keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kuka määrää kaapin paikan, kuka määrää talon paikan?

Talolla pitää olla paikka. Helpottaa rakentamista, kun tietää mihin talo rakennetaan.
Kun ostimme Metsärinteen, talon paikka oli piirretty valmiiksi rinteen alaosaan. Se sopi meille oikein hyvin, jo rinteen alaosasta oli upeat näkymät yli peltojen. Herra S on kuitenkin sisukas, ja kiipesi rinteen yläosaan, josta näkymä parani entisestään. Rinteen yläosassa oli kaikenlisäksi tonttimme tasaisin kohta, ei ehkä ihan tasainen, mutta tasaisin. Pieni toivo heräsi, voisiko talon paikan siirtää.

Päätimme lopulta siirtää talon paikan rinteen yläosaan. Ongelmaksi osoittautui jo suunnitelmavaiheessa tien teko jyrkkään rinteeseen. Näin jo silmissäni, koko tonttia halkovan alpeita tutunnäköisen, suloisen serpentiinitien, jota ajelen onnellisena kotiin kauniina perjantai-iltapäivänä. Muut taisivat nähdä talven liukkaat kelit ja hieman huonot talvirenkaat klo 06 maanantaiaamuna. Talon paikka jäi siis alas.

Yksi rakentamisemme lähtökohdista oli, että se sopii maastoon. Toinen lähtökohdista oli, että meillä on siihen varaa. Talo siis suunniteltiin istumaan kauniisti rinteen alaosan maastoon (käytännössä halusimme päästä mahdollisimman vähillä maansiirtotöillä). Viime metreillä tontilla käynyt ammattilainen kuitenkin ihmetteli, miksi emme rakenna taloa rinteen yläosaan, tulisi kuulemma halvemmaksi. Halvemmaksi? Tuo ihmettely oli kuin suolaa haavoihin, sinne ylöshän me talon haluaisimme, mutku se tie. "Kyllähän sinne tie saadaan tehtyä". Tarina kertoo Herra S:n sanoneen kyseiselle ammatillaiselle, että jos siinä onnistut, teet kyllä Rouva E:n todella onnelliseksi. Niin teki!!!!

Tuon käynnin jälkeen, palattiin siis suunnitelmaan 2, eli talo ylös.
Tien suunnittelussa pohdittiin vaihtoehtoja: 1. Serpentiinitie rinteestä ylös 2. Tie vain rinteen alaosaan, josta esim. hiihtohissi ylös 3.  Tierasite naapurin metsän läpi. Mielikuvani suloisesta serpentiinitiestä oli jo karissut, ja hiihtohissi oli kuulemma hieman mahtipontinen, joten päädyimme ratkaisuun 3. Herra S kävi tiukat neuvottelut naapurin kanssa ja onnistui saamaan tierasitteen.

Ja siinä se sitten oli: talon paikka. Rinteen yläosassa, juuri niinkuin halusimme! Ja vielä tien kanssa, turvallisen sellaisen. Olen jo keksinyt muita käyttöjä hiihtohissille, jotkut ideat vain eivät suostu kuolemaan mielestä...

Rohkeuden määritelmä 3: unelmat ovat mahdollisia toteuttaa, kun yhdistetään määritelmä 1+ 2.

Rouva E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti