tiistai 27. lokakuuta 2015

Aselepo Mammutin kanssa

Ennen kuin talotoimittaja pääsee pälkähästä ja eroon talonrakentajista, pitää pitää vastaanottotarkastus. Siinä tarkastetaan, että kaikki työt on tehty kuten pitää ja talotoimittajalle annetaan ikäänkuin vastuuvapaus. Se ei toki tarkoita sitä, että jos myöhemmin ilmenee jotain katastrofaalista, niitä ei korjattaisi. Ne menevät sitten takuun piikkiin, ja se lienee oma aiheensa. Tämä ei myöskään tarkoita, että koko talo olisi valmis, se tarkoittaa vain, että talotoimittajan työt (meidän kohdallamme ulkoseinät, ikkunat, ovet ja katto) ovat valmiit. Loput työt jatkuvat muiden toimijoiden toimesta.

Meidän vastaanottotarkastukseen osallistui itseni ja Herra S:n lisäksi Mammuttikodin edustaja. Kyllä, juurikin yksi niistä herroista, kenen kanssa kävimme kiivasta sähköpostikeskustelua. Tämän lisäksi paikalla oli Mammutin yhteistyökumppanin (sen, joka oikeasti rakensi talon) edustaja, tai itseasiassa edustajia oli kaksi. Vastaavamestarimme (joka ei päässyt osallistumaan) oli laatinut edellisenä iltana listan puutteista ja toimittanut sen sähköpostilla Mammutille. Mammutin vastaus puutteisiin oli samaa luokkaa kuin sähköpostit aiemmin, joten odotukset tarkastukselle eivät olleet kovin positiviiset. Ei sen puolen, luulen ettei Mammuttikaan odottanut tästä tapaamisesta viikon mukavinta.

Tapaaminen oli kuitenkin yllättävän onnistunut. Kävimme kaikki puutteet läpi kunnolla, saimme vastaukset kysymyksiimme ja palautteisiimme vastattiin asiallisesti. Tehtiin myös korjauslista, ja selkeä päivämäärä mihin mennessä nämä korjaukset on tehtävä. Myös asiat, joille ei nyt tehdä mitään kirjatiin, joten jos tulee myöhemmin niiden suhteen yllätyksiä, asiaan palataan uudestaan. Kuuluisasta 8 mm raostakin tuli puhe. Ei voinut Mammutin edustaja sitä sanoa huomaamattomaksi. Totesi kyllä, että jos talo maalataan tummalla värillä, rako ei erotu enää niin selkeästi. En ollut kovin tyytyväinen vastaukseen, mutta luojan kiitos emme ole alunperin suunnitelleet talolle vaaleaa väriä! Tarina kertoo, että 8 mm raosta on keskusteltu useamman henkilön toimesta Mammutilla. Sitä tarina ei kerro, meinaako Mammutti tehdä asialle tulevaisuudessa mitään. Uskoisin kuitenkin, että nimemme on syöpynyt Mammuttilaisten mieliin ja painajaisiin.

Tapaaminen osoitti, kuinka tärkeää ihmisten tapaaminen oikeasti kasvotusten on. Asioita voidaan toki hoitaa puhelimitse tai sähköpostilla, mutta ne jättävät aina tulkinnan varaa riippuen mielentilasta, vuorokaudenajasta ja 8 millimetrin suhteellisesta koosta. Uskon, että Mammutin edustaja (jonka siis tapasimme nyt vasta ensimmäistä kertaa) ei pitänyt meistä sähköpostien perusteella yhtään sen enempää kuin mekään hänestä, mutta tapaamisen jälkeen ainakin meille jäi kuva inhimillisestä ihmisestä, joka varmasti (ehkä) tekee parhaansa (ainakin omasta mielestään) työssään. En usko, että tapaamisen jälkeen mekään kannamme "vuoden hankalin asiakas" titteliä enää (ehkä). Jos tapaamiset olisivat olleet koko tähän astisen projektin aikana säännöllisiä, olisimme molemmin puolin säästyneet paljolta vaivalta, harmilta ja epäluottamukselta.

Sen vielä halusin Mammutin ja jokaikisen rakennusalan asiantuntijan muistavan, että vaikka rakentaminen on heille jokapäiväistä työtä, arkea ja täynnä itsestään selvyyksiä, meille tämä projekti on ainutlaatuinen.

Rouva E

P.S. Mitä sitten käy sille 8 mm raolle? No ei mitään. Yksi seinä ("paraatipuolella") on pelastettu jättämällä rako tekemättä, toisen seinän terassin päälle laitamme tulevaisuudessa katteen, joka peittää raon ja kahdelle seinälle se nyt toistaiseksi jää näkyviin. Ehkä siihen joskus voi laittaa vaikka valolipan, jolla saa seinälle kauniin epäsuoran valaistuksen.

P.S 2. Suosittelisinko tämän perusteella Mammuttikotia? En suosittelisi yhtä amatööreille kuin me. Enkä etenkään heidän asennustaan. Mammutti on varmasti hyvä yhteistyökumppani sellaisille, jotka osaavat lukea teknisiä piirrustuksia, huomioida pienimmätkin yksityiskohdat piirrustuksista, osaavat ja pystyvät valvomaan asennusta koko ajan, eivätkä kaipaa talotoimittajalta yksityiskohtaisia tietoja. Mammutin päätuote, eli hirret ovat erinomaiset, kauniit ja juuri sellaiset kuin toivoimme niiden olevan. Ikävä kyllä pelkät hirret eivät vielä tee taloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti