keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sukkasillaan lattialla

Suomessa on tapana ottaa kotiin sisääntultaessa kengät pois. Kenkien ottamisella on käytännön merkitystä, Suomen kevät, syksy ja talvi eivät ole niitä kuivimpia (eikä usein edes kesä), joten kenkien poisottamisella estetään lian, kuran, loskan ja lumen kulkeutuminen huusholliin. Raksalla kenkiä ei oteta pois, päinvastoin, siellä kuuluu kulkea turvakengät jalassa, jotta astuessa naulaan ei saa isoa haavaa jalkaansa.

Meidän raksalla lattioiden viimeistely etenee kovaa vauhtia. Ensin saimme keittiöön ja ruokailutilaan ehkä maailman ihanimman lattian.


Sen jälkeen alkoi muodostua olohuone ja käytävän laattalattiat.


Työ- ja vierashuone sai uuden hienon laminaatin.


Näillä lattioilla kuljetaan vielä turvakengät jalassa, kyseessä on edelleen "raksa". Se on ensinnäkin käytännöllistä, mutta myös turvallista. Suurin osa meidän lattioista on laatoitettu, se kestää hyvin turvakengän käytön. Sen verran kuitenkin olen jo fiilistellyt raksan pikkuhiljaa muuttumista kodiksi, että kävin hipsuttelemassa sukkasillani lattioilla, tuntui muuten aika kivalta (enkä astunut yhteenkään naulaan). Ehkä sitten, kun ei enää tarvitse käyttää turvakenkiä sisätiloissa raksa muuttuu oikeasti kodiksi. Sitä odotellessa...

Rouva E




6 kommenttia:

  1. Teillähän ollaan jo hirmu pitkällä! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä vielä tekemistä riittää, vessat, khh, sauna, vaatehuoneet, listat yms yms. Ja varmaan paljon sellaista, josta olen vielä autuaan tietämätön :) Pakko välillä kuitenkin nautiskella edes pienistä "valmiista" yksityiskohdista, muuten vaipuu täydelliseen epätoivoon :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit lattiat! :) toi on hyvä juttu, että matkan varrella osaa pysähtyä nauttimaan edistysaskeleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä sitä meinaa keskittyä liikaa siihen mitä on vielä tehtävä, ja sehän ei lopu koskaan :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä tässä jo yritetään viikkoja laskea, mutta mitään kovin tarkkaa ei uskalla itselleen luvata. Haluaisin kuitenkin uskoa, että voiton puolella mennään :)

      Poista