keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kun tehdään, tehdään isosti

Talon rakentamiseen tarvitaan paljon tavaraa. Isoa tavaraa. Tämän projektin myötä moni mittausyksikkö on saanut uuden perspektiivin, hinnat määritellään 10 000 euron tarkkuudella, jolloin 1 000 euron lasku tuntuu hyttysen pierulta. "Teille on tulossa pieni toimitus" tarkoittaa oikeasti täysiperävaunurekallista tavaraa, jonka purkamiseen tarvitaan nosturi. "Nämä vain laitetaan paikoilleen" tarkoittaa vähintään kolmea miestä, nosturia ja paria työpäivää.

Hirsitoimituksen jälkeen metsärinne on täyttynyt jos jonkinlaisesta tavarasta. Talotoimittajamme periaate näyttää olevan, että ensin kaikki tavarat toimitetaan työmaalle ja vasta sitten ruvetaan kasaamaan taloa. Loogista, kunnes miettii logistiikan ja rakentamisen järjestystä. 1. Ensin työmaalle tuotiin eristeitä. Loogista, siitähän se rakentaminen alkaa? 2. Toisena tuotiin hirsikuorma, oikeasti loogista, niistähän talo rakentuu. 3. Seuraavana tontille tuli pari laatikkoa (muistakaa mittasuhteet) kiinnikkeitä, pahveja ja muuta tilpehööriä, loogista, niitäkin tarvitaan. 4. Tässä vaiheessa rakentamiseen perehtymätön voisi olettaa että voitaisiin alkaa rakentaa, mutta ehei, työmaalle tuotiin terassilaudat, loogista koska terassi tehdään... ööh.. viimeiseksi? 5. Kattotuoli tai kattoristikot, mitälie, oli loogista saada tontille viemään tilaa, mutta kun 6. kattopellit tuodaan ennen ikkunoita ja ovia, amatööri tippuu jälleen kärryiltä. Kun kaikki vielä tuodaan epäloogisessa järjestyksessä, arvanette, että niiden asettaminen työmaalle rakentamisen kannalta järkevästi, on haaste. Rakentamisen ammattilaiset naureskelevat allekirjoittaneen ihmetykselle, tämä lienee normaali käytänne näissä hommissa.



Tavarantuonti itsessäänhän ei ole ongelma, sen varastointi on. Jokainen paketti pitää saada tasaiselle maalle, mikä metsärinteessä on piisofkeik! Mikään paketti ei saa olla toisensa päällä, niiden kaikkien pitää olla talon lähellä ja aseteltu siten, että nosturi ja työmiehet mahtuvat hyvin työskentelemään. Paketteja on työmaalla tällä hetkellä ainakin 30 kappaletta. Paria poikkeusta lukuunottamatta pakettien pituus on vaihtelee 3 metrin ja 12 metrin välillä. Painoissa hieman vajaasta tonnista yli kahteen tonniin. Niitä ei siis ihan hartiapankin voimin siirrellä "paria senttiä tuohon suuntaan". Ne täyttävät talon lähiympäristön melko tehokkaasti. Autolla työmaalle tulijoille tiedoksi: kannattaa peruuttaa perille, auton kääntämiseen ei ole oikein tilaa...

Sen lisäksi, että jokaiselle paketille pitää löytää asianmukainen paikka, jokaisen paketin alle pitää laittaa 1-2 trukkilavaa. Saimme haalittua kasaan 47 lavaa, joista nyt joka ikinen on käytössä ja muutamalle olisi vielä ollut tarve. Jokainen paketti pitää myös suojata muovipressulla. En edes uskalla ajatella kuinka monta 8 metriä x 12 metriä muovipressua meillä on. Jos joku  haluaa esim. joskus peittää vaikka koko talonsa, täältä pesee peitteitä vaikka peittelisi vielä autotallinkin! Otan myös kiitollisena vastaan kaikki ohjeet, joilla trukkilavoista tehdään kivoja terassikalusteita. 

Jokin tässä isosti tekemisessä kuitenkin kiehtoo valtavasti. Omassa työssäni pahimillaan keskityn tarkkailemaan pisteen paikkaa suhteessa sulkuihin. Peitellessääni 12-metristä hirsipakettia muovipressulla, jonka käsittely ei ihan mene perus lakanakäsittelyn tekniikalla, tiedän oikeasti tekeväni jotain. Tunne, kun katson valtavaa lautakasaa, eikä tarvitse miettiä että onkohan tuossa nyt 30 senttiä liikaa vai liian vähän, on vapauttava. En malta odottaa että tuo kaikki muodostaa pian talon, ja pääsen miettimään mitä hittoa teemme niille 30 peitteelle ja 47 trukkilavalle. Ehkä sen jälkeen pisteet suhteessa sulkuihin tuntuvat taas tärkeiltä. 

Rouva E


maanantai 21. syyskuuta 2015

Hirsikuorma-aputyttö

Pitkään odotettu ja jännitetty hirsitoimitus saapui eilen. Olemme koko projektin aikana jännittäneet, miten hirsikuorma saadaan tuotua Metsärinteen työmaalle, tienpinta kun ei ole aivan juuri valetun mootoritien tasoa, ja muutama jyrkkä mutka sekä nousu aiheuttavat helposti päänvaivaa lyhyemmällekin ajoneuvolle. 

Sovimme kuljettajan kanssa, että tapaamme ennen tontille menoa ja käymme katsomassa minkälainen logistiikkajärjestely olisi parhain. Siinä vaiheessa kun näimme rekan, tontilla käynti tuntui turhalta. Jos rekkakuski tuon valtavan valtamerilaivan saisi ujutettua tontille ja vielä sieltä pois, voidaan hänelle suoraan myöntää vuosisadan rekkakuski - titteli. 


Rekkakuski ei onneksi ollut tittelinkipeä, eikä hullu, joten kuorma päätettiin ajaa kahdessa erässä. Rekan vaunu jäisi siis parkkiin vähän kauemmaksi ja auton etuosa veisi hirret tontille, sitten vain kuorman siirto vaunusta auton etuosaan ja toinen kierros. Yksinkertaista. 


Päivän kohokohta, ja ehkä koko projektin kohokohta oli, kun pääsin täysperävaunuyhdistelmärekan kyytiin! Kuski esitteli kaikki pelit ja vehkeet mitä hytistä löytyi, mikroaaltouunia ja tv:tä myöten. Olin kuin kyselyiässä oleva kakara kun kyselin kaikenlaisia tyhmiä kysymyksiä (ja kyllä, tyhmiä kysymyksiä on olemassa) ja räpsin samalla kuvia. Kuski neuvoi ottamaan kuvan sivupeilistä, siinä näkyisi koko rekka. Ei tainnut olla ensimmäistä kertaa yli-innokas keski-ikäinen nainen kyydissä tällä nuorukaisella. Tässä vaiheessa on pakko kertoa pieni yksityiskohta: kuski näytti nippa nappa 20 vuotta täyttäneeltä, söpö nuori siloposki. Kysyin kuinka kauan hän on ajanut rekkaa, ja sain vastaukseksi pohojalaiseen tapaan: noo, onhan tätä jo tullut ajettua.... puoli vuotta. Puoli vuotta! Tarkistin varmuudeksi että turvavyö on kunnolla kiinni.




Sitten koitti lastin siirto vaunusta rekan etuosaan (tälle on varmasti olemassa joku hieno nimi, mutta nyt se on rekan etuosa). Etuosa ja vaunu irrotettiin toisistaan, sivuseinät ja katto avattiin, ja parin tonnin painoisia hirsipaketteja alettiin siirtää nosturilla paikasta a paikkaan b. Herra S oli työmaalla jo odottamassa, joten kuski kysäisi haluaisinko auttaa, saisin kiivetä koko lastin päälle ja laittaa nostoliinojen (tai mitä ne lienevätkään) lenkit kiinni nosturiin, jotta hänen ei tarvitse hyppiä kahden lastin päällä edes takas. Sinne Rouva E sitten kipusi noin 4 metrin korkeuteen lastin päälle ja kiinnitteli parin tonnin hirsipaketteja nosturiin! Olin ehkä paras aputyttö ikinä! Hienointa oli kun joku tuntematon naapuri käveli ohi koiransa kanssa. Vilkuttelin asiantuntevasti, ikäänkuin tällainen touhu olisi ihan jokapäiväistä. 





Lastin purku toteutetiin samalla työnjaolla ja Herra S auttoi kuskia sijoittelemaan valtavat paketit pitkin tonttia. Itse pompin jälleen lastin päällä kuin vanha tekijä. Turvallisuusvastaavamme olisi varmasti saanut sydänkohtauksen kun olisi nähnyt toimintamme. 

Tontti täyttyy hirsipaketeista 

Pisin paketti: 12,1 metriä




Urakka jatkui pitkälle iltaan ja seuraavana aamuna ennen auringon nousua purimme toisen lastin. 










Kun taloprojekti alkoi, mielestäni kaakelit ja parketit olivat tärkeimmät. Nyt olen oppinut, että kuka tahansa voi valita kaakeleita ja parketteja, mutta rekan kyytiin pääseminen ja oman talon hirsikuorman päällä aputyttönä toimiminen on se mikä tästä projektista jää mieleen, se mikä tekee tästä erikoisen hienon!


Rouva E, hirsikuorma-aputyttö

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

rehellisyyttä tavoitteleva päätyy helposti hirteen

Muistatteko sadun kolmesta porsaasta ja sudesta? Porsaat tekivät tekivät talon oljista, oksista ja tiilistä. Talot eivät ehkä olleet kovin kestäviä, paitsi tietysti se tiilitalo, mutta ainakin porsaat tiesivät mistä talo oli tehty. Nykymääräysten mukaan talon pitää olla energiatehokas, sen pitää sisältää jos jonkinsortin tekniikkaa, eristeitä, ilmanvaihtoa ja talolle annetaan energiatodistus, jotta voidaan sanoa kuinka energiatehokas talo on. Se, mistä materiaalista talo on tehty näyttää olevan toisisijainen asia. Sen varmaan saisi tehdä vaikka oljista ja oksista, kunhan energiamääräykset täyttyisivät.

Pohtiessamme oman talomme materiaalia, tiesin, että on olemassa puutaloja, hirsitaloja ja kivitaloja. Olin kuullut elementtitaloista ja passiivitaloista, tosin en ymmärtänyt mitä materiaalia ne olivat. Kilpailuttaessamme talotoimittajia, tutustuimme samalla erilaisiin vaihtoehtoihin. Unelmissani oli kannustalon ihanan romanttinen, pienin sievin yksityiskohdin koristeltu talo. Viimeisenä vaihtoehtona oli lapista ja alpeilta tuttu käkikellohirsitalo. 

Annoimme mahdollisuuden usealle talotoimittajalle, useat heistä olivat rts-tutkimuksen mukaan Suomen suurimpia, muutamalla erottuivat rts-tutkimuksessa vahvat ylivoimatekijät! Wau! En ala tässä avaamaan jokaisen toimittajan kanssa käymiämme neuvotteleuja, mutta yksi valmistalotoimittajista kuitenkin erottui, ei edukseen, mutta erottui. Tämä toimittaja surkeudessaan auttoi meitä huimasti päätöksenteossa, ehkä jopa ratkaisevasti. Myyjä, kutsuttakoon häntä tässä juipiksi, tuli kotiimme sovittuun aikaan. Ensimmäinen virhe oli kieltäytyä Rouvan tarjoamasta kahvista. Seuraavaksi juippi sössötti jotain talon erinomaisuudesta. Talo oli muuttovalmistalo, mutta sen toki pystyi muokkaamaan oman halunsa mukaan 60 sentin välein. Juippi tosin ihmetteli miksi heidän vaihtoehdot eivät kelvanneet meille, koska ne olivat kelvanneet monille muillekin. Tässä vaiheessa vain Herra S:n minuun kohdistanut rauhaa anova katse piti juipin keittiössämme. Juippi kiskoi salkustaan leivinpaperilta näyttävän arkin ja kysyi mitä seiniä haluaisin siirtää ja mihin. Lähdin leikkiin mukaan vain nähdäkseni, miten juippi aikoi selvitä talomme suunnittelusta leivinpaperin ja huonosti piirtävän kynän avulla. Eihän siitä mitään tullut. 

Tässä vaiheessa juippi muisti, että hänenhän pitää pitää meille esitelmä talotoimittajasta, ja kaivoi salkustaan kansiollisen printattuja power point esityksiä. Esitys piti sisällään rts-tutkimuksen tuloksia. Niitä hyviä tuloksia. Esitys kertoi myös kuinka talon seinä koostuu 12 eri aineesta tai kerroksesta, joista suurimman osan nimiä juippi itsekään ei ollut tainnut kuulla aiemmin. Kysyin naisena tyhmän kysymyksen: jos joku kysyy, että mistä minun talo on tehty, niin mitä vastaan? Juippi mykistyi. Selvensin asiaa esimerkillä: kivitalo? puutalo? Juippi mietti hetken ja luetteli tuon 12 aineen luettelon uudelleen. 

Tapaaminen oli päättynyt. Lupasimme ottaa yhteyttä tarvittaessa, mikäli kokisimme leivinpaperille piirretyn vinokulmaisen sotkun ja 12 aineen luettelon edustavan unelmaamme. Tapaamisen jäkeen juippi lähetteli muutaman viikon välein sähköpostia, milloin udelleen päätöksentekoamme, milloin ilmoittaen erilaisia kehysehtoja pohjakuvien muutoksiin. Juipin edustama talotoimittaja oli auttamattomasti ulos pelistä, mutta se ratkaisi myös toisen asian. Mietimme haluammeko oikeasti talon, jonka sisällöstä emme osaisi luetella puoliakaan. Mietimme myös nykyajan sisäilma- ja homeongelmia, joissa tuntuu olevan jokatoisessa talossa, ei juurikaan kuitenkaan hirsitaloissa. Päätimme antaa hirsitalolle mahdollisuuden, tässä tilanteessa se tuntui kivitalon rinnalla ainoalta kunnon talolta. Ainakin osaisin kertoa mistä talo on tehty.

Muistan painelleeni polleana ensimmäisen hirsitalotoimittajan puheille. Ilmoitin etten oikein pidä hirsitaloista, ne kun tuovat mieleen käkikellon. Asiansa tunteva myyntimies näytti muutamia kuvia, ja  jos käkikello pitäisi niiden mukaan suunnitella uudestaan, käki raukka ei tunnistaisi omaa kotiaan. Olin yllättynyt, mutta en vakuuttunut. Toinen hirsitalotoimittaja lupasi tehdä kannustalon näköisen hirsitalon. Olin jälleen yllättynyt ja ehkä jopa vähän vakuuttunut. Pyysimme molemmilta tarjoukset piirrustustemme mukaisesti. Molemmat edustivat kuuluisan rts-tutkimuksen mukaan Suomen suurimpia hirsitalotoimittajia. Samainen tutkimus osasi kertoa että juuri näihin kahteen luotettiin eniten ja juuri näillä kahdella oli asiantuntevimmat myyjät. Ainakin myyjät osasivat puhua, siitä heille pisteet. Myyjät lupasivat taivaat ja maat. Odottelemme muuten edelleen heidän tarjouksiaan...

Seuraavat kaksi hirsitoimittajaa olivat rts-tutkimuksen mukaan Suomen suurimpia hirsitalotoimittajia. Pyysin myyjiä heivaamaan epäluotettavan rts-tutkimuksen hevon helvettiin ja kertomaan ihan suomeksi, miksi heidän talonsa kannattaisi ostaa. Erot toimittajien välillä olivat hiuksen hienot. Tietysti tarjoukset oli laadittu siten, että niiden vertailu oli mahdollisimman vaikeaa käyttämällä epäloogisesti erilaisia termejä ja sisältöjä. Hinnoissakaan ei ollut kovin suurta eroa, ainakaan sellaista, että se yksin olisi ratkaissut valinnan. Lopullinen päätös taisi syntyä puoliksi intuitiiivisesti, toinen myyjä ja hänen edustamansa yritys vain tuntui oikealta. "Tuntui oikealta", tässä vaiheessa insinöörit haukkoisivat henkeä, eihän tuollaisen perusteella voi päätöstä tehdä. No, eipä voinut rts-tutkimuksen tai pakettien sisällön perusteellakaan!

Lueskelin muutama päivä sitten gradua, jossa oli tutkittu kuinka kuluttajan päätös talotoimittajasta syntyy. Tutkimus osoitti, että valinnassa on mukana n 6-8 talotoimittajaa, joista loppusuoralle päätyy 2, näiden välillä päätös perustuu hintaan ja myyjään. Bingo!


Päädyimme siis loppujen lopuksi hirteen, ja talotoimittajaksi valitsimme Mammuttikodin. Erityismaininta pitää antaa myyjälle, joka jaksoi kärsivällisesti vastata typeriin kysymyksiimme (ja kyllä, on olemassa typeriä kysymyksiä), selittää asiat suomenkielellä  eikä pahastunut sarkastisista kommenteistani mm. tutkitun tiedon käytöstä.

Vaikka monta asiaa tekisimme jo tässä vaiheessa toisin, hirsi-valintaa emme. Hirsitalo tuntuu rehelliseltä valinnalta. Tiedämme mistä se on tehty, samaa materiaalia on Suomessa käytetty kautta aikojen. Sen energia-arvot eivät ole huippuluokkaa, mutta so what, puun kuuluukin hengittää. Keskelle metsää ja peltoja, metsärinteeseen ei voisi kuvitellakaan mitään muuta materiaalia kuin rehellistä puuta. Sitä ei susikaan puhalla nurin.

Rouva E.

p.s. Sain juipilta muuten pari kuukautta sitten vielä kerran sähköpostia. Hänen mielestään hänen edustamansa firma olisi kuitenkin hyvä vaihtoehto hirsitalolle. Hän muistutti, että muutoksiakin voi tehdä, kunhan ne sopivat heidän piirroksiinsa ja pohjiinsa.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Heräteostoksilla Habitaressa

Rakentamisprojektissa raha muuttuu suhteelliseksi käsitteeksi. Tai ainakin rahasummat. 
Saimme eräältä takkatoimittajalta ilmaiset liput Habitare-messuille. Olimme Herra S:n kanssa hieman  närkästyneitä, että jouduimme kuitenkin maksamaan 12 euron parkkimaksun itse. Närkästyksestä huolimatta suuntasimme siis pahaa aavistamatta messuille. Olin varautunut näyttämään Herra S:lle kaikki ihanat sisustustuotteet, joita olen kotiimme haaveillut: Ihanan jykevät puupöydän, valtavan upottavan sohvan, söpöt vitriinikaapit ja tietysti muutamat kristallikruunut. Olin myös varautunut muistutuksiin siitä, kuinka paljon maatyöt ja perustukset maksoivat ja vielä pitäisi maksaa sähkömiehelle ja putkimiehelle ja varmaan muutamalle muullekin miehelle. 

Ensi töiksemme menimme lippujen tarjoaman takkatoimittajan osastolle kiittämään lipuista. Siellä se sitten oli, ensimmäinen ostos. Se odotti minua kauniisti ja kauniina keskellä messuosastoa. Herra S taisi nähdä silmistäni että olen rakastunut, takkaan. Taas kerran. Kysyin varovasti takan hintaa (Tässä vaiheessa tiesin, että tuo hinta pitää kertoa vähintään kahdella riippuen hormin pituudesta ja läpiviennin kustannuksista ja asentajan tai asentajien palkoista). Hinta oli ehkä hieman korkeampi kuin mitä olimme toisen takan hinnaksi ajatelleet, fakta joka ei yllättänyt minua eikä Herra S:a. Herra S kysyi tärkeän kysymyksen: tahdotko? Taisin sanoa "tahdon" niin ponnekkasti, että koko seurakunta tai vähintään messukeskus kuuli että todellakin tahdon! Niinpä siis ostimme makuuhuoneeseemme Atlanta-nimisen kiertoilmatakan. Sellaisen ihanan betonipintaisen. 

Toinen kompastuskivemme oli kodinkoneliikeen osasto. Kiertelimme siinä tovin ihmetellen jos jonkinsortin uuneja, kun suhteellisen söpö nuori myyjämies tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Myyjämies tiesi tasantarkkaan mitä teki: hän kysyi mikä on MINUN tärkein kodinkone MINUN keittiössäni. Hän kehui MINUN valitsemaani jääkaappia kauniiksi, toimivaksi ja erinomaiseksi valinnaksi. Olin myyty, ja siltä seisomalta saattoivat olla myyty myös kaikki myyjän ehdottamat kodinkoneet riippumatta siitä mitä ne oikeasti olivat. Jos myyjä olisi vain kysynyt tahdotko, olisin tahtonut lähes mitä vain. 

Saimme kuulla melko täydellisen selostuksen monitoimihöyryuunien syvimmistä olemuksista. Ihmettelen, ettei uuni vielä osaa käydä kaupassa, mutta ehkä sekin lisätoiminto on saatavilla muutaman vuoden kuluttua. Saimme kuulla induktiolieden kipeimmät salaisuudet ja astianpesukoneen yllättävimmät uutuudet. Liesituulettimien painikkeet, joista en pitänyt, aiheuttivat hieman päänvaivaa, mutta sekin ongelma oli pian selätetty. Vaikka kaupat oli mielessäni lyöty lukkoon jo jääkaapin kohdalla, päätimme Herra S:n kanssa kuitenkin poiketa vakoilemassa naapuriliikkeen valikoimaa. 

Uskomattominta oli, että saimme lähes täysin saman sisältöiset myyntipuheet "vain tällä merkillä on käytössä" "kehittänyt itse tekniikan" "vähintään 20 patenttia" ja jos mikään muu ei vakuuta niin sokerina pohjalla: "ammatilaiskeittiöiden suosima ja käyttämä". Tiedättekö, näihin myyntipuheisiin alkaa jo tottua, en jaksanut enää kommentoida mitään myyntipuheiden korniudesta, hymyilin vain "tiedetään"-ilme kasvoillani. Suurin ero oli myyjä itse. Kun ensimmäisessä liikkeessä myyjä oli söpö nuorimies, joka rauhallisesti kertoi faktat ja kehui makuani, toisen liikkeen mies lähes hyökkäsi kimppuun eikä juurikaan antanut puheenvuoroa. Lähtiessämme tarjoushinta mielessämme "hieman pohtimaan asiaa" myyjä vielä juoksi perään kertoakseen että hän kyllä lähtee ihan kohta pois ja päätös pitäisi tehdä nyt. Se päätös olikin siis loppujen lopuksi helppo tehdä. 

Kerroimme ensimmäisen liikkeen myyjämiehelle hyväksyvämme tarjouksen. Kerroimme rehellisesti käyneemme naapurillakin tiedustelemassa ja hän oli hieman yllättynyt että tulimme takaisin, naapurilla kun on huonommat koneet niin pystyvät tekemään paremman tarjouksen, kuulemma. Boshin kodinkoneet ja se smegin ihana jääkaappi (testivoittajia kaikki!) oli siis ostettu. Eipä muuten tainnut myyjä aavistaa, että kaupat oli periaatteessa taputeltu sillä hetkellä, kun oli kehunut MINUN makuani erinomaiseksi, olematta kuitenkaan turhan mielistelevä. Uhosin kyllä myyjälle muodon vuoksi että jos kodinkoneet eivät ole niin hyviä kun hän väittää, tulen kummittelemaan hänen painajaisuniinsa. Sain luvan tulla.

Poistuimme messuilta onnellisina usean tuhannen euron laskut taskussamme. Autossa olimme vielä hieman näreissämme että jouduimme maksamaan 12 euron parkkimaksun itse. Onneksi kuitenkin saimme messuliput ilmaiseksi. 

Rouva E

lauantai 12. syyskuuta 2015

Perustukset, perusteellisesti

Talolla pitää olla perustukset. Meidän talolla on. Talon perustukset oli koko projektin alussa ehkä itselleni se suurin kysymysmerkki. Toki ymmärsin, että sellaiset pitää olla, ja että niihin menee aikaa ja rahaa ja että jos ne pitää suunnitella hyvin ja jos ne tehdään huonosti, tulee huono talo. Tiesin myös, että on harkkoja, paaluja, pylväitä, ylväitä ja kaikenmaailman betonihärpäkkeitä joita pitää miettiä ja pohtia. Kun perustuksia alettiin tehdä, sain vastaavalta mestariltamme loistavan esittelyn siitä, mitä perustukset käytännössä tarkoittaa. On myös ollut erittäin mielenkiintoista seurata kuinka koko perustusten teko eteni. Yritän nyt jakaa oppimani Teidän kanssa. Pahoittelen jo etukäteen, etten osaa käyttää rakennusalan termejä, ja jos käytän niitä, käytän niitä todennäköisesti väärin. Tämä on siis minun näkemykseni miten kaikki eteni, enkä ota vastuuta jos joku päättää suunnitella oman talonsa perustukset tämän tekstin perusteella, vaikka ymmärrän toki houkutuksen olevan suuri.

Tästä kaikki siis alkoi: Maatyöt oli tehty, salaojaputket ja muut tarpeelliset maan alle tulevat putket oli haudattu maan alle. Talon paikka oli tasoitettu.

 Sen jälkeen tontille tuotiin iso kasa harkkoja.


Harkot aseteltiin talon seinien kohdalle siten, että harkkorivien väliin jäi tyhjä tila. Harkot "vuorattiin" muovilla, vähän niinkuin elmukelmulla. 
Harkkorivien väliin viritettiin rautalankaa, jonka Herra S naureskellen totesi oikeasti olevan kuparijohdin.


Harkkojen väliin kaadettiin betonia, siten että rautalankatikut törröttivät.


 Valetun betonin päälle alettiin kasaamaan harkkoja päällekäin. Eli nuo harkot, joiden väliin betoni valettiin, toimivat ensin vain "muottina" ja nyt niistä alkoi nousta talon perustus.
Tässä vaiheessa talon koko ja ulkoseinät alkoivat hahmottumaan. Ilmoitin Herra S:lle talon näyttävän kovin pieneltä. Herra S ei kuitenkaan suostunut lisäämään ylimääräistä lisäsiipeä enää tässä vaiheessa.

Harkkojen sisään kaadettiin lisää betonia, se ilmeisesti pitää harkot paikallaan. Betonin kanssa pitää ilmeisesti aina jättää rautalankoja törrötämään, niin myös tässä vaiheesa.



Sen jälkeen talo sain hienon helman ja talon sisäpinta eristeen. Tässä vaiheessa oli suuri houkutus käydä kirjoittamassa "Rouva E was here" puhtaan valkoisen styroksin pinnalle. 




Kun kaikki putket ja muut härpäkkeet oli saatu menemään nätistä talon "seinien" sisäpuolella, sekä ulko- että sisäpuolelle tuotiin tonneittain hiekkaa, joka tasoitettiin kivalla pikku jyrällä.





 Lopuksi hiekan päälle ajettiin soraa ja koko komeus tasoitettiin oikein kauniiksi, ja tadaa, perustukset ovat valmiit!
Suurin osa perustuksista jäi muuten maan alle, mikä ei liene kenellekään perustuksiin perehtyneelle mikään yllätys.

Omasta mielestäni uskomattominta tässä rakennuksen vaiheessa on tarkkuus. Perustusten mittojen ero piirrustusten mittoihin saa olla +/- 3mm. Siis 3 millimetriä! Perustuksissamme tuo ehto täyttyy. Enpä tiedä kuinka itse onnistuisin tekemään millin tarkkaa työtä hiekkakentälle käyttäen stardardikokoisia harkkoja ja suhteellisen ison näköisiä koneita. No, perustustentekijämme on kuulemma tehtyn aikaisemmin 70 taloa, joten ukko tietänee melko tarkkaan mitä tekee. Kuten Jyrki Sukula aikanaan sanoi:"AT, eli ammattitaito". Arvostan!

Rouva E



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kodin sydän

Keittiö on kodin sydän. Meillä se on sitä kirjaimellisesti. Rakastan ruuanlaittoa ja keittiössä häärääminen ja ihmisten ruokkiminen on yksi lempipuuhistani. Jos joku syö elääkseen, meillä eletään syödäkseen.  On siis luonnollista, että keittiön suunnittelu alkoi käytännössä ennenkuin yhtään seinää oli piirrety. Ensimmäinen valinta oli ehkä se jääkaappi, jonka mukaan ikkunat yms soviteltiin oikeisiin kohtiin. Jääkaapiksi valikoitui Smegin kermanvalkoinen korkea kaappi. Herra S:n mielestä sen hinta ei enää ollut päätähuimaava, kun olin esitellyt toisen vaihtoehdon, USA:sta alunperin oleva jääkaappi, jonka jälleenmyyjiä on Hollannissa ja Italiassa ja pelkkä kuljetus maksaa normaalin jääkappin verran. Käytännössä meille tulee siis halpiskaappi.

Jääkaapin jälkeen piti valita keittiö ja keittiötoimittaja. Kävimme katselemassa erilaisia keittiöitä, mutta yksikään ei tuntunut olevan mieluisa. Herra S on usein sanonut että olen tyylin ja värien suhteen ylitarkka ja makuni on kuulemma kallis. Omasta mielestäni makuni on hyvä ja se että hyvät asiat ovat kalliita ei ole minun vikani. No, yhtäkaikki, oli jo lähellä etten tilannut keittiötäni osissa Ranskasta, ja puuseppä olisi hoitanut loput. Herra S säästyi mahahaavalta (ja konkurssilta), kun kuitenkin totesin löytäneeni valmiin keittiön, jonka voisin kelpuuttaa. Kyseessä on Nixi-keittiöiden sylvia-kartano-malli, jonka väriksi valitsin harmaan. Marssin siis paikalliselle Nixi-keittiö edustajalle periaatteessa valmiit suunnitelmat mukanani. Eipä mennyt niinkuin strömsössä: paikallinen Nixi-edustaja kertoi olevansa todella kiireinen, näytti minulle kasan papereita, jotka "kaikki ovat tehtävä ennen teidän keittiötä. Ajat menee VÄHINTÄÄN kahden viikon päähän ja mä en ala kiirehtimään." En saanut suunvuoroa sanoakseni, että meillä ei ole kiire, keittiön arvioitu toimitusaika on noin vuoden kuluttua. Katsoin parhaaksi jättää paikallisen Nixi-edustajan jatkamaan töitään, enkä häirinnyt häntä sen enempää. 

Löysin naapurikaupungista toisen Nixi-edustajan, keittiökaluste Helmisen, jolle sain sovitun ajan samalle päivälle. Kyseessä on pariskunta, jotka eivät ammattitaitonsa perusteella ole ihan ensimmäisiä keittiöitään myymässä. Myymälä oli valloittava, keittiöt kiilsivät puhtautta, herra kertoi itse huoltavansa tasot säännöllisesti, ja jokainen keittiö oli kuin unelma. Pariskunta kertoi tekevänsä työtä rakkaudella, ja sen kyllä näki! Istuimme rouvan kanssa alas suunnittelemaan keittiötämme. Koska istuimme keittiössä, oli luonnollista, että sain kupin kahvia ja itseleivottua mustikkapiirakkaa. Aluksi suunnittelija-rouva kysyi pohjapiirroksia, siitä kuulemma aloitetaan yleensä. Näytin hänelle alustavat suunnitelmat ja sanoin, että jokainen seinä, ikkuna, ovi ja huonekorkeus on muuteltavissa keittiön mukaan. Rouva kysyi varovasti, että suunnitellaanko koko talo siis tämän keittiön mukaan. Kyllä. Tästä eteenpäin puhuimme samaa kieltä.

Tuntui, että suunnittelija-rouva ymmärsi jokaisen toiveeni täydellisesti. Olin tuota ennen istunut muutamassa keittiöliikkeessä, mutta ensimmäistä kertaa tuntui, että joku haluaa tehdä meille keittiön, ei vain myydä sen. Erityisesti mieleeni on jäänyt rouvan toteamus keittiön saapumisen ajankohdasta: "keittiö tulee kotiin viimeisenä, sitä ei kukaan tarvitse ennekuin te muutatte sinne. Ja meidän keittiöt muuten tulevat silloin kun on luvattu. Meidän keittiöt eivät tule myöhässä." Toinen tilanne jossa rouva teki lähtemättömän vaikutuksen oli, kun kerran raahasin Herra S:n mukaan. Esittelin Herra S:lle innoissani valintoja ja kysyin tyhmän kysymyksen "no, mitä mieltä olet?". Herra S oli hämmentyneen näköinen eikä oikein tiennyt mitä kysymykseen pitäisi oikeaoppisesti vastata. Suunnittelija-rouva oli ilmeisesti ollut aiemminkin tilanteessa, koska osasi neuvoa Herra S:a: "vastaat vain että oikein hyvä kultaseni". Olin myyty, ja niin oli myös keittiö.

Meidän keittiöstä tulee hyvin yksinkertainen. Pelkät alakaapit, tai oikeastaan isot alalaatikot. Pygmin kokoinen ihminen ei tee mitään yläkaapeilla, jonne ei ylety ilman keittiötikkaita. Niiden sijaan seinälle tulee pari avohyllyä niille kaikista kauneimmille kupeille ja purnukoille. Pygmin kokoinen ihminen ei myöskään tee mitään syvillä kaapeilla, jonka syövereihin katoaa kattila jos toinenkin, siksi siis laatikot. Laatikoita tulee jokunen, keittiön pituus kun on n 4,5 metriä ja keittöön tulee parin metrin pituinen saareke, jonka alla on myös laatikoita. Tasot ovat vaaleaa kiveä, josta harmaa allas (niin iso, että siinä mahtuu pesemään uunipellin) erottuu edukseen. Keittiön yhteyteen tulee ruokavarasto, sellainen vanhanajan skafferi, jossa kaikki kipot, kupit, koneet ja ruoka-aineet ovat koko ajan selvästi näkyvillä ja helposti otettavissa.

Karrikoidusti keittiö tulee näyttämään tältä (tosin jääkaappi tulee olemaan kermanvärinen ja saarekkeen etuosaan teetetään koristeelliset jalat):  





Ikkunoiden väliin tulee Pariisin metroasemilta tuttu fasettihiottu laatta, jota näkee lähes jokaisessa sisustuslehdessä, joten tässä ei voi kehuskella ainakaan ainutlaatuisuudella...



Kodinkoneiden lisäksi keittiön lattian valinta on vielä hieman auki. Lattiaan tulee ehdottomasti kuviollinen laatta. Kilpailun loppumetreille on valikoitunut kaksi vaihtoehtoa, joista toinen luonnollisesti yli tuplahintainen toiseen verrattuna. Vasemmanpuoleisen etuna on, että samaan sarjaan kuuluu yksivärisiä laattoja, joita voisi käyttää ruokailutilassa ja käytävässä, oikeanpuoleisesssa taas ihastuttaa kuvion monimuotoisuus ja laatan iso koko. Mikä ihana kaunis dilemma...


Hanan valinnassa päädyin tapwellin classic-hanaan, joka mielestäni on aivan ihana.
Viimeinen valinta keittiöön tehdään siis kodinkoneiden osalta. Voin vain kuvitella mikä show syntyy kun painelen kodinkonekauppaan ja alan kyselemään kysymyksiä joihin saadut vastaukset eivät tee hullua hurskaammaksi. Voi myyjä raukat, he eivät tiedä mitä tulevaisuus tuo heille tullessaan...

Rouva E



perjantai 4. syyskuuta 2015

Sumun mystiikkaa

Rakennustyömaa on aina ollut mielestäni kiinnostava paikka. Muistan lapsena aina kurkkineeni raksa-aitojen yli nähdäkseni mitä siellä tapahtuu. Teini-iässä kurkin raksa-aitojen yli nähdäkseni hyvännäköisiä raksamiehiä. Raksa-alueelle ei kuitenkaan ole asiaa mikäli ei työskentele siellä. Rajoitus on ymmärrettävä, siellä jos jossain voi satuttaa joko itsensä, jonkun toisen tai pahimmassa tapauksessa sössiä jonkun juuri valetun betonisen jutun. 

Omalla raksalla voin kuitenkin käydä, ja käynkin lähes päivittäin. Teen vierailuni yleensä illalla, kun työmiehet ovat jo lähteneet kotiin tai aamulla ennenkuin he ovat saapuneet, jotta en häiritse (enkä saa paheksuvia katseita kun hyppelen työmaalla bling-bling-sandaaleissani).

Metsärinteen parhaita puolia on upea näköala, ja ihana auringonlasku, joka parhaimmillaan maalaa koko näkymän miljoonin eri sävyin. Aamuisin rinteeltä katsottuna näyttää, kun koko maailma alkaisi heräilemään, ihana syksyinen aurinko lämmittää vielä kylmenevien öiden kosteuden pois, enkä voisi kuvitella ihanampaa paikkaa aamuteelle. 

Tänä aamuna pääsin kokemaan sankan sumun tuoman mystiikan. Ajomatka sumuisten peltojen keskellä toi vääjäämättä mieleen Baskervillen koiran, sekä herätti kiinnostuksen selvittää mitä kaikkea sumu peittää alleen. 



Kun pääsimme perille, aamu oli täysin hiljainen ja tuttu upea näkymä oli poissa. Tuntui kuin olisin seisonut yksin maailman yllä turvallisen usvan suojassa, aika  olisi pysähtynyt eikä olisi kiire mihinkään. Miten sumu voikaan olla niin rauhallinen, hiljainen ja turvallinen! Tuntui ihanalta viettää pieni hetki tuon sumun, metsän, hiekan ja talon alkutekijöiden keskellä. 


En malta odottaa, että pääsen näkemään kuinka kunnon myrsky ja ukkonen lähestyvät taivaanrannasta, kuinka sankka lumisade peittää näkymän ja kuinka neljä vuodenaikaa maalavat upean näkymän uudelleen ja uudelleen. 

Rouva E

tiistai 1. syyskuuta 2015

yksi kysymys suihkusta

Suihku on suihku. Tai niinhän sitä äkkisältään luulisi. Tutustuin eilen hieman perusteellisemmin nykypäivän suihkuvaihtoehtoihin. Seisoin siis rautakaupassa pitkän suihkurivistön edessä ja ihmettelin kuinka monta erilaista suihkua voikaan olla olemassa. Ja jotta päätös olisi mahdollisimman vaikea, niiden hinnat vaihtelivat. Eikä siinä vielä kaikki, osa hinnoista oli kokonaishintoja, sisältäen siis kaiken siinä näkyvän, osa hinnoista oli esitetty osissa, jotta valveutunut kuluttaja voi vaihdella suihkun osia, ja näistä muodostuu sitten kokonaishinta.

Näytin ilmeisesti sen verran amatööriltä, että kohtelias herrasmies myyjä tuli kysymään tarvitsenko apua. No totta helvetissä tarvitsin, olenhan ostamassa suihkua, en sentään mitään yksinkertaista, kuten takkaa... Myyjä selitti ihmeellisen kärsivällisesti ensin hintapolitiikan. Luulen ymmärtäneeni sen jotenkin (selvinnee viimeistään kassalla). Tämän jälkeen hän selvitti suihkujen eroja. Kävi ilmi, että todellinen ero on siinä, sekoittuuko suihkuveteen ilmaa, jolloin suihku on pehmeämpi, vai ei. tämä luonnollisesti vaikuttaa hintaan. Ironisesti voisi ajatella että maksamme siis ilmasta?

 Nykypäivän trendi suihkuissa tuntui olevan "sadesuihku". Sellainen päältä suihkuttava kiinteä suihku. Sellainen kun lapsuudenkodissani oli ja millaiseen olen törmännyt keski-Euroopan reissuilla. Tiedättehän, sellainen, jonka tipan perässä saa juosta, kun ne eivät koskaan suihkuta sinne missä shampoo on. Se on nyt hotinta hottia Suomessa. Tämän lisäksi kävi ilmi, että perinteinen suihku-hana-yhdistelmä on jäämässä pois. Ei siis  hanaa, vaan kaksi suihkua: käsisuihku ja "sadesuihku". Ihmettelin mistä tällainen trendi tulee ja myyjä kysyi kaksi aiheellista kysymystä: mitä teet hanalla suihkussa? Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa vedenpaine heikkenee ja se ikävä nappi siinä hanan yllä ei pysy ylhäällä ja suihkun vesi tuleekin ulos hanasta? Pisti miettimään, voisiko sen saunakiulun sittenkin täyttää käsisuihkulla...

Suurimmat erot suihkuissa näyttivät siis olevan ilma, hana, estetiikka ja hinta. Kallein näyttää päheimmältä: valtava "sadesuihku" (ilmeisesti joku perhekoko) ja niin modernin näköinen sekoittaja kun nyt suihkussa voi olla. Myyjää ei naurattanut kun totesin että hintansa puolesta kalleimman suihkun pitäisi osata keittää juuri sopivat aamiaismunat ja vähintään kupponen erikoiskahvia. Halvimmassa oli hana ja nuppi ja muotoilu sellainen kun yleensä suomalaisissa kodeissa on, normaali. Keskihintaisessa suihkussa oli tehty nerokas ratkaisu: suihkussa oli hana, mutta hanaa kääntämällä vesi ohjattiin suihkuun, joko käsisuihkuun tai "sadesuihkuun". Ei siis sitä ärsyttää nappia, mutta kuitenkin hana jos sille nyt jotain järkevää tekemistä sen saunakiulun täytön lisäksi tulisi.

Kotona esittelin Herra S:lle suihkuasiantuntijuuttani. Herra S oli selvästi huvittunut asiantuntijuudestani, ihan kuin nämä asiat olisivat jotenkin itsestään selvyyksiä. Eipä osannut kuitenkaan ihan suoraltaan vastata kysymykseen "mitä sinä sillä hanalla suihkussa teet?"

Rouva E.