten on miellyttävä valo?

Joku saattaa muistaa kirjoitukseni, jonka kirjoitin pienoisessa tunnekuohussa ledivaloistamme. Jep, kyllä, niistä ihan kamalista. Niistä, jotka pilasivat koko talon, tai ainakin olohuoneen, keittiön ja kylpyhuoneen. Ne karmeat valkoiset muovisen näköiset kylmää valoa hohkaavat hirvitykset, jotka oli asennettu kattoon heti kun vähän vahtiva silmäni kurkkasi muualle. No, ne valot ovat siellä edelleen. Joka kerta saunassa istuessani katselen steriilin näköistä kylpyhuonetta ja totean Herra S:lle että noillekin pitäisi tehdä jotain. Niillä taitaa olla talon todo-listalla vuoronumero 193.

Muuten talon valaistus (sisällä) on suhteellisen onnistunut. Keittiön ja olohuoneen katossa olevat miljoonan luxin ja muun valoyksikön voimakkuudella steriiliä kylmää kalseaa valoa valaisevat ledit ovat osoittautuneet ihan näppäriksi siivouksen yhteydessä. Onpa niitä joskus käytetty muulloinkin, kun on tarvittu oikein hyvää valaistusta. Siis sellaista valaistusta, jossa näkyy jokaikinen pölyhiukkanen Ne siis saavat olla (toistaiseksi). Samaisissa huoneissa on ledien lisäksi tunnelmavaloja. Niitä on katossa ja erillisinä jalkalamppuina. Ne ovat niitä, joita useimmiten käytämme. Ne tuovat lämmintä, luokseen kutsuvaa, ehkä hieman huggeilyyn houkuttelevaa valoa. Sellaisesta minä pidän. Se on valo, joka antaa pahimmat pölykerääntymät anteeksi, eikä paljasta likaisia pintoja. Sellainen kaikin puolin lämmin fiilis, mikä kotona kuuluukin olla.

Kylmää...

Lämmintä

Jouluna kodin valtaa kolmannet valot, joulun valot. Joulun valoaika alkaa meidän talossa jo hyvissä ajoin marraskuussa. Siihen kuuluvat kynttilät, ikkunoiden tähtivalot ja kaikenlaisia pieniä valopallosarjoja siellä täällä. Sellaisia, joita sammutellessa Herra S:llä menee hermot kun Rouva on taas nukahtanut sohvalle.

Ulkovalot. Huoh... Talomme on 26 metriä pitkä ja sijaitsee rinteellä, melko korkealla lähimmältä tieltä katsottuna. Kun talon ulkovalaistus laitetaan päälle koko komeuteen, tiellä kulkija saataa erehtyä luulemaan taloamme laskeutuvaksi ufoksi tai joksi muuksi voimalaitokseksi, jonka valovolyymillä voisi valaista suht näppärän kokoisen pienkaupungin. Jos terassilla istuessa laittaa ulkovalot päälle, kannattaa kaivaa aurinkolasit esiin. Toisaalta valo toimii erinomaisena näppylöiden ja muiden pienten iho-ongelmien esiintuojana. Ei jää yksikään finni piiloon! Talomme aiheuttama valosaaste keskellä korpea kilpailee helposti jonkun matkan päässä sijaitsevan öljyjalostamon valosaasteen kanssa. Juu, näitä valoja emme käytä, ellei sitten meille ole tulossa vieraita jotka ovat eksyneet matkalla. "Ei hätää, olette vain 25 km väärässä suunnassa. Odota, laitan ulkovalot päälle, niin ajatte vain valoa kohti. Juu, on se ihan turvallista..."

Mitä tästä sitten on opittu? Ensinnäkin kannattaisi miettiä etukäteen millaisista valoista pitää. Pitääkö lämpimistä vai kylmistä. Ja tietysti mihin valoja käytetään. Käytetäänkö pikkutarkkaan ristipistotyöhön vai sohvalla hyggeilyyn. Ulkovaloissa kannattaa miettiä, haluaako valaista talon nähtävyydeksi vai haluaako valaista esim. terassin hengailua varten. Kannattaa myös olla paikalla kun ensimmäiset valot asennetaan. Silloin voi estää muiden epäonnistuneiden valojen asennuksen. Ja ei hätää vaikkei valaistus ihan heti onnistukaan, ainahan ne voi vaihtaa (tai laittaa siis todolistalle) tai sitten niihin vain tottuu.

Rouva E, valaistunut.