tiistai 29. maaliskuuta 2016

Sähkökatkos

Tänään se sitten tapahtui, ensimmäinen sähkökatkos. Meillä sähkökatkoksiin on varauduttu: olohuoneen takka-leivinuunissa voi valmistaa ruokaa (kunhan joku vaan saisi aikaan hoitaa takan käyttöön oton) ja makuuhuoneen takka varmistaa, ettei yölläkään tarvitse palella. Kaverit nauroivat kun perustelin makuuhuoneen takkaa sähkökatkoilla, kutsuivat sitä tekosyyksi, no nytpä näkisivät, jos olisivat täällä!

Vaikka olemme muuttaneet kotiin, työt täällä jatkuvat. Kirvesmies tuli aamulla jo ennen seitsemää jatkamaan keskenjääneitä hommia, lähinnä  muutamia listoja, jotka piti sahata oikean kokoisiksi ja tietysti jiiriin. Sirkkelisaha viritettiin pihalle, koska talon sisällä on koti, ulkopuolella raksa. Parin tunnin työskentelyn jälkeen sähköt katkesivat.

Näppäränä emäntänä muistelin mitä sähkömiehet ovat opettaneet sähkökaapista ja könysin asiantuntevasti tekniseen tilaan ihmettelemään kaappia. Tunnistin heti, ettei nyt ollut kyse meidän talon sähköistä, ainakin kaikki vipstaakit olivat samaan suuntaan ja kaikki piuhat öbaut siten kuin ennenkin. Näppäränä emäntänä sitten tarkistin netistä alueen sähkövikakartan, joka osoittikin että koko kylä ja naapurikyläkin on sähköttä. Voi sitä riemun määrää kun totesin kirvesmiehelle asiantuntevasti (mutta kuitenkin letkeän rennosti, ikäänkuin tämä olisi ihan jokapäiväistä) että vika on suuremmalla alueella ja meidän talossa kaikki on ok. :)

Siinä sitten istuimme kirvesmiehen kanssa olohuoneessa ja pähkäilimme että mitäs nyt tehdään. Meinasin ehdottaa että keitetään kahvit, onneksi sain vetäistyä ehdotuksen takaisin ennenkuin sanoin sen ääneen, sähköasiantuntemukseni olisi muuten saanut kovan kolauksen. Hetken kuluttua alkoi mieleen palautua muutama pieni fiksaus, josta olemme viime päivinä puhuneet: vähän silikonia sinne ja vähän liimaa tänne. Siinähän se 45 minuuttia sitten menikin, ja muutama teeseitse homma tuli oikeasti valmiiksi.

Ensimmäisestä sähkökatkosta on siis selvitty. Opin tästä, että uskomattoman paljon asioita toimii sähköllä ja vaikka kirvesmies pystyy tekemään osan töistä ilman sähköä, listojen sahaaminen jiiriin käsisahalla ei ollut houkutteleva vaihtoehto. Opin myös että 45 minuutin sähkökatkon aikana talo ei ehdi jäähtyä niin paljoa, että makuuhuoneen takka olisi pitänyt lämmittää. Se lienee hyvä asia talon lämmönpitävyyden kannalta, vaikka syökin vähän makuuhuoneen takan katu-uskottavuutta.

Rouva E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti