Ehei, olemme jo muutamia viikkoja sitten havahtuneet pieneen PIIIIP ääneen, joka on kimeä kuin ultraääni ja lyhyt kuin Rouva E:n pinna (ainakin keskellä yötä). Kun se kajahtaa noin kerran minuutissa, ja kaikuu koko torpassa, sen paikallistaminen ei ole helppoa. Kahteen varoittimeen, niihin verkkovirtaan kytkettyihin, on siis jo vaihdettu patterit.
Viime yönä, PIIIIIP, PIIIIIP, PIIIIIP, jokusen minuutin välein. Ei liian usein, mutta tarpeeksi usein häiritäkseen. Pahinta on, että koiramme pelkäävät kyseistä ääntä. Eli joka pirun PIIIIIIP:n myötä kolme tärisevää koiraa änkesi kainaloon. Se on tietysti söpöä, mutta ei silloin kun sisälämpötila on lähemmäs 30 astetta, ja ikkunoita ei uskalla avata kaikenmaailman ötököiden vuoksi. Pienet karvaiset lämpöpatterit.
Ja juuri kun olet saanut unenpäästä kiinni, PIIIIIIP!
Silmäpuoli-Herra S joutui siis yöllä töihin. Aamun valjetessa, tikkaiden paikka osoitti, että syyllinen löytyi tällä kertaa vierashuoneesta. Nyt on siis ainakin kolmeen varoittimeen vaihdettu patterit, vaikka vehkeet ovat olleet katossa vasta 3 kuukautta, ja saavat siis sähkön suoraan piuhoista.
Tiedän kyllä että patteri on siellä sähkökatkojen varalta. Mutta luulisi patterin sentään kestävän hieman pidempään kuin muutaman kuukauden, varsinkin jos se ei ole pääasiallinen sähkönlähde. Ja mikä hemmetti noissa laitteissa on, että ne piippailevat aina juuri öisin?
Rouva E
Ps. Videossa turkkilaiset tekstit, lähinnä niille, jotka eivät osaa englantia, tai vaihtoehtoisesti niille, jotka haluavat opetella turkinkieltä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti