Blogihaaste: Millainen sisustaja olen?

Sain Raisalta (Uusiokolo) haasteen kertoa millainen sisustaja olen. Haaste on kiertänyt eri blogeissa ja onkin ollut mukava lueskella erilaisista sisustajista. Pitää muutenkin sanoa, että muiden blogien lukeminen on ollut tarpeeseen tullutta vertaistukea koko projektin ajan. Sieltä on tullut ihania ideoita ja kauniita kuvia, mutta ennenkaikkea on ollut mukava lukea ettei kaikilla muillakaan mene aina ihan oppikirjojen mukaisesti :) Kiitos siis teille kanssarakentajablogistit!

Millainen sisustaja siis olen? Jos Herra S:ltä kysyttäisiin, hän kertoisi minun olevan kallis sisustaja, mutta eipä kysytä häneltä. Itse kuvaisin sisustaja-minääni sanoilla lämpö, laiskuus, vanhuus ja ripaus romantiikkaa.

kuva sisältää tuotesijoittelua

Sisustamisen ehdottomasti tärkein kulmakivi on lämpö. Kodin pitää tuntua lämpimältä pesältä, jonne on hyvä ja turvallinen käpertyä pakoon maailman kylmyyttä. Ikkunoista ulos loistava valo kertoo heti onko koti lämmin vai ei. Lämmin koti huokuu ulospäin ja houkuttelee ihmisiä kylään. Oman kodin lämpö tulee lämpimistä väreistä ja lämpimästä valaistuksesta. Rakastan valkoista väriä, mutta sisustamisessani se toimii ainoastaan tehostevärinä. En voisi kuvitella valkoisia seiniä, yhdistän sen kylmään, steriiliin ympäristöön (lieneekö nuoruuden sairaalassa työskentelyllä jotain yhteyttä asiaan). Valkoinen kuitenkin raikastaa värejä, jolloin tummatkin värit toimivat hyvin. Pidän murretuista väreistä, ja uuden kodin värimaailma on harmaa, lämmin harmaa. Sinäänsä huvittavaa muuten on, että ihailen usein sisustuslehtien kauniita valkoisia koteja! Valkoinen taitaa olla aikamoinen taitolaji jota en kertakaikkiaan hallitse :)

Kerrankin puhdas koira!

Valkoinen on meillä nou nou laiskan perusluonteenikin vuoksi. Olen liian mukavuudenhaluinen pitämään valkoisen valkoisena. En pidä siivoamisesta, enkä voisi kuvitella juoksevani jatkuvasti imurin ja siivousliinan kanssa pitkin huushollia. Meillä asuu kahden mukavuudenhaluisen ihmisen lisäksi 3 mukavuudenhaluista koiraa, jotka ovat perheen täysivaltaisia jäseniä sohva- ja sänkyoikeuksineen, enkä yksinkertaisesti jaksa olla koko ajan pesemässä 12 tassua. En myöskään halua saada hermoromahdusta jos railakkaassa illanvietossa lentää mansikka-margarita pitkin olohuoneen lattiaa, tai joku läikyttää punaviiniä ruokapöydälle illallisella. Rustiikkinen, maalaishenkinen sisustus antaa tuon kaiken anteeksi, se sietää elämistä ja itseasiassa vain paranee elämänjälkien myötä.

mökin vanhat kaapit ja uusi tarina

Rakastan vanhoja taloja ja tavaroita. Unelmani on asua miljoona vuotta vanhassa jykevässä talossa, jolla on sekä ihana ja kamala menneisyys, tuhat tarinaa ja pari kummitusta. Seinät olisi vinot ja tapetteja löytyisi dinosaurusten aikaan asti. Pidän siitä, että tavaroilla on oma tarina. Se tekee jokaisesta tavarasta uniikin ja antaa sille sielun. En kuitenkaan halua asua museossa, joten meillä 1800-luvun kaappi juttelee sujuvasti ikean kalusteen kanssa (vaikka aina vannon ettei enää yhtään ikean "kätevä kasata itte" kalustetta meille tule). Vanhat huonekalut ja tavarat pitää myös olla käytössä. Miksi kauneimmat kupit pitäisi piilottaa kaappiin, ja kuka ihastelee liinavaatekaapissani olevaa mummon aikaista pöytäliinaa? Jos niille läikkyy sitä punaviiniä tai kuppi menee nurin ja rikki, niin voi voi, se on elämää se ja yksi tarina lisää vanhan tarinan elämänreppuun. Vaikka kunnioitan vanhoja tavaroita, niiden pitää tarvittaessa pystyä muokkautumaan elämässä, voin siis surutta maalata vanhat tuolit vaikka vaaleanpunaisiksi, enkä tunne yhtään huonoa omaa tuntoa siitä, ettei ne alunperin olleet sellaiset.Yksi ihanimmista huonekaluistani onkin mökillä majailevat vanhan rosan värillä maalatut 50-luvun ruokapöydän tuolit, suloiset kuin mitkä ja kertovat ihanasti isoäitini elämäntarinaa uudesta väristä huolimatta.

Viimeinen, mutta ei missään nimessä vähäisin, on romanttinen-minä. Minussa asuu edelleen se pieni prinsessa, joka haluaisi elää vaaleanpunaisessa maailmassa, pitää kruunua päässä ja pukeutua aina ihaniin tanssiaisvaatteisiin. Prinsessan koti olisi täynnä ihania romanttisia huonekaluja ja tavaroita. Olisi iso pylvässänky, kampauspöytä, pitsiä, röyhelöitä, kimalletta ja ruusukuvioita. Reaalimaailmaan tuon tästä pikkutytön unelmasta joitakin yksityiskohtia, tarpeeksi isoja tuomaan romantiikkaa, mutta tarpeeksi pieniä, jotta myös prinssini sietää ne. 

Koitan siis löytää tasapainon valkoisen ja värien kanssa, uuden ja vanhan, kestävän ja helppohoitoisen, mutta silti rosoisen ja kuluvan. Ja sinne tänne yritän piilottaa pienen ripauksen prinsessaa. Onko tyyli sitten maalaisromanttinen? Chabby chic? En tiedä. Unelmoin minimalistisuudesta, mutta rakastan liikaa tavaroita, unelmoin Ranskan maaseudun tyylistä, mutta en koe sitä aina toimivaksi, unelmoin Englannin maaseudun hienostuneisuudesta, mutta haluan enemmän kodikkuutta. 

Yhtäkaikki, kodin pitää huokua lämpöä. Sen pitää näyttää siltä, että jos joku katselee talven pimeydessä meidän ikkunoista kajastavaa valoa, hänet valtaa lämmin tunne ja hänen tekisi mieli tulla kylään. Ja meille kyllä saa tulla, lupaan keittää teet, ja halutessaan teen saa juoda ruusumukista. 

Haaste  kuuluu pistää eteenpäin, ja tällä kertaa haasteen saa Hempu, Talo Kumpula blogista. 

Rouva E