Elämää luonnon kanssa

Blogissa olen aikaisemminkin kirjoittanut Metsärinteen kirjavasta eläinkaartista. Oma lukunsa on ikiomat petomaanimme, kolme hurjaa hurttaa, jotka suojelevat meitä lähinnä egoillaan. Huomioita ovat saaneet myös hiiret ja ampiaiset, joiden molempien kanssa käymme aina silloin tällöin pientä reviirisotaa. Oman lukunsa muodostavat erilaiset hämähäkit, jotka kipittelevät tyytyväisen oloisena milloin lattialla, milloin seinällä ja milloin keskellä huonetta riipuen siimoistaan. Elämä Metsärinteellä on opettanut, että hirveä pienempiä eläimiä ei kannata pelätä, eikä oikeastaan sitä suurempiakaan. Pitää vain oppia elämään niiden kanssa.

Kotihämähäkki

Osa eläimistä on päässyt myös sisään

Metsärinteen metsät ovat täynnä toinen toistaan jännittävämpiä eläimiä. Eräänä iltana hirviemo mennä jolkotteli vasansa kanssa ja aina silloin tällöin peura tai pari näyttäytyy metsänreunalla. Parhaita tilanteita on, kun ison ja ylvään eläimen kanssa voi hetken tuijotella toisiaan silmiin, ihan rauhassa, ikäänkuin todeten että me molemmat mahdumme tänne oikein hyvin. Ja sitten kumpikin jatkaa matkaansa. 

Eräänä päivänä näin pellolla juoksevan ketun. Ketut sinäänsä eivät ole ainutlaatuisia, mutta tämä yksilö oli iso, tuuhea häntäinen ja selvästi oman arvonsa tunteva. Toisena päivänä samainen kettu (hännästä päätellen) juoksi suoraan autoni eteen, osoittaen, että kyseessä on hänen tiensä, ja auton on syytä pysähtyä. Ja pysähtyihän se. Osoitin kunnioitukseni pienellä nyökkäyksellä, mutta luulen, ettei oman arvonsa tunteva kettu voisi vähempää olla kiinnostunut rahvaan eleestä. 

Ketun ruokaa, jäniksiä, pupuja, rusakkoja, mitä näitä nyt on, kirmailee siellä täällä lähes päivittäin. Välillä ne hyppivät tietentahtoen tiellä, ikäänkuin itsemurha tarkoituksessa, toisinaan taas luikkivat karkuun samantien kun ilmaantuvat näköetäisyydelle. Istuipa kerran yksi pupu keskellä tietä. Siinä sitten tuijotin minä auton ratin takaa ja tiellä istuva pupu toisiaan tovin miettien, että kukahan tässä tekee ensimmäisen liikkeen. Pupu teki ja jatkoi elämäänsä. 

Linnut ovat ihan oma luokkansa. Joutsen pariskunta pellolla pakottaa pysähtymään ja ihailemaan noita ylväitä lintuja. Samoin kurjet ja muut isot linnut. Lintutietouteni on huonompi kuin keskiverto vastasyntyneen, joten suurin osa linnuista jää tunnistamatta. Eräs lintu on kuitenkin saanut huomioini. Se liitelee peltojen päällä, leikkien tuulella. Se saattaa viettää pitkiä aikoja räpyttelemättä ja kaartelee isoja loivia kaarteita pitkin taivasta. Välillä sillä on siippa mukana ja kesän loppupuolella luulen nähneeni pariskunnan seurassa myös kolmannen linnun. Googlen ja muutaman lintutuntevan ystäväni avulla olen määritellyt nuo linnut joko hiiri- tai kanahaukoiksi. Voin toki olla vääräässä ja kyseessä voi olla myös korppikotka. Yhtäkaikki, mahtavia ovat! Yksi upeimmista ilmiöistä on myös lintujen muutto ja paluummuutto. Valtavat aurat ja mahtavat kaakatukset houkuttelevat itsekin lähtemään reissuun. Ymmärrän hyvin Nils Holgerssonia. 

Yksi hauskimmista eläintapahtumista tapahtui kesällä. Makoilin sohvalla katsellen toisella silmällä jotain kauniita ja rohkeita ja toisella silmällä ihanaa kesämaisemaa, kun isojen ikkunoiden takana näkyi pieni eläin. Se seisoi takajaloillaan ja tuki itseään isoja ikkunoita vasten, kurkkien tontun lailla näkyykö sisällä ketään. Eläin näytti pieneltä oravalta, mutta ei kuitenkaan ihan siltä. Ensimmäinen luonnehdintani oli että kyseessä on hännätön orava. Voitte kuvitella Herra S:n ilmeen kun aloin huutamaan että ikkunan takana on hännätön orava. Päästyämme terassille pieni eläin hengaili siellä vielä. Se katseli ikkunasta ja päätti sitten häipyä, juoksi ihan Herra S:n edestä ja luikki kotimetsään. Vieläkin pähkäilemme oliko kyseessä lumikon vai kärpän poikanen. Söpö se jokatapauksessa oli ja rohkea.

Meidän ikioma petomaani

Kaikista inhottavimpia eläimiäkin Metsärinteeltä löytyy, nimittäin hirvikärpäsiä. Ne pirulaiset estävät ihanat syksyiset lenkkini, ei auta päähän vedetyt sukkahousut, ei valkeat vaatteet, ei mikään. Olenpa kerran tuolta pitkältä metsästä juossut rintaliiveissä kotiin jotta sain huidottua noita kiusankappaleita pois läheltäni paidallani. En ole keksinyt mitään järkevää syytä, niiden olemassa oloon, enkä kertakaikkiaan suostu elämään niiden kanssa. Siinä menee minun ja luonnon raja! 

Rouva E, eläintarhan asukki

Paska juttu

Olipa kerran joitakin vuosia sitten,  herra Tontinmyyjä, joka päätti pistää metsänsä lihoiksi. Hän lohkoi metsää pienemmiksi tonteiksi, ja ajatteli rinteessä olevien tonttien menevän kuin kuumille kiville. Nopeuttaakseen kauppoja, hän järjesti noin kahden kilometrin päässä kulkevaan kunnan viemäriverkostoon oman haaran ja rakensi paineviemärin kunnan viemäristä tonttien rajamaille. Siitä saisi tontinostajat liittyä kunnan viemäriverkostoon, eikä erillisiä kaivoja tarvittaisi. Tontinmyyjä oli ehkä hieman optimistinen keskellä metsää sijaitsevien rinnetonttien suhteen, ja suunnitteli myyvänsä vähintään muutaman tontin, joten paineviemärikin suunniteltiin ja rakennettiin palvelemaan ainakin neljää taloutta. Sattuipa eräänä päivänä eräs pariskunta näkemään tontin myynti-ilmoitukset, menivät katsomaan yhtä tonteista, rakastuivat, tekivät kaupat ja rakensivat talon. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. 

HAH, eipäs hätäillä... Selvitetään näin aluksi monimutkainen viemäriverkosto. Kun meillä käydään paskalla, paska siirtyy seuraavaksi putkea pitkin pihalla olevaan jätevesipumppaamoon. Sieltä pumppu pumppaa paskan 20 metriä alempana sijaitsevaan liittymään, jossa Metsärinteen putket yhtyvät Tontinmyyjän rakentamaan paineviemäriin. Siitä paska jatkaa matkaansa n kahden kilometrin verran peltojen alla ja yhtyy lopulta kunnan viemäriverkostoon. Yksinkertaista, ainakin siihen asti kun paska oikeasti liikkuu eteenpäin. Kerrottakoon myös, että niistä tonteista on myyty tasan yksi, Metsärinne, eli meillä on yksin koko parin kilsan viemäri käytössämme.

Eräänä päivänä huomasimme jätevesipumppaamomme pitävän erikoista ääntä. Kävi ilmi, että pumppuu kyllä yrittää pumpata, mutta paska ei liiku pumpusta eteenpäin. Tiedättekö, ihan kuin yrittäisitte puhaltaa pilliin, johon on tungettu herne. Putkimiehemme osasi ilmoittaa että jossain on tukos tai pumppu rikki. No ei ollut pumppu rikki. Kunnanviemärimiehet osasivat kertoa että tukos ei ole heidän osuudessaan, eli että tukos on jossain pumppaamon ja kahden kilometrin päässä sijaitsevan kunnanviemärin välissä. Järki osasi kertoa, että se tuskin on pumppaamon ja ensimmäisen (Tontinmyyjän tekemän) liitymän välissä, jonka korkeusero on 20 metriä. Eli tuke on jossain 2 km:n matkalla. Joku osasi kertoa, että koko kahden kilometrin viemärin pätkässä ei ole yhtä ainutta tarkistusluukkua, josta voisi tarkistaa ja selvittää tukkeen tarkemman sijainnin. Pohdimme vaihtoehtoja: 1. Vuokrataan kaivinkone, ja rukoillaan naapuria antamaan meidän kaivaa peltonsa auki muutaman kymmenen metrin välein. 2. Tilataan viemärin kuvaus 3. Rakennetaan oma likakaivo ja unohdetaan koko kahden kilometrin pätkä 4. Ostetaan monta monta litraa kodin putkimiestä ja toivotaan että tuke aukeaa. Tilannetta ei auttanut se, että pumppaamo täyttyi ja täyttyi. Mielessäni kummitteli jo aamupissa abc:llä ja ulkohuussi....

K-raudan asiantuntijaraati (pari myyjää ja muutama asiantunteva asiakas, jotka osuivat paikalle) oli sitä mieltä, ettei kodin putkimies taida nyt auttaa. Ja ne sellaiset vaahdot tekevät kuulemma enemmän hallaa kuin hyvää. Viemärin kuvaajat kertoivat, ettei kenelläkään ole laitteita kuvata yhtämittaisesti parin kilometrin matkaa. Oman kaivon rakentaminen olisi ehkä ollut hätävarjelun liioittelua. Summa summarun (koska koko tarinaa ei jaksaisi edes Erkki lukea), rakensimme meidän ja Tontinmyyjän liittymäkohtaan huuhtelu yhteyden, jonka kautta koko kahden kilometrin pätkä saatiin huudeltua huuhtelu-auton toimesta. Käytännössä siis paikalle tuli iso vesisäililö-auto, joka syöksi kovalla paineella vettä viemäriin 300€/laaki + matkat + perusmaksu + alv + pyhälisä (tapahtuuko tällaista muka joskus arkisin?) + mitä näitä kuluja nyt sitten on.  

Ja eikun rauhassa paskomaan. Kunnes muutaman kuukauden kuluttua, jouluaattona, kun makoilimme mahojemme vieressä tyytyväisinä, viemäri tukkeutui jälleen. Eikä siinä vielä kaikki, tällä kertaa pumppaamo oli jo lähes täysi. En mene nyt yksityiskohtiin, miten pumppamo saatiin tyhjennettyä tuona jouluyönä mutta voin sanoa että koskaan ei sanonta "haista paska" ole ollut konkreettisempi. Silmissä vilisi dollarin kuvat kun pohdimme tilaammeko huuhtelun näin jouluyönä vai odotammeko paskoinemme ensimmäistä arkea. Puhumattakaan siitä, että tämä sama näytti toistuvan aina muutaman kuukauden välein. Ja niinhän se toistui. Syynä oli Tontinmyyjän rakentama ylisuuri viemäri, joka on mitoitettu neljälle taloudelle Kahden ihmisen vedenkäyttö ei kertakaikkiaan riitä kattamaan neljän huushollin vedenkäyttöä, joka olisi optimi pitämään viemärin auki. Havannoillistetaan asiaa: Ota pilli (ja ota sieltä herne pois, jos testasit edellistä pilliesimerkkiä), täytä suusi vedellä ja pähkinän muruilla. Sylje pilliin kaikki vesi muruineen nopeasti. Toimii aika hyvin. No, toista koe, mutta sylje pilliin vain muutama pisara muruineen kerrallaan. Virtaus on hitaampaa, eikö vaan? Jätä vielä muruset kuivumaan pillin reunoille ja toista koe silloin tällöin. Jokainen hoitoalalla työskentelevä tietää, että jos verisuonen seinämään tarttuu jokin korresterooli-kökkö, niin siihenhän sitten tarttuu kaikki mahdolliset kököt ja lopulta se umpeutuu, paitsi jos on korkea verenpaine ja kökkö lähtee liikkeelle. Ja kumpikaan näistä kökkö asioista ei ole hyvä juttu terveydelle! No, sama asia viemärin kanssa, mitä vähemmän vettä, sitä heikompi virtaus, eikä virtaus riitä huuhtelemaan kiinni jääneitä kökköjä ja niihin sitten tarttuu uusia kökköjä jne. 

Miten tästä sitten selvittiin? Kun tajusimme ongelman syyn, ja faktan ettei taloutemme kestä useamman sadan euron turhaa laskua muutaman kuukauden välein, ryhdyimme vastaiskuun: Ensinnäkin Metsärinteellä ei pihistellä veden kanssa. Suihkussa lotrataan niin paljon kun sielu sietää ja vähän enemmänkin. Välillä juoksutamme vettä ihan huviksemme: kaikki hanat täpölle puoleksi tunniksi. Vessanpöntön pikkuhuuhtelu on kielletty. Mottomme on:"mitä enemmän vettä, sitä parempi". Emme kuitenkaan lotraamallakaan pääse neljän keskiverto kotitalouden vesimäärään, joten huuhteluauto käy säännöllisin väliajoin huuhtelemassa viemärit ihan varmuuden vuoksi, ennaltaehkäisevästi. Ennaltaehkäisevä huuhtelu kun on puolet halvempaa kuin tukkeen avaus huuhtelu (juu, älkää kysykö miksi!). Pumppaamo on alituiseen tarkkailun alla, sen syttynyt punainen lamppu viimeistään kertoo, että kohta se on taas täynnä paskavettä ja on aika soittaa huuhteluauto paikalle, koska silloin on kyseessä paskempi juttu.

Rouva  E

ps. Ja jos joku nyt muistelee että jokunen päivä meidän jouluisen paska-episodin jälkeen koko kaupungin vettä piti keittää parin viikon ajan, niin kerrotaankoon, että näillä kahdella satunnaisella tapahtumalla ei (pitäisi) ole mitään tekemistä toistensa kanssa!

Paluumuutto blogiin

Miten yli vuoden blogihiljaisuus katkaistaan? Hyppäämällä esiriipun takaa kädet leväällään ja huutamalla "tadaa!"? Olemalla ihan kuin ei koskaan olisikaan ollut poissa? Selittelemällä elämän kiireillä ja kaikenmaailman muilla tekosyillä? Rouva E is back, ei selittele, ei huutele eikä ihmettele asiaa sen enempää. Nyt vaan tuli fiilis kirjoittaa. Kiitos myös muutamalle vihjailevalle ystävälle ;)

Yksi syistä palata blogin pariin on ikävä. Ikävöin raksa-aikaa, ikävöin sitä ensimmäistä kaivuria, joka hyytyi tienteossa ensimmäisenä päivänä, ikävöin niitä pirun virolaisia työmiehiä, jotka tekivät eristepakkauksista telineet, ikävöin hirsikuljetusta ja ikävöin sitä että sain istua rekan kyydissä. Ikävöin niitä miljoonia tunteita, joita rakentamiseen liittyi, iloja ja suruja. Ikävöin blogia, ikävöin tunteiden tilittämistä, itselle tärkeiden asioiden jakamista. Ikävöin sitä kaikkea. Tai no en ihan kaikkea. En ikävöi mökillä asumista talvella, en ikävöi jäätynyttä huusia enkä aamu- ja iltapissoja abc:llä, en ikävöi jäätynyttä vesiputkea enkä saunan lämmittämistä 30 asteen pakkasessa puolilta öin tietäen että seuraavana aamuna pitää olla raksalla klo 7. Aika kultaa muistot, ja ehkä joskus vielä ikävöin niitäkin, ehkä, joskus sadan vuoden kuluttua.

Metsärinteellä asumista on nyt takana n puolitoista vuotta. On koettu ensimmäinen joulu, uusi vuosi, pari pääsiäistä, kesää, ja yksi julmettu talvi. Talo on kestänyt tuulet ja tuiverrukset, samoin sen asukkaat. Herra S, minä ja talo olemme tutustuneet toisiimme. Luulen, että meistä jokainen on näyttänyt parhaat ja heikot puolensa. Olemme tulleet sinuiksi, kaikki kolme. Mistä sitten jatkan blogissa? Lataanko kuvia "tällainen tästä nyt sitten tuli"? En. Kahdesta syystä: ensimmäiseksi en halua jakaa kotiani kaikille. Ne jotka haluavat kotini nähdä, ovat sydämellisesti tervetulleita. Myös vieraat. Lupaan keittää kahvit. Toinen syy on, etten jaksa pöyhiä sohvatyynyjä kuvaa varten, odottaa täydellistä valaistusta iltapäivällä, heittää puolihuolimattomasti torkkupeiton tuolille ja asetella ne kauneimmat kupit pöydälle vain kirjoittaakseni "arkiaskareita kotona". Jos tai kun lisään kuvia kodistani, niissä saavat näkyä pölyt ja sotkut, jos jotakuta häiritsee, tervetuloa siivoamaan. Lupaan keittää kahvit.

Miten tästä sitten jatketaan? En tiedä, ehkä kirjoitan niistä pienistä asioista, jotka onnistuivat ja niistä jotka olisin tehnyt toisin, ehkä sellaisista asioista, joista jokaisen rakentajan olisi hyvä tietää. Jokatapauksessa, nyt blogihiljaisuus on katkaistu, jatkoa on luvassa, vaikein on ylitetty. Tervetuloa takaisin!

Rouva E, blogin paluumuuttaja

Hyvä keittiö, hyvä pizza.

On kaksi tapaa tehdä pizzaa: kotipizza tai tee-se-itse-pizza. Meillä talo on suunniteltu siten, että pizzan teko onnistuu. Ehkäpä osittain siitä syystä, että lähimpään pizzapaikkaan on yli 10 km eikä sekään suostu kotiinkuljettamaan pizzaa Metsärinteelle.

Kuinka talo sitten toimii täydellisesti pizzzan teossa. No, pizzan tekohan alkaa hyvästä taikinasta. Jauhot ja muut tarvikkeet, kodinkoneet mukaanlukien, löytyy helposti ruokavaraston hyllyiltä. Ei yläkaappien perukoille kurottamista, ei ala-kulmakaapin tyhjentämistä, jotta oikeat tarvikkeet saadaan pöydälle. Ruokavarastossa kaikki on löydetty silmäyksellä ja ovat käsillä ilman muiden tavaroiden siirtelyä. I LOVE IT!!!

Kunnon pizzataikina pitää vaivata rakkaudella. No, käytän siihen punaista sähkövatkainta ja taikinakoukkuja. Se ihanaakin ihanampi Kitchen Aid kone odottaa niittäin raksa-aikaisen talouden tasoittumista (sille on kyllä varattu oma paikka ruokavarastosta).  Yhtäkaikki, taikina onnistuu siis punaisella sähkövatkaimellakin. Varsinkin kun keittiöön on kerrankin laitettu oikea määrä pistorasioita oikeisiin paikkoihin. Helppoa.

Kunnon pizzataikina pitää nostattaa. Tässä apuna on Boshin monitoimiuuni, joka nostattaa taikinan kuin taikinan höyrytoiminnolla täydellisesti. Ei kuivaa päällistä, ei ylimääräisiä keittiöliinoja, vain kippo uuniin ja uuni päälle. Uuni ilmoittaa kohteliaasti kun taikina on kohonnut täydelliseksi. Vaivatonta. Nostatuksen jälkeen taikina on helppo kumota käsiteltäväksi kivitasolle, siihen voi roiskia jauhoja, öljyjä, vettä, antaa mennä vaan!

Kunnon pizza vaatii täydellisen tomaattikastikkeen. Jälleen sauvasekoitin löytyy yhdellä silmäyksellä, pistorasia on oikeassa paikassa ja liedellä keitetty tomaattikastike on valmis.

Kun talossa asuu kaksi ruuan rakastajaa, pizzaa pitää tehdä paljon. Tarvitaan myös paljon täytteitä. Tässä apuna on smeg- jääkaappi, joka on uskomaton tilaihme! Miten voi niin pienen näköiseen jääkaappin upota sellainen määrä ruokaa? Ei, en valita, mutta ihmettelen... No, jatketaan. 2,5 metriselle saarekkeelle mahtuu pizza jos toinenkin kaulittavaksi ja täytettäväksi. Siinä mahtuu hääräilemään Herra ja Rouva. Jaloissa muutama koira, odottamassa että pieni pala chorizo-makkaraa tippuisi. Ei tippunut.

Täydellinen pizza paistetaan kuumassa uunissa. Tässä apuna on leivinuunitakka. Olemme polttaneet takkaa kyllä kesälläkin, mutta jotta lämpötila saadaan 300 asteeseen, aloitimme polttourakan jo eilen. Lämmitys pienemmälle ja pökköä pesään. Kaupanpäälle saadaan ihanan tunnelmallinen tuli elementti sekä ah, niin ihanan pehmeä lämpö koko taloon. Ymmärrettävistä syistä käytämme kesällä ulkogrilliä pizzan paistamiseen... Pari pesällistä pizzan paisto päivänä ja a-vot, uuni hohkaa 300 asteen lämmössä! Sitten vain pizzakivi uuniin ja siinä paistuu pizza makoisaksi.

Valmiit pizzat ovat suussa sulavia. Pohja ei ole ehkä ihan yhtä rapsakka kuin grillissä paistettaessa, mutta ei jää pahasti kakkoseksi. Voittaa ainakin sähköuunin mennen tullen! Pizzaa syödessä voikin ihailla punaiseksi maalautuvaa taivaanrantaa ja miettiä kuinka monta asiaa talossa menikin täysin nappiin!

Jos jotain valittamista täytyy löytää, niin pienen miinuksen keittiö saa puuttuvasta itsensä puhdistus toiminnosta. Kunnon pizzan teon jälkeen jauhoja ja tomaattikastiketta on joka paikassa. Onneksi sentään on laattalattia, joka on kivitasojen tapaan melkoisen helppo sutaista puhtaaksi vaikka litimärällä rätillä.

Jos keittiön täydellisyys mitataan pizzan teossa, niin voin todeta, että Me teimme sen, täydellisen keittiön!

Rouva E

Ps. Ai kuva valmiista pizzasta? Kuka sitä nyt olisi ehtinyt kuvaamaan?

Syksyinen raksaväsy

Nyt se sitten iski ihan urakalla, raksaväsymys. Onneksi Herra S on ollut ahkerampi, pitänyt huolen, että terassimme valmistuu, siinä on kaiteet ja portaat. Itse olen suunnitellut kiinnittäväni vessan peiliä viimeisen kuukauden ajan. Siinä se lojuu vessan lattialla. Tekemistä vaille valmis.

Osittain raksaväsyyn vaikuttaa töiden aloittaminen. Vuoden virkavapaa, opintovapaaksi naamioitu raksavapaa, teki hyvää. Sain keskittyä rauhassa rakentamiseen ja väitöskirjan tekoon. Nyt kun päivät täyttyvät töistä ja väitöskirjasta, ei vessan peilit enää tunnu kovin tärkeiltä.

Sen verran piristystä on näkyvissä, että totesin eilen saunassa että pesuhuoneen valoille on nyt kertakaikkiaan tehtävä jotain. Ne ovat edelleen kamalat. Se into, jolla niistä kirjoitin aikanaan on laantunut, en ole enää repimässä niitä henk koht alas omin pikku kätösin, en myymässä koko taloa valojen takia enkä kiroa suunnittelijoita alimpaan helvettiin. Rauhallinen toteamus niiden järkyttävyydestä sisälsi eilen vain yhden lauseen, ja sekin oli melkoisen laimea. Herra S ainakin taitaa päästä helpommalla :)

Tiedän että raksaväsymys väistyy aikanaan. Toivon että Herra S ymmärtää sen myös, ja osaa nyt nauttia. Eräänä päivänä herään, totean että NYT lähtee ne pesuhuoneen lamput, NYT laitetaan ne parit puuttuvat verhot, NYT myös ne pari puuttuvaa listaa, NYT kiinnitetään se vessan peili, NYT, NYT, NYT, NYT on saatava valmista. Ja sitten saadaan. Tapahtuuko se huomenna vai 3 vuoden päästä, kuka tietää. Elämä on yllätyksiä täynnä, niitä kannattaa odottaa :)

Rouva E

Eläköön syksy ja takkatuli

Syksy on tänään näyttänyt parhaan puolensa, vesisadetta ja viileää ilmaa. Pidän syksystä, sillä se antaa luvan käpertyä sohvan pohjalle ihanan lämpimän torkkupeiton alle, ja katsoa tv:tä hyvällä omalla tunnolla. Tänä syksynä pidän syksystä erityisesti, koska se viilentää talon.

Metsärinteen isot ikkunat avautuvat länteen, niistä näkyy upea auringonlasku. Kuullostaa hienolta, eikö vain? Tämän hienouden haittapuoli on, että ikkunoista paistava aurinko lämmittää talon melko lämpimäksi. Rauhoittukaa arvoisat kanssa rakentajat, kuulen jo kuinka varsinkin kustannustietoisimmat huutelevat pienten lämmityskustannusten nimeä. Tiedän, tiedän, mutta kun Rouva E ei ajattele noin. Rouva E ajattelee, että jos on liian kuuma, ei voi polttaa takkaa. Ei kumpaakaan takkaa, koska jos 30 asteisessa talossa polttaa takkaa, lämpötila nousee ties kuinka korkealle. Ja Rouva E haluaisi polttaa takkaa, koko ajan. Takan tuli on rauhoittava, lumoava ja omalla tavallaan ikuisesti mystisen voimakas.

Joten onneksi tuli syksy, joka viilensi talon. Aurinko on tänään ollut koko päivän pilven takana piilossa, ei hehkuttamassa ikkunoistamme sisään. Talo tuntuu hieman viileältä. Tai ainakin tarpeeksi viileältä takkojen polttoon. Olohuoneen varaavaa takkaa olemme polttaneet jo useasti, mutta tänään on erityinen päivä makuuhuoneen kevyt takan näkökulmasta, se nimittäin vihittiin käyttöön! Makuuhuoneen lämpötila laski siis ensimmäistä kertaa niin alas, että jopa viileässä viihtyvä Herra S totesi, että nyt sitä takkaa voi polttaa. Ja niin me sitten poltettiin!

Takka syttyi kuin unelma, muutama raksapuun palanen pesään ja tulitikku perään. Viuh, tulessa. Hetken jouduimme odottamaan kunnes ihana lämmin ilma valtasi makuuhuoneen. Takan lämpö on sanoin kuvaamattoman ihana, ei sitä millään sähköisillä lämmitysvehkeillä saa aikaan. Sitä on myös paljon kivempi katsella kuin ilma-vesi-lämpöpumppua (joka on oikeasti todella ruma). Jos joku on eri mieltä, niin kysytään, että kuka ottaisi mielummin makuuhuoneeseensa takan ja kuka jonkunlaisen-mikälie-lämpöpumpun?

Nyt haaveilen että sairastuisin flunssaan, saisin maata koko päivän sängyssä ja lämmitellä takan äärellä. Lukisin koko päivän naistenlehtiä ja tekisin ristikoita. Pyytäisin Herra S tuomaan lämmintä juotavaa, keräisin säälipisteitä. Ja nauttisin takasta. Jos ei flunssa iske, niin taidan tehdä tuon kaiken ensi lauantaina, vapaa-päivänä.

Rouva E

Lapset lapiohommissa

Blogissa on ollut hetki hiljaista, mutta Metsärinteellä ei. Metsärinteen valtasi puolitoista viikkoa sitten kaksi ihanaa pikkumiestä, siskon pojat, jotka perinteisesti tulivat täyshoitolaan reiluksi viikoksi hoitoon vanhempien ollessa töissä.

Tässä vaiheessa rakentamista budjetti on aika lopussa, ja jokainen "itse tein, säästin" toiminto on tervetullut. Tässä vaiheessa projektia myös Rouva E alkaa olla aika lopussa, ja tuosta "itse tein, säästin" osuudesta vain osuus "säästin" houkuttelee. Mutta kuin taivaan lahjana, meille siis muutti viikoksi kaksi pientä poikaa, joiden kysymys aamuisin oli "mitä me voitais tehdä?". Luulen, että 6- ja 8-vuotiaat pojat eivät tarkoita kysymyksellään samaa kuin esim. talkooväki, mutta yhtäkaikki, allekirjoittaneen mielessä heräsi katala ajatus lapsityövoiman käytöstä! Ja kuinka ollaakaan, juuri tuon viikon aikana, meille tuli hieman vajaa 20 tonnia hiekkaa levitettäväksi tulevan terassin alle! Suunnittelma oli valmis: lapset lapionvarteen ja hommiin, Rouva E voikin sitten makoilla jossain sohvalla naistenlehtien seurassa.

Ensimmäinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset oppivat nopeasti. Ensin vain pitää näyttää itse tovin ajan mitä pitää tehdä. Lapset oppivat toimimaan oikein nopeammin kuin monet aikuiset, eikä turhia "miksi näin" kysymyksiä kuulu. Kun sanotaan että tee näin, näin tehdään.

Toinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset ovat ehkä jopa liian tehokkaita. Herra S:n tehtäviin kuului kuskata hiekkaa talon nurkille kottikärryillä, josta pojat sitten levittelevät sitä pitkin pihaa. Herra S ei pysynyt alkuunkaan poikien perässä. Hikeä puskeva Herra S yritti saada hengitystä tasaantumaan kun pojat jo huutelivat että missä seuraava kuorma viipyy. Poloinen Herra S.

Kolmas oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että korvaus kannattaa sopia etukäteen. Ensimmäisen päivän työn korvauksena pojat pääsivät leffaan, kauppaan kuuluivat myös popkornit ja kokikset. Toisena päivänä pojat ilmoittivat ottavansa palkan tänään rahana. Summa voisi olla kuulemma sama kuin työmiehillä yleensä. Palkkaneuvottelut olivat tiukat, ja päädyimme lopulta bonuspalkkaukseen, työn määrä ja laatu määrittelisi lopullisen palkan.

Siinä vaiheessa kun rahaa oli kasassa 5€/poika, vanhempi ilmoitti, että hän lopettaa koulun ja alkaa tekemään tätä työtä elääkseen. Hommaa on kuulemma kivaa, ei turhan vaikeaa, ei tarvitse opetella asioita ulkoa ja saa hyvää palkaa. Metsärinteellä olisi ihan ok asua ja Rouva E:n pöperöt kuulemma kelpaavat erinomaisesti, joten mikäs täällä ollessa.  Nuorempi pohti, milläs sitten eletään kun hiekat on saatu hoidettua, mutta muisti onneksi, että mökillä viime vuonna tienasi sievoisen summan keräämällä kotiloita. Sillä pärjäisi ainakin talveen asti. Neljäs oppitunti lapsityövoiman käytöstä koskee siis erityisesti lapsettomia (ainakin omasta tahdostaan lapsettomia), ne saattavat jäädä forever!

Sateen yllättäessä, siirryimme sisätiloihin jatkamaan keskustelua ja pitämään "ansaittua taukoa" (poikien ilmaus). Keskustelimme koulutuksen tärkeydestä ja siitä että heillä molemmilla on mahdollisuus tulla isona juuri siksi kuin hän haluaa, he ovat onnekkaita saadessaan käydä koulua ja leikkiä. Voi opiskella vaikka palomieheksi (ei käy, liian vaarallista ja on kuulemma typerää riskeerata elämänsä työn vuoksi), arkkitehdiksi tai insinööriksi. Tai voi myös alkaa lapiomieheksi, jos ihan oikeasti sitä haluaa. Poikienkin mielestä koulussa on ihan kivoja juttuja, kaverit, välitunnit ja urheilutunnit, ei siis lainkaan pöllömpi paikka!

Hetken päästä vanhempi poika nappasi Harry Potter kirjan ja nuorempi istahti sohvalle rapsuttelemaan koiria. Rouva E, ylpeä täti, keitti kupin teetä ja nautti katsellessaan kahta pientä, ihanaa miehenalkua, joista voisi tulevaisuudessa tulla ihan mitä vain!

Rouva E