Viheliäinen pikku sälä

Onko olemassa ketään, joka pitää muuttamisesta? Voin käsi sydämellä sanoa, että minä en pidä. Pidän muuton teityistä osista, niistä, jotka ovat selkeitä: lasien ja lautasten pakkaaminen ja purkaminen, kirjojen pakkaaminen ja purkaminen ja liinavaatteiden pakaaminen ja purkaminen. Sohvan ja ruokapöydän muuttaminen on ihan ok, samoin muiden selkeiden huonekalujen. Vihaan sen sijaan niitä epämääräisiä tavaroita, joita löytyy laatikoista, pussukoista ja nyssyköistä: käyntikortteja, irrallisia valokuvia, pieniä muistoesineitä, mainoskyniä, teippirulla, pariton sukka, avaimenperiä, lähettämätön postikortti kaukomailta, jonka osti koska kuva oli niin nätti. Jep, ihan kuin sitä kuvaa nyt sitten kahdeksan vuoden jälkeen katselisi!

Ja kaikista kauheinta, kaikenmaailman piuhat: tv:n piuhat, anteennipiuhat, eri puhelimien piuhat vuodelta nakki ja kirves, tietokoneen piuha, kameran piuha, kuullokkeiden piuhat, porakoneen piuha, dvd:n piuha, radion piuha, sanelukoneen piuha, vanhan kameran piuha, koiran pureskelema piuha, paketissa oleva avaamaton piuha ja miljoona muuta, jotka kulkevat nimellä piuha.

Meillä oli rakennusaikana varasto, johon koko koti pakattiin. Muutossa (ensimmäisessä aallossa) varastolta tuotiin kaikki kiva muutettava: huonekalut, lautaset, liinavaatteet, kirjat. Se muutto oli kiva, ja jokaiselle tavaralle oli selkeästi oma paikkansa. Varastoon jäi laatikot, jotka sisälsivät näitä epämääräisiä tavaroita, ja piuhoja. Nyt kun varaston vuokra-aika umpeutuu, on näiden inhottavuuksien selvittämisen aika. Olen siis joutunut tekemään isoja päätöksiä, haluanko säilyttää ystävien lähettämän joulutervehdyksen, jossa viimekesänä armeijasta päässyt nuorimies komeilee nippa nappa kouluikäisenä? Missä kuuluu säilyttää heijastimia, jotka eivät ole takissa kiinni? Mitä teen miljoonalle piuhalle, joista en edes tiedä mihin ne kuuluvat? Näitä varten jokaisella löytyy vastaus: laatikko. Ne kaikki laitetaan yhteen laatikkoon, josta ne voi halutessaan kaivaa esiin. Sitä halua ei vain koskaan tule, ja ne hautautuvat laatikon pohjalle for ever. Sitten seuraavassa muutossa niitä taas ihmetellään.

Luin jokin aika sitten KonMarin kirjan, jonka opeilla (hieman soveltaen) pikku sälän muuttaminen on mennyt yllättävän jouhevasti. Aikaa se on vienyt, mutta hermoja on säästynyt. Olen ollut helpottunut, että voin heittää tavaroita pois. Kyllä, jopa sen ystävän pikkupojan kuvan (olen kamala ihminen). Osan tavaroista olen asettanut saattohoitoon (tämä ei ole KonMarin oppien mukainen toiminta): Kaikki piuhat sulloin yhteen isoon muovilaatikkoon, jonka piilotin vaatehuoneen perälle. Mikäli laatikko ei ole liikahtanut jouluun mennessä, lentää koko laatikko, avaamatta, roskikseen samalla kun kaivan joulukoristeet esiin. Sälästä pitää osata erottaa aarteet. Varasin todellisille aarteille yhden laatikon, jonka asetin kirjahyllyyni. Rakkaimmat sekalaiset tavarani ovat siellä. Kuten pieni nalle, muisto työkaverilta, pikkuinen lompakko toisen työkaverin tulianen ja kortti rakkaalta ystävältä. Minun pieni aarre-arkku.

Rouva E, pikkusälän selättäjä