lauantai 21. lokakuuta 2017

Yksin koko maailmassa

Elo Metsärinteellä on lähtökohtaisestikin hiljaista. Toisten ihmisten läheisyys näkyy satojen metrien päässä kulkevalla tiellä, jossa erityisesti pimeällä kulkevien autojen pitkät valot muistuttavat että onhan tällä planeetalla muitakin kuin me.

Sitten on päiviä, jolloin saan olla täysin yksin koko maailmassa. Silloin upean maiseman peittää sankka sumu, joka kietoo metsärinteen kainaloonsa. Ikkunoiden takana pelkkää harmaata sumua, massaa, jossa ei ole mitään, eikä ketään (toivottavasti). Jostain syystä sumussa äänetkin hiljenevät. Sumun hiljaisuus on mykistävää. Silloin tällöin kuuluu yli lentävien lintuaurojen kaakatus, ikäänkuin hyvästit.  Ei muuta, vain hiljaisuus. Ja minä.


Rakastan sumun mystiikkaa. Toisaalta mielessä pyörivät lasten saduista tutut maahisen, jotka varmasti nousevat ylös juuri tällaisen sumun turvin tai Baskervillen koira, eikös sekin jossain sumuisilla nummilla pyörinyt? Toisaalta mielen valtaa valtava rauha ja turvallisuuden tunne. Ihana ristiriita. Ihana sumu.

Rouva E






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti