Verhot

On yksi asia, jossa olen absoluuttisen surkea: Ompeleminen. Voitte kysyä lapsuuden ystävältäni, jonka kanssa teimme kettu-pehmolelut, miten ketun korvat ja pään pystyy ompelemaan väärinpäin. Ystäväni oli, ja on varmaan vieläkin, loistava ompelija ja joutui ompelemaan myös minun kettuni. Ompelin itse vain ketun pään paikoilleen, se meni vinoon ja irtosi seuraavana päivänä. Ompelukone on yksi niistä laitteista, kenen kanssa kemiat ei vain yksinkertaisesti kohtaa. Alalanka menee aina sotkuun ja se toinen lanka menee sinne koneen sisään ja kun olen surruutellut koneella hienosti suoraa, siinä ei ole ollut lankaa ollenkaan. Olen tullut siihen tulokseen, että ompelukoneissa on jotain vikaa, ei minussa.

Ompelutaidottoman kauhunhetkiä ovat verho-ostokset. Itseasiassa pygmin pituisen ompelutaidottoman pahin kauhunhetki on housujen osto, mutta se ei liene raksablogin aihe. Eli siis verhot. Ompelutaidoton joko ostaa juuri oikean pituiset verhot (ihan kuin niitä olisi sentin välein eri kokoisia) tai teettää ompelijalla miljoonan maksavat oikean mittaiset verhot (Herra S tietää, että tätä vaihtoehtoa on käytetty). Yksi vaihtoehto on, että ompelutaidoton ostaa liian pitkät verhot, ja "fiksailee" niitä sitten tupsuilla. Yhtäkaikki, joko menee ihan sikana rahaa, tai sitten lopputulos on säälittävä. Fiksu ompelutaidoton ihminen ei laittaisi verhoja ollenkaan, mutta ehei, ei meikäläinen, joka rakastaa verhoja. Verhoja on oltava, joka huoneessa, parhaimmillaan kahdet. Kangasta, kangasta, kangasta.

Nyt olen ottanut verhojen kanssa iisimmin, olen ajatellut että ne tulevat kohdalleen kun ovat tullakseen. Ja niin ne kuulkaa tulivat! Yhtäkkiä, eräänä aurinkoisena päivänä, hame-ostoksilla, silmiini osui täydelliset verhot! Raidalliset, valkoista ja hieman murrettua vihreänruskeanharmaata (riippuu kuka katsoo ja missä valossa). Täydelliset eteiseen, kertakaikkiaan perfect! Kotona lätkäisin verhot seinälle, jotta Herra S tietää mille korkeudelle verhojen pidikkeet pitää laittaa. Arvaatte varmaan olivatko verhot oikean kokoiset. No ei tietenkään, helmaan jäi 13,5 cm liikaa kangasta. Muutaman painokkaan verhoja halventavan sanan jälkeen, päätin ripustaa ne ikkunaan enivei. Roikkukoon lattiaan asti! Ihan sama! No, typerältähän ne liian pitkät verhot näyttivät. Näin jo mielessäni tupsu-viritelmiä, jolla verhot saadaan jotenkin ruotuun.

Heittäessäni verhojen pakettia roskiin huomasin että verhoissa on käyttöohje. Hah, verhoissa käyttöohje! Hieman ivallisena siitä, kuinka tyhmänä verhontekijä minua pitää, aloin lukea ohjetta. Hymy hyytyi hetkeksi kun tajusin tehneeni juuri väärin. Verhojen alareunassa on valmiiksi liimanauha, jonka avulla verhot saadaan lyhennettyä oikeaan mittaan. Ja pelkällä silitysraudalla! En pidä silittämisestä, enkä verhojen mittaamisesta, mutta so what, nyt läks! Ihan nappiinhan se ei mennyt, pienoinen mittavirhe ja hieman rempseä silitystyyli tekivät verhojen helmasta toki lyhyemmät, ei täydelliset, mutta lyhyemmät. Tarpeeksi hyvän! Tai ainakin paremmant kuin ne ylipitkät tai ne ompelukoneen läpi rytätyt kangas-lanka-sotkut.

Nyt on siis eteisessä verhot! Ei ehkä yhtä hienot kuin ompelijan tekemät, mutta ehkä parhaiten teeseitselyhennetyt ikinä!

Ja kun tietää, että verhot on ostettu Lidlistä ja ne maksoivat n. 25 euroa / 2 kpl, niin ei paha ollenkaan!

Rouva E