torstai 14. huhtikuuta 2016

Sisäoven kahvat

Ovenkahvat. Yksinkertainen, pieni juttu. Niinhän sitä luulisi...
On neljä asiaa, jotka ovat aina aiheuttaneet minulle päänvaivaa: kylpyhuoneen kalusteet, vessapaperin pidike, tv-taso ja ovenkahvat (vai onko niiden oikea nimi painike?). Niistä ei vain tunnu löytyvän sellaista ratkaisua, joka miellyttäisi silmääni. Talossamme olen ratkaissut näistä ongelmista nyt 3: kylpyhuoneen kalusteet teetettiin puusepällä, löysin kun löysinkin vessapaperin pidikkeet molempiin vessoihin (näistä myöhemmin lisää) ja ovenkahvat. Enää puuttuu tv-taso...

Siis niihin kahvoihin. Rautakauppa oli pullollaan erilaisia kahvoja. Jotenkin olin ajatellut, että niitä olisi muutama: ruma, rumempi ja sellainen jonka voisin (ehkä) hyväksyä. Isossa rautakaupassa niitä oli kokonainen hyllyrivi! Oli vaikka minkä sortin oviin, oli eri värisiä, eri mallisia, eri paksuisia ja ennenkaikkea eri hintaisia. Siis oikeasti, hintahaarukka oli 5 eurosta 90 euroon. Ja nämä siis pelkkiin sisäoviin... Meille sisäoven kahvoja tulee 7 kappaletta, joten hintahaarukka oli 35 eurosta 630 euroon.  Hah, rakentamisen tässä vaiheessa 630 euroa sisäovenkahvoihin! Uskomattominta oli, että edes 90 euron kahvat eivät miellyttäneet minua. Herra S haroi hiuksiaan (niitä vielä on), ja taisi olla todella huojentunut.

Löysin lopulta netistä (netrauta) juuri oikeanlaiset kahvat! Kyseessä on on Beslag Design Hampton, krominen kahva. Kuvassa näkyi yksi kahva, kun muiden kahvojen kuvissa näkyi kaksi, siis niinkuin oven molemmille puolille. Hintakin oli kohtuullinen, vähän alle 30€/kpl. Olin hieman huolissani kun kuvassa näkyy vain yksi kahva, eikä missään mainita, että kyseessä on kaksi kahvaa. Näppäränä emäntänä soitin sitten netrautaan ja sain myyjältä valtavan naurun vastaukseksi kysymykseeni "tuleeko kahvoja paketissa yksi vai kaksi?". On kuulemma normikäytäntö, että niitä tulee kaksi. Taas yksi määritelmä normikäytännölle. Hieman närkästyneenä kerroin, että raksaprojektin aikana mitään, mikä ei ole erikseen mainittu, ei voi pitää itsestään selvyytenä ja onko myyjä oikeasti 100% varma että niitä on kaksi, koska missään ei mainita kappalemäärää ja kuvassa näkyy vain yksi. Sain myyjän sen verran hämilleen, että hänen oli pakko vielä varmistaa asia kollegalta. :) Kyllä, niitä tulee kaksi.

Netraudan paras puoli on, että sieltä tilatut tuotteet tulevat nopeasti ja varmasti kotiovelle asti. Niin myös ovenkahvat.  Ja niitä oli kaksi per paketti, normikäytäntö. Pieni miinus pitää antaa siitä, että mukana tuli vain ruotsinkieliset ohjeet. Eihän asentaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta perhesovun säilyttämiseksi suomenkieliset ohjeet olisivat paikallaan. Lukiessani ohjeita Herra S:lle parhaalla mahdollisella osaamallani ruotsalaisella aksentilla, Herra S kysyi onko kieli norjaa vai tanskaa! Vad fan, Herr S????

Yhtäkaikki, pirun hyvännäköiset ne kuitenkin ovat! Ainakin tässä vaiheessa kun niitä ei vielä kukaan ole ehtinyt lääppiä likaisilla sormilla, näihin nimittäin jää varmasti joka ikinen sormenjälki näkyviin. No, kukapa sitä ovenkahvoihin koskisi....



Rouva E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti