maanantai 30. toukokuuta 2016

Talon onnistumisia ja muutama suunnittelukukkanen

Elämä uudessa kodissa on ollut absoluuttisen ihanaa aikaa. Yksi ihanimmista asioista on ollut tutustua taloon, siihen, josta on vuosikaudet haaveillut, ja jolle on uhrannut fyysisesti lähes vuoden elämästään, iloineen ja suruineen. Talon onnistumiset ovat huikeat, niistä voisi kirjoittaa kirjan. Ne ovat niitä, joita ihmettelen edelleen (sen lisäksi että edelleen nautin sisävessasta), mutta mukaan mahtuu myös pienoisia suunnittelukukkasia, joiden kanssa on vain opittava elämään. Tässä muutamia  molemmista:

1. Laattalattia on parempi kuin hyvä. Ei haittaa vaikka vähän koira sotkisi, vauva oksentaisi tai punajuuret leviäisivä pitkin vaaleaa lattiaa. Pieni pyyhkäisy, ja lika on poissa. Voi läträtä vedellä, vahvoilla pesuaineilla, ei haittaa. Voi juosta vaikka korkkarit jalassa (kuuluu ihan jokapäiväisiin toimiini) tai raahata isoa pakettia lattialla, ei jää jälkiä. Näyttää hyvältä, tuntuu jalan alla hyvältä ja sopii erinomaisesti sottapyttyjen maailmaan. En luovu enää koskaan! 

Parhaat palat sorteerattu

2. Yläkaapiton keittiö. Pygmin kokoisen ihmisen unelma! Ei kurottelua, ei kaapin perälle hautautuneita jauhopusseja vuodelta 1956, ei epämääräisiä kippoja ja kuppeja, joita ei edes tiedä olevan olemassa. Kun kaikki alakaapit korvataan vielä laatikoilla, on koko keittiön repertuaari helposti hallittavissa. Yläkaapiton keittiö tekee keittiöstä myös valoisan ja avaran. Ei enää koskaa yläkaappeja keittiöön!

Täällä kelpaa pygmin kokkailla
3. Ruokakomero. Unelmieni täyttymys. Yläkaapittomuuden mahdollistaja. Ruoka-aineet, keittiön koneet, keittokirjat, keittiöpyyhkeet ja muut härpäkkeet käden ulottuvilla, yhdellä silmäyksellä näkyvissä. Jopa se raclettegrilli, joka ennen on pitänyt tunkea (kirjaimellisesti tunkea) jääkaapin päällä olevaan kaappiin, on saanut uuden elämän! Kuinka monella on jäänyt vohvelit tekemättä, koska ei jaksa kaivaa vohvelirautaa kaapinperältä? 

Vanhaa valurautaa ja uutta teflonia

Pitääkin tehdä lisää mysliä, näyttä olevan lopussa

Pannut rivissä
4. Iso vaatehuone. Tai kaksi. Ei pukeutumishuone, sillä omassa kodissa voin pukeutua missä vain, mutta vaatteille pitää olla oma huone, siis vaatehuone. Vaatehuoneet kruunaa rakastettuni, Elfa. Hyllyjä ja koreja, joilta kaikki tavarat löytävät oman paikkansa. Korkea huone mahdollistaa hyllyt kahden ja puolen metrin korkeuteen, siellä on joulukoristeiden hyvä odotella joulua, eikä adventtina tarvitse lähteä kiroten tyhjentämään varastoa jotta ne "prkleen tontut" löytyvät. Joulurauha on taattu! 




Sitten ne suunnittelun voikukat:

1. Liian iso sauna. Saunassa itsessään ei mitään vikaa, mutta ison saunan lämmitykseen menee helposti pari tuntia. Ei ihan-heti-valmis... Tosin kärsivällisyys palkitaan maailman toiseksi parhailla löylyillä (parhaat on tietysti mökillä) 

2. Ovet jotka aukeaa toistensa päälle. Pitäisi tutustua arkkitehtiopintojen opetussuunnitelmaan, tästä on pakko olla joku maininta jossain!

3. Pistorasiat ja valokatkaisijat, jotka ovat oviaukon molemmilla puolilla, molemmilla puolilla. Sähkösuunnittelukouluun tiedoksi: oviaukkoon tulee yleensä ovi. Normikäytäntö. 

Oven on pakko aueta toiselle puolelle...
... jossa se kivasti törmää vessan oveen ja oviaukkoon

4. Pesuhuoneen oviaukko samalla seinällä kuin suihkut. Eipä siinä ole unidrainista paljoa hyötyä, kun kaadot pitää tässä tapauksessa tehdä kahteen suuntaan. 

Onneksi onnistumisia on enemmän kuin epäonnistumisia, ja suunittelukukkasetkin lakastuvat ajan mittaan. Ei ne enää kohta haittaa, osa niistä on jo selätetty (mm. niillä liian lyhyillä liukuovilla) ja osan kanssa oppii elämään. Eihän me ihmisetkään olla täydellisiä (paitsi tietysti minä), ja talo olisi itseasiassa aika tylsä, jos siinä ei olisi yhtään omaa luonnetta hyvine ja huonoine puolineen. 

Rouva E


torstai 26. toukokuuta 2016

Liian Lyhyet Liukuovet

Mittausvirheet ovat rakentamisessa ikäviä. Tai ylipäätään sellaiset virheet, joiden seurauksena joku asia on liian iso tai pieni sille suunniteltuun paikkaan. Vähän niinkuin meidän eteisen kaapisto, se 3 milliä liian leveä. No, ei loppunut koko-ongelmat kaapistoon.

Meillä tulee, tai piti tulla, kolmeen oviaukkoon (huoneiden välisiin oviin) liukuovet. Yksi olisi ruokakomeron ja keittiön välissä, toinen makuuhuoneen ja vaatehuoneen välissä ja kolmas makuuhuoneen ja vessan välissä. Liukuovet ovat kätevät erityisesti jos "joku arkkitehti" olisi, ihan hypoteettinen ajatus, piirtänyt oviaukot siten, että tavalliset ovet kolisisivat keskenään avattaessa ja suljettaessa, ja "joku sähkösuunnittelija" olisi suunnitellut pistorasioita ja valokatkaisimia siten, että ne ovat joka paikassa aukeavan oven takana. Ja "joku amatööri rakentaja" olisi hyväksynyt nuo kaikki suunnitelmat, laattojen kiilto silmissään! Ilman että tässä nyt ketään syyllistetään, meille tulee siis kolme liukuovea. 

Tilasimme ovet tutusta rautakaupasta, tilaustavara, muutaman viikon toimitusaika. Kun ovet vihdoin saatiin, ja saatiin aikaiseksi alkaa asentamaan niitä, kävi ilmi, että ovet ovat liian lyhyet. Eivät siis peitä koko ovi-aukkoa. Vähän niinkuin olisi saluunan ovet, mutta niin että ne roikkuvat yläkiskosta ja aukeavat sivulle. Ylä- ja alareunassa muutamien senttien raot. Kauhean kivan näköiset!

Onneksi Herra S huomasi kokovian ennenkuin avasi paketteja. Tosin samapa tuo vaikka olisi paketit avattu, rautakauppa tuskin ottaa niitä enää takaisin, tilaustuote katsokaas. Meillä on nyt sitten kolme eri levyistä, liian lyhyttä liukuovea, ja kolme ovetonta ovi-aukkoa. Meillä kuitenkin törröttää ne rumat kiskot seinässä. Ruokakomerossa ja vaatehuoneessa se vielä menisi, mutta se vessa. Kuten meillä kylässä käynyt suloinen pikku-tyttö sanoi "olisin mielelläni mennyt tuonne vessaan, mutta eihän siellä ollut ovea". Niinpä... 

Sitten pitää enää selvittää, miten ovet voivat olla liian lyhyet standardimittaiseen oviaukkoon? Ilmeisesti oviaukon standardi ei ole yhteneväinen oven standardin kanssa. Sehän olisikin liian loogista ja ymmärrettävää.

Rouva E

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Haaveena piha

Omakotitalon parhaita puolia on piha, oma piha. Talonrakennusprojektissa piha on yleensä se viimeinen, joka valmistuu. Näin myös meillä. Talossa on vielä paljon tekemättä ennekuin pihatyöt pääsevät alkuun, mutta tässä vaiheessa pihan suunnittelulle on hyvä antaa hetki aikaa. Metsärinteen piha on suunniteltu täysin luonnonmukaiseksi, tai siis ainakin melkein. Talon eteen avautuva rinne saa jäädä metsäpohjaksi, täyteen mustikkaa ja puolukkaa, sammalta, jäkälää, ja mitä kaikkea metsästä nyt yleensäkin löytää. Kaunista, helppohoitoista ja takaa ainakin yhden piirakan vuodessa. Talon takaosa, se mikä kyllä oikeasti on etuosa, jonne tie tulee, saa päälleen kiveä tai soraa, jotain helppohoitoista. Syy helppohoitoisuuden toiveeseen on, että mökkimme sijaitsee noin 6 km päässä, ja siellä on sitten puutarhaa ja nurmikkoa enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta, niinkuin yleensä projektin aikana, mieli muuttuu... Kävimme eilen viettämässä ihanan illan juhlissa, joiden pitopaikkana toimi ehkä mahtavin piha ikinä! Piha oli ns. vanhan asuinalueen omakotitalon piha, sellainen, jossa on oikea kunnon piha, ei vain pientä nurmilänttiä, jota sitten pihaksi kutsutaan. Pihassa oli puita, pensaita, nurmea, kalliota, polkuja, kukkia ja vaikka mitä! Joka nurkan takana tuntui odottavan uusi yllätys. Oli ruokailupaikka, saunan jälkeinen vilvoittelupaikka, oli hyötypuutarha, erilaisia leikkipaikkoja eri ikäisille lapsille, riippukeinu ja kaiken kruunasivat 4 kanaa, jotka tepastelivat omassa aitauksessaan.


Ihanat kanat
Lapsille piha on varmasti mahtava seikkailupaikka, sillä sitä se on aikuisillekin!

Portaat pelipaikalle


Juoksukisa keinulle!

 Juhlat osuivat lätkämatsin aikaan, joka tietysti veti ison kisakatsomon sisään, mutta jopa kesken jännittävän pelin en malttanut pysyä täysin pois pihalta, en malttanut olla selvittämättä sen pieniä salaisia nurkkia, kurkkimassa mitä kivaa jokaisen puun takaa löytyi.

Ison puun alta löytyy täydellinen lepopaikka
Herra S oli tietysti hyvin iloinen kun ilmoitin, että meidän pihasta pitää tehdä samanlainen: haluan sinne kalliota, nurmikkoa (vähän), polkuja, erilaisia toimintoja, yllätyksiä nurkkien ja puiden taakse, ja ehdottomasti myös kanoja! Näin jo sieluni silmin kuinka kipitän aamutakissa hakemaan tuoreet munat aamumunakkaaseen, Herra S näki sielunsa silmin kuinka kettu juoksee metsään kana suussaan Herra S perässään, Rouva E:n huutaessa aamutakissa terassilla paistinpannu kourassa. Idylimme eivät siis kohdanneet, tässäkään.

Ehkä kanoja emme voi keskelle metsää ottaa, tai ainakin niille pitäisi rakentaa valtava häkki, eikä ne sitten enää ole niin suloisia kuin eilisessä pihassa, jossa pelkkä matala aitaus piti ne turvassa. Aion kuitenkin jalostaa eilen saamiani ideoita eteenpäin, haluan tehdä pihastamme metsään asti ulottuvan seikkailupaikan, sekä aikuisille että lapsille. Haluan, että kun vieraamme tulevat pihaan, se herättää uteliaisuutta kiertää, katsella ja haistella. Ei vain pönöttää keskellä isoa aukeaa kenttää ja todeta että ainakin tontin rajat on helposti hahmotettavissa.

Puoliksi piiloitettu tandempyörä
Sydämellinen kiitos Herra ja Rouva H, että saimme tulla ihailemaan maailman ihaninta pihaa!

Rouva E

lauantai 14. toukokuuta 2016

Eteisen peilikaapisto

3 millimetrin ongelma on selätetty. Meillä on eteisessä kaapisto! Kaapistosta tuli mielestäni aivan älyttömän hieno, se tuplaa eteisen koon ja tuo ripauksen hohtoa muuten niin puiseen ympäristöön. 



Kaapiston kasaamisesta saan kiittää kärsivällistä Herra S:a sekä maailman parasta appi-ukkoa. Ei voi kun ihailla kuinka  hienosti he saivat jokaisen kaapiston palasen lopulta loksahtamaan paikoilleen. Osa osista vaati millin tarkkaa työtä sahalla ja luulen, että appi-ukon insinööritaidot hoitivat lopun. Voi olla että kaappisto ei ole koottu kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, mutta ei haittaa, ei siinä ole käytetty roudarinteippiäkään! Kaappi saa vielä koristelistat yläreunaansa, jolloin katon ja kaapiston tyhjä väli jää piiloon.

Nyt on takeille, pipoille ja kengille tilaa ja pääsen eroon tuosta kuvassa näkyvästä rumasta kenkätelineestä. Edellisessä kodissamme eteisen säilytystila oli puolet nykyisestä, joten saa nähdä miten saan kaiken tyhjän tilan täytettyä. Pitänee lähteä kenkä-ostoksille :)


Eteinen odottaa vielä kapeaa konsolipöytää ikkunan alle, siihen saa kätevästi avaimet ja muut tilpehöörit taskuista. Lattialle ihana pappelinan muovimatto, kestää kulutusta kolmen koiran kanssa, helppo pestä, mutta silti nätti kuin mikä. Meillä on muuten ollut mökillä pappelinan mattoja jo vuosia, eivätkä ole menneet miksikään! Suosittelen, vaikka en muovimatoista yleensä pidäkään. 

Siinä olisi sitten eteinen valmis, joten tervetuloa sisään!

Rouva E

tiistai 10. toukokuuta 2016

Talo ja elämäni historia

Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä!

Meillä on asuttu jo reilu kuukausi uudessa kodissa, mutta valmista ei tunnu tulevan. Ei raksan suhteen, eikä muuton suhteen. Olen päättänyt ottaa asiat kerrallaan, rauhassa, elellä raksan kaaoksen ja muuttolaatikoiden keskellä, laittaa yhden asian/tavaran päivässä paikoilleen, ja jos en ehdi tai halua, niin sitten en tee edes sitä.

Pahimmassa jamassa on työhuone. Meillä ei ole vielä kirjahyllyä, joten kaikki kirjat ja työhuoneen tilpehöörit ovat muuttolaatikoissa. Sieltä on sitten kätevä työn tohinassa etsiä sitä yhtä kirjaa tai muistilappua, joka todellisuudessa on kirjekuori, jonka nurkkaan on kirjoitettu (tod näk huulipunalla, koska kynää ei löytynyt), jokin elämää suurempi ja tärkeämpi asia. Eikä siinä vielä kaikki, osa työhuoneen muuttolaatikoista on edelleen varastossa. Jotta hommaa riittää.

Tänään olen käynyt läpi kaksi laatikkoa, ihan vain katsonut mitä ne sisältävät. Molemmat laatikot kuuluvat sarjaan "muistoja", ja ovat olleet edellisessä kodissa varastossa odottamassa sopivaa päivää niiden perkaamiseen, odottaneet siis jokusen vuoden... Tiedätte varmasti mitä ne sisältävät: metrolippu Pariisin matkalla vuodelta miekka ja kirves, pino kortteja ystäviltä, maskottinalle vanhoilta työkavereilta, ala-asteella (kyllä, kävin ala-asteen, en alakoulua) kirjoitettu päiväkirja, ensimmäinen yhteinen vuokrasopimus siipan kanssa ja paljon paljon muuta yhtä ajankohtaista. Jännittävimpänä 4 filmirullaa, siis täyttä, kehittämistä vaille valokuvina. Kon Marin oppien mukaan, nämä tavarat ovat niitä viimeisiä jotka siivotaan hänen menetelmänsä mukaisesti, koska niihin liittyy vahvasti tunteita. Siksi en niitä siivonnut, katsoin vain mitä laatikot sisälsivät. Kävin jokaisen tavaran läpi, ihan vain mielenkiinnosta....

Olen siis viettänyt illan elämäni historian kanssa. Ja mikä ilta se onkin ollut! Ilta tuli loistavaan saumaan, tilanteeseen, jossa talon ja väitöskirjan keskeneräisyys kaatuvat päälle, ja katse on vain siinä mitä vielä pitäisi tehdä. Oli hyvä pysähtyä yhdeksi illaksi muistelemaan mitä kaikkea olen jo tehnyt. Olen nimittäin tehnyt ihan hurjan paljon! Olen ollut onnekas ja saanut matkustella pienestä pitäen (siitä muistona mm. passi ajalta, jolloin ne kirjoitettiin käsin), olen päässyt ompelulehden "muotikuviin" (ajalta jolloin olin nuori, hyvin nuori ja nätti), olen saanut opiskella ja työskennellä hienoissa ammateissa (näistä muistona kiitos-kortteja ja positiivisia palautteita), olen saanut elää elämääni ihanien ystävien ympäröimänä (siitä muistona kortteja, lahjoja, kirjeitä ja pientä ihanaa sälää). Olen saanut rakastaa, ja tulla rakastetuksi, se lienee elämässä se tärkein. Olen myös kokenut surua, menettänyt läheisiä, sekin kuuluu elämään. Joten, ei, talonrakennus ei ole ollut koko elämäni, ei vaikka se tällä hetkellä siltä tuntuukin. No, rehellisyyden nimissä sanottakoon, että siltä on tuntunut  viimeiset 12 kuukautta.

Oman historian läpikäynti asettaa asiat taas omalle paikalleen. Enää ei ole niin kiire. Ei haittaa, että kirjahyllyt puuttuvat, olen selvinnyt pahemmastakin, ei haittaa vaikka talon ulkoväri on väärä, voin ostaa uuden maalin, ei haittaa vaikka piha on hävityksen kauhistus, laitoin sinne kukan.


Ehkä 30 vuoden kuluttua kaivelen muistojen laatikkoa, löydän sieltä talon pohjapiirrustukset tai värisävylastuja, joiden taakse on kirjoitettu epämääräisiä puhelinnumeroita. Voin tuolloin hymyillä ja muistella että olipa se ihanaa aikaa...

Rouva E

maanantai 9. toukokuuta 2016

Sauna

Ekat löylyt. Sanoin kuvaamaton tunne! Tätä on odotettu, meidän sauna on valmis. Rakastan saunaa, eikös se kuulu jokaisen suomalaisen perusoikeuksiin?

Sauna kuuluu projektissamme sarjaan "ei mennyt ihan niinku Strömsössä". Saunasta tuli lähtökohtaisesti hieman liian iso, joka aiheutti päänvaivaa kiukaan valinnassa. Lauteiden värin kanssa pähkäilin miljoona vuotta, ja päädyin lopulta mustaan (prosaunasta). Luulen etteivät hermoni enää kestäneet, ja musta sattui tuolloin kuvaamaan mielentilaani täydellisesti. Saunan lasiseinä räjähti asennettaessa, puhumattakaan kerrasta, jolloin vedin lasi-miehen pakettiauton pois ojasta. Viimeisin asennus meinasi mennä mönkään, kun lasi-mies oli joutunut jalkaleikkaukseen. 

Nyt tuo kaikki on unohdettu (tai yritetty unohtaa), koska meillä on sauna! Siinä on kiuas, lauteet ja seinät sekä ovi. Ihan niinkuin kunnon saunassa kuuluu ollakin. Otetaanpa kuitenkin vielä pari askelta taaksepäin, mennään eiliseen päivään ja siihen kun lasiseinän liimat oli kuivuneet ja pääsin asentamaan kiuaskiviä.... 

... se ei nimittäin ollut mikään helppo homma! Kiukaaseemme (total rock) uppoaa nimittäin 200 kg kiviä. Kiviä on kahdenlaisia, on sellaisia, joissa on reikä keskellä, ja jotka tökitään pystyssä oleviin tikkuihin, ja on reiättömiä, jotka laitetaan reikäkivien muodostaman kehän sisään. Kivet pitäisi saada aseteltua niin, että jää mahdollisimman vähän "reikiä" kivien väliin. Lisätään tähän se koko rakennusprojektin haastavin asia, eli allekirjoittaneen esteettinen silmä, ja soppa on valmis. Jouduin kasaamaan ja purkamaan kiukaan kivet useamman kerran, ennenkuin kivikasa täytti minun ja ohjeessa annetut odotukset. 





Illalla sitten päätimme saunoa. Ohjekirja esiin. "Ennen ensimmäistä käyttöä"-kohta opasti että kiukaalle on tehtävä kalibrointi, joka kestää 2 tuntia. Kello oli jo yhdeksän illalla, mutta kun kerran olimme päättäneet saunoa, aioimme myös saunoa, joten ei muuta kuin kalibroimaan kiuas. Tulkitsimme ohjeita parhaan kykymme mukaan ja laitoimme kiukaan kalibroimaan. Kalibroinnissa kiuas tunnustelee saunatilaa (kuullostaa psykoottiselta) ja säätelee lämpötilaa sen mukaisesti, joten kalibroinnin aikana saunan ovea ei saa avata eikä kiuasta saa muutenkaan häiritä. Annoimme siis kiukaan kalibroida rauhassa 2 tuntia. Olisi varmaan huutanut, jos olisimme sitä häirinneet...  Klo 23 kiuas oli kalibroitunut. Nyt saunaan, ohjekirja käteen, miten tämä toimii? Painoin muutamia nappeja, todetakseni että olimme tehneet kalibroinnin väärin. Olimme unohtaneet säätää lämpötilan. Kiuas vaati kalibrointia, taas. 


Tuohon aikaan illasta, allekirjoittanut umpiväsyneenä (=ei-ehkä-herttaisimmillan) ja Herra S yltäpäältä maalissa (=ei-ehkä-esteettisimmillään) talonmaalauksen jäljiltä päätimme kaiken uhalla mennä saunaan, kalibroitu tai ei. Laitoimme kiukaan päälle parhaan kykymme mukaan, annoimme sen hetken lämmetä ja hyppäsimme lauteille. Luulen että kiuas yritti kalibroitua, mutta häiritsimme sitä heittämällä kivikasaan löylyä ja nautimme täysin siemauksin. En tiedä, oliko sauna oikein lämmitetty, en edes tiedä mikä saunan lämpötila oli, mutta yhtäkaikki, ihanaa se oli! Sauna ei tuntunut yhtään liian isolta, lauteet eivät näyttäneet yhtään liian mustilta ja kiuas... no, se on ehkä vähän vinossa, ja muutaman keskikiven paikkaa pitänee vähän fiksailla :) 

Tänä aamuuna kalibroin kiukaan oikeaoppisesti. Tai ainakin niin oikeaoppisesti kuin tänä aamuna osasin sen tehdä. Sauna vaatii vielä pientä fiksausta, kiukaan ympärille tulevaa kaulusta, turvakehikkoa jne. mutta yhtä kaikki, sieltä saa nyt löylyt! Illalla aion saunoa oikeaoppisesti. Tai ainakin pitkästi ja hartaasti! Aion ajoittaa saunomisen auringonlaskuun, se kun näkyy täydellisesti saunan isosta ikkunasta (joka tietysti ei näy kuvassa, mutta on siis vasemman lauteen yläpuolella). Muistelen samalla, kuinka jokunen kuukausi sitten leikin istuvani lauteilla ja mietin miltähän se sitten tuntuu, kun täällä voi saunoa ihan oikeasti... 

Rouva E

ps. Pahoittelen kuvien surkeaa laatua. En ole valokuvaaja, en jaksa keskittyä, jotta saisin täydellisen kuvan. Suuntaa antava on mielestäni riittävä :) 

perjantai 6. toukokuuta 2016

Päivän pelastaja: Tikkurilan värisuunnittelu

Nyt on kuulkaa pakko kehua! Ei itseäni, koska kyse on värivalinnoista, vaan Tikkurilan värisuunnittelua. Kyseessä on ilmainen palvelu, johon voi soittaa ja saa apua värivalinnoissa. Se pelasti tämän päivän, toivottavasti myös koko talon!

Väärän värivalinnan vuoksi valvotun yön jälkeen, ja sellaisessa väsyneessä adrenaliini-aggressiossa, soitin palveluun heti aamulla. Puheluun vastasi pirteä naisääni, kutsuttakoon häntä tässä Rouva Väriksi. Kerroin itku kurkussa valinneeni liian sinisen värin ja nyt koko talo on jo maalattu sillä. Ilmoitin talon olevan pilalla (jälleen kerran). Sanoin etten enää luota itseeni ja haluan talosta nätin harmaan. Sanoin myös että en uskalla ostaa edes valkoista väriä ikkunoiden vuorilautoihin, valitsen kuitenkin väärän valkoisen. Rouva Väri rauhoitteli ja sanoi, ettei tilanne ole katastrofi (HAH, Rouva Väri ei selvästikään tunne minua). Hänen mukaansa on tosin yllättävää että valitsemani sävy 2688 taittaa siniseen, niin ei yleensä ole. Totesin kyseen olevan ehkä enemmän omista karsastavista silmistäni, kuin absoluuttisesta sinisestä.

Sain asiantuntevia neuvoja harmaan sinisyydestä ja ruskeasta, jolla sinisyyttä saadaan taltutettua. Sain apua myös ikkunan vuorilautojen (valkoisen) sävyn valintaan, jotta ne ovat raikkaat, eivätkä ainakaan korosta mitään sinistä, mutta eivät myöskään ole likaisen näköiset ruskeat, eivätkä (kauhein mahdollinen vaihtoehto) täysin steriilit valkoiset, sellaiset pimeässäkin hohtavat. Seinään Rouva Väri ehdotti tikkurilan sävyjä 1911 tai 1912. Toinen astetta tummempi kuin ensimmäinen, joka sekin on astetta tummempi kuin käyttämäni 2688. Molemmat taittavat ruskeaan, ja pitäisi päästä siis eroon sinisestä. Ikkunoiden vuorilautoihin sain ehdotuksen käyttää samaa kuin millä ikkunat on pihlan tehtaalla käsitelty, sinäänsä loogista, mutta ensin hän varmisti, että pihlan käyttämä valkoinen sävy on oikean sävyinen, ja sopii 1911 ja 1912 kanssa hyvin yhteen. Mitä palvelua! Ja homma tuli hoidettua omalta kotisohvalta, ilman odottamista ja ajanvarausta, ja vain 20 minuutissa!

Rouva Väri sai pelkästään puhelimessa oloni rauhoittumaan. Puhelun lopuksi vitsailimmekin, että on ihan turha maalailla pieniä koepaloja, ammattilaiset maalaavat koemielessä koko talon. :) Herra S katseli vierestä, ei nauranut, mutta itsesuojeluvaisto ilmeisesti esti kommentoimasta asiaa muutenkaan.

Tällä hyvällä fiiliksellä soitin seuraavaksi Virtasen väritehtaalle, kysyäkseni maalin kuivumisesta ja peittävyydestä, nyt kun kerran sävy vaihtuu kesken kaiken. Herra Virtanen (joka ei kyllä oikeasti ole Herra Virtanen, mutta kulkee nyt tässä sillä nimellä), pyysi saada kaikki värikoodit, käytetyt ja mahdollisesti käytettävät, sähköpostilla, jotta hän pystyy niiden tummusasteiden perusteella varmistamaan tarvitseeko uutta väriä sutia seinään yksi vai kaksi kerrosta. En nimittäin halua, että ensi syksynä aurinko on ehtinyt tehdä jotain kepposia seinälle ja sinisyys paistaa läpi. En tosin myöskään halua maalata taloa miljoonaa kertaa vain varmuuden vuoksi. Jokainen maalikerros maksaa nimittäin jokusen satasen rahaa (maalit, sudit, telineet jne) ja vähintään 10 tuntia työtä talkooporukalla (joka kyllästynee "eiku"-maaliostoksiini muutaman kerran jälkeen).

Sanotaan, että aamu on iltaa viisaampi. Niin on, kun saa kunnon ammattilaiset kiinni. Parasta on, että ammattilaiset saa kiinni omalta kotisohvalta ja että rahaa kuluu vain puhelinkulujen verran (harvinaista tässä projektissa). Tällaisen palvelun olemassaolo kertonee siitä, että en ole ongelmani kanssa yksin. En tiedä, olisiko ollut halvempaa hankkia sisustussuunnittelija valitsemaan värit. Ainakin se olisi ollut helpompaa. Siinä tapauksessa en tosin olisi oppinut näin paljoa väreistä ja sävyistä itse.

Oloni on melko lailla huojentunut, ainakin hetkeksi. Mutta niinkuin sanonta kuuluu pessimisti ei pety, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tänään on nimittäin vuorossa saunan lasiseinän asennus (kyllä, sen mikä räjähti viimeksi) ja hajonneen astianpesukoneen korjaus (kyllä, sen mikä ostettiin gigantista).

Rouva E, harmaan talon emäntä (varjossa)

torstai 5. toukokuuta 2016

Taas väärä harmaa

Tästä se alkoi
Maalattiin sitten talo. Sillä vaaleammalla sävyllä. Se oli virhe. Tai se ei olisi ollut virhe, jos aurinko ei paistaisi. Varjossa väri on kaunis harmaa, mutta auringossa, väri on vaaleansininen, enkä halua vaaleansinistä taloa! Aloitimme maalausurakan aamupäivällä, jolloin väri näytti erittäin hyvältä, mutta kun aurinko kiersi talon maalatulle puolelle, talo oli kuin kameleontti, joka muutti väriään. Kameleontti sentään yrittää kaiketi maastoutua ympäristöön, meidän talo ei.

Maalausurakka itsessään meni yllättävän hyvin. Saimme rakkaat ystävät auttamaan ja 10 tunnin työskentelyn tuloksena talo on muutamaa yläkohtaa vaille maalattu. Maalaaminen porukassa on sitäpaitsi mukavaa puuhaa, varsinkin kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja naapuri hurauttelee töötäten ohi vuorotellen eri värisillä traktoreilla. Eri tarkoituksiin pitää ilmeisesti olla erivärinen traktori... Yhtäkaikki, hyvässä seurassa työ sujuu kuin tanssi. Suuri kiitos Herra H, Rouva P ja Rouva W avustanne!

Käytännön toteutusta varten vuokrasimme telineet Ramirentilta ja maaliksi valikoitui Virtasen neljän öljyn laatumaali, sävynään tikkurilan 6288, joka siis on kameleontti-väri. Virtasen maalia on kehuttu monessa blogissa ja nettikirjoituksissa. Myös maalikaupan myyjä kehui sitä loistavaksi valinnaksi. Ainoa kurja puoli on kuivuminen, joka on hidasta ainakin minunlaiselle "mullehetikaikkiNYT" ihmiselle. Ennen toisen kerroksen maalausta maalin pitäisi antaa kuivua jopa 5 päivää.

Tässä tapauksessa tuo 5 päivää on hyvä juttu, sillä se antaa aikaa miettiä, jälleen kerran, kaikki harmaan sävyt, ostaa lisää niitä litran koepurkkeja, ja kirota alimpaan helvettiin kaikki mikä vähänkin muistuttaa harmaata. Liian sininen sävy saa nimittäin toimia pohjamaalina oikealle värille, jota en siis näköjään vielä ole valinnut.

Sama seinä sinisenä...

...sinisenä...


...ja  harmaana
Vessatauko

Harmaa

Kun aloimme rakentamaan, olin varma värivalinnoistani. Nyt olen oppinut, että en ymmärrä väreistä mitään, en kerta kaikkiaan mitään! En luota itseeni harmaan suhteen enää ollenkaan, en luota silmiini, sillä ne näkevät kaiken harmaan joko ruskeana, vihreänä tai sinisenä. Kyseenalaistan koko harmaan olemassaolon. Se on vain harha, johon ihmiset saadaan uskomaan, mutta oikeasti sitä ei ole olemassakaan, aikamme suurin salaliitto! Ja tällä salaliiton luomalla harhalla haluan kuitenkin maalata talomme! Kyseessä lienee psykologinen testi: kuinka kauan ihminen voi hakata päätään seinään ennenkuin tajuaa lopettaa. Taidan olla tilastollinen ihme tässä kokeessa, se joka ei opi koskaan...

Rouva E, sinisen talon emäntä (auringossa)


tiistai 3. toukokuuta 2016

Talon ulkomaalaus

Talon ulkomaalaus alkaa olla ajankohtainen. Herra S on ottanut lomaa toukokuun alkupuolelta, jotta saamme talon maalattua. Toukokuu kun on kuulemma hyvä kuukausi talon maalaamiselle. Säiden puolesta ei kyllä voi valittaa! Kerrankin sää suosii meitä! En malta odottaa, että pääsen tuonne pihalle sutimaan maalia seinään. Näen jo sieluni silmin kuinka onnellisena maalaan taloa, aurinko paistaa, saan kauniin rusketuksen ja talo upean väripinnan! Siihen on enää yksi mutka matkassa, sävyn valinta....

Rakennuslupavaiheessa ilmoitin yksiselitteisesti että talon väriksi tulee harmaa. Kuinka naiivi olinkaan! En ilmeisesti koskaan ollut nähnyt harmaan sävykarttoja, saatikka kuullut hirren ja harmaan  viha-rakkaus-suhteesta, jossa viha voittaa rakkauden mennen tullen. Talven aikana mieleni on muuttunut, marraskuussa halusin ehdottomasti tumman sinisen talon. Joulukuussa näin ihanan vaaleanpunaisen talon, Herra S ei edes keskustellut asiasta kanssani. Tammikuussa palasin harmaaseen, en tiedä mistä sain päähäni, että talo maalataan Tikkurilan Sariola (2688) sävyllä. Helmikuussa halusinkin ruskean talon, kun taas maaliskuussa valkoinen nosti päätään. Huhtikuussa Herra S ilmoitti, että sen pitäisi olla harmaa, kun se lukee lupalapuissa ja nyt toukokuussa olen pihalla kuin lumi-ukko ja sekaisin kuin seinäkello.

En haluaisi enkä jaksaisi käydä sitä samaa värisävy-rumbaa läpi, jonka kävin sisäsävyjen kanssa. En jaksaisi raahata rautakaupasta litran purkkeja eri sävyisiä maalia vain todetakseni ensimmäisen vedon jälkeen, että se oli elämäni nopeimmin kulutetut 18 euroa. Näitä purkkeja nimittäin löytyy nurkista vielä ainakin 8. Päätin siis tehdä asian mahdollisimman helpoksi. Tutkiskelin rakennusblogeja ja sain vinkin Virtasen neljän öljyn laatumaalista Hempulta talokumpula-blogista. Virtaselta sai tilata yhden pienen purkin maalinäytettä ilmaiseksi. Katselin värikarttaa, joka oli helpottavan yksinkertainen ja simppeli, ja totesin tumman harmaan olevan lähinnä se, mitä etsin. Tai luulin etsiväni. Jotta asia ei olisi liian helppo, Virtasen maalin voi sävyttää vaikka mihin haluamaansa sävyyn. Jostain syystä Tikkurilan Sariola-sävy kummitteli yhä mielessäni, ja päätin ostaa vain yhden pienen purkin (joka siis on litra) kyseistä sävyä. Näistä kahdesta olisi valinta tehtävä.

Nyt olen testannut sävyt. En tullut hullua hurskaammaksi.  Molemmat sävyt ovat ihan kivoja, pidän ehkä enemmän vaaleasta, mutta kun kerran ihastuin siihen tumman siniseen, niin tuo tumman harmaakaan ei olisi oikeasti kovin paha. Nyt on enää kysymys, haluammeko vaalean vai tumman talon. Ja onko nämä sävyt hyviä? Uskallanko tehdä päätöksen vain kahden sävyn testauksen jälkeen? Kuvissa siis vaaleampi Sariola ja tummempi Tumma harmaa, kumpi on parempi? Taustalla valkoinen, koska ikkunan puut jne tulevat valkoiselle (tosin ei ehkä ihan näin valkoisella kuin tässä kuvassa).

Tikkurilan sävy 2688 Sariola

Virtasen Tumman harmaa

Kumpi on parempi?
Jotta saan päätös-ahdistustani lievennettyä, olen sopinut itseni kanssa, että jos väri on huono, maalataan siihen uusi väri päälle. Eikö hirsitalo kuitenkin pidä maalata muutaman vuoden kuluttua uudelleen? Sittenhän siitä voi tulla valkoinen, sininen, ruskea tai jopa se vaaleanpunainen. En ole vielä kertonut Herra S:lle että käyn värinvalintaa kierrokselle kaksi, vain koska en ole osannut valita väriä kahdesta sävystä kierroksella yksi.

Huomenna urakka jatkuu homeentappajan sutimisella. Luojan kiitos sitä ei ole eri sävyjä! Jossain sentään pääsee helpolla :)

Rouva E

maanantai 2. toukokuuta 2016

Ei koottu vappuna kaapistoa...

Ei sitten saatu kasattua kaappia vappuna, prkl! En enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kaappi on 3 mm liian leveä, enkä nyt tiedä kenen syy se on. Varmaan meidän kun emme ole mitanneet tilaa oikein.  Tai emme olleet osanneet huomioida, että hirsipaneeli hieman elää, tässä tapauksessa 3 milliä. Ja kyllä, 3 milliä on iso juttu, kun kaapiston pitäisi tulla seinästä seinään, sillä lailla nätisti.

Toisaalta haluaisin kaataa edes hieman syyllisyyttä myyjän niskaan, sillä kaapin kasaaminen ohjeiden mukaan ei olisi onnistunut, vaikka se olisikin juuri oikean kokoinen. Kaapin sivuseinät (jotka siis ovat eteisen seinissä kiinni) kiinnitetään sokkeliin ja kattoon puutapeilla sivusta. No miten helvetissä laitat puutapit, kun sivuseinät ovat kiinni seinissä, eikä sivusuunnassa ole siis milliäkään tilaa ujuttaa puutappeja! Nyt  ymmärrän miksi yleensä kaapistot ovat sentin, pari, kapeampia kuin niille varattu tila. Puhumattakaan siitä kolmesta millistä, joka pitää nyt vedellä jollain sirkkelisahalla pois. Senhän tietää, millainen lopputuloksesta tulee. Parasta lähteä ostamaan muutama metri peitelistaa....

Sen lisäksi, ettei kaappia pysty kasaamaan ohjeiden mukaisesti ja että se on 3 mm liian leveä, kaapin kasaaminen vaatii tarkkuutta ja pitkiä hermoja, joita ainakaan allekirjoittaneella ei tässä vaiheessa projektia ole edes sitä kolmea milliä! Ikean huonekaluissa on sentään ruuvin reiät valmiiksi, jotta hieman idiootimpikin ymmärtää, mihin ruuvit tulevat. No, tässä kaapistossa ei ole edes niitä, ja olen itse pulassa jopa niiden Ikean huonekalujen kanssa. Lähtökohdat kaapiston kasaamiselle, omalta kohdaltani, eivät siis taivasta tavoittele...

Haaveeni kauniista kaapistosta on nyt karissut. Jäljellä on mielikuva, ehkä ensi vappuna valmistuvasta, sirkkelillä veistetystä kaapistosta, jossa 4 ovea (joista yhdestä peili rikki), roikkuu yläkiskosta muutaman nippusiteen avulla, vinossa. Loput osat on kininitetty roudarin teipillä, joka sekin on onnistuttu ryttäämään rumasti. En nimittäin usko, että pystymme yhtään tuota parempaan lopputulokseen.

Rouva E