Pienen metsähiiren tarina

Olipa kerran pieni hiiri, metsähiiri nimeltään. Hän asusteli onnellisena metsässä ja haaveili omasta talosta ja perheestä. Kuin toiveesta, metsän keskelle alkoi rakentua talo. Metsähiiri seuraili onnellisena talon rakentumista, kävi välillä jyrsimässä pieniä reikiä muoveihin ja mm. eristeisiin. Kun talo oli saatu suunnilleen valmiiksi, metsähiiri asettui taloksi. Talon teknisen tilan alta löytyi juuri sopiva kolo metsähiiren asustaa.

Metsähiiri oli ujo luonteeltaan, mutta sai pikkuhiljaa rohkeutta kohdata ihmisiä. Parhaimpana päivänä metsähiiri juoksenteli rohkeasti 4 ihmisen ja 5 koiran keskellä. Hirveä huutohan siitä syntyi, mutta se ei metsähiirtä haitannut. Metsähiiri ei tiennyt, että talon muut asukkaat, jotka eivät edes vielä asuneet siellä, eivät olleet innoissaan metsähiiren läsnäolosta. Joku naikkonen, kutsuttakoon häntä vaikka Rouva E:ksi pyysi kauniisti metsähiirtä muuttamaan pois talosta. "en muuta!" sanoi metsähiiri. Voi hiiri raukka! Olisipa tiennyt, että taloon pian muuttava ukko, kutsuttakoon häntä nimellä Herra S, ei ollut yhtä pehmeiden menetelmien mies. Herra S asensi kavalan hiirenloukun keskelle taloa! Metsähiirtä nauratti, loukku oli väärin asennettu, eihän siihen menisi edes pullahiiri!!! Sitä metsähiiri ei tosin tiennyt, että sota oli syttynyt.

Metsähiiri teki hienon poikamiesboksin vaatehuoneessa olevien eristepakettien keskelle. Siellä oli hiiren hyvä olla ja mutustella. Taisi metsähiiri löytää kivan hiirityttöystävänkin, nimeltään metsähiiri 2. Eristeiden keskellä oli varmasti kiva kuherrella. Eräänä surullisena päivänä, metsähiiri kuitenkin kuoli. Todennäköisesti hän kuoli onnellisena, ainakin hän kuoli omaan pesäänsä eikä Herra S loukkuun. Tarina ei kerro tarkempaa kuolemansyytä, mutta kuolinnsyyn tutkijan mukaan metsähiirellä oli kuitenkin onnellisen näköinen ilme. Pieni vainaa haudattiin asianmukaisin menoin.

Surullisena hiiripoikaystävänsä menetyksestä metsähiiri 2, muutti taloon. Metsähiiri 2 ei tosin ollut yhtä viisas kuin metsähiiri 1, sillä poloinen kohtasi kohtalonsa Herra S:n asettamaan ansaan. Kyllä, siihen väärin asennettuun. Voi hiiri-raukka.

Tässä vaiheessa talon asukkaat olivat huomanneet metsähiirien sisäänkäynnin, pienen reiän, jonka kautta metsähiiret kulkivat sujuvasti edes takaisin taloon. Salakavalasti Herra S asensi loukun sisäänkäynnin eteen, tällä kertaa jopa oikein.

Metsähiiri 3 (saattaa jopa olla metsähiirien 1 ja 2 jälkeläinen) muutti taloon. Tämä hiiri ei ollut eilisen teeren poikia, eikä mennyt ansaan. Ehei, se eleli onnellisena talossa. Ongelmaksi muodostui vain teknisen tilan väliseinä, joka ikävästi esti hiiren pääsyn muualle kuin tekniseen tilaan. "Ei hätää" sanoi hiiri, "kyllä minä keinot keksin". Hiiren onni oli rakennusaikaiset epämääräiset nyssykät ja pussukat, joita säilytetään pitkin nurkkia. Niiden turvin pieni metsähiiri 3 sai rauhassa rakentaa kulkuväylää teknisen tilan ja muun talon välille, seinän läpi. Hiirenloukun se kiersi naureskellen.

Kun kulkuväylä paljastui, sota sai bensaa liekkeihin. Herra S syöksyi laudanpätkien, teippien, sahan ja kaikenmaailman tuke-materiaalituubien kanssa tekniseen tilaan. Tilasta kuului kova pauke ja ryske ja ehkä hieman ilkeämielinen nauru. Voi kunpa metsähiiri 3 olisi viisaampi kuin edeltäjänsä, kuuntelisi Rouva E:tä ja muuttaisi sovinnolla pois talosta, muuten se kohtaa Herra S kamalat viritelmät, eikä tarinamme saa onnellista loppua. :(

Tarinalla on lopun epämääräisyydestä huolimatta opetus: Jos muutat metsään, varaudu metsäneläimiin, isoihin ja erityisesti pieniin. Jos haluat selvitä hengissä, kuuntele Rouva E:tä.