sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pakkelointia

Seinien kuuluisi olla suorat ja tasaiset. Hirsiseinät toki sitä ovatkin jo itsessään, mutta kipsilevyillä päällystetyt seinät vaativat hieman työstämistä. Tämä työstäminen on projektimme "itte tein" osastoa. Äkkinäisesti ajateltuna kipsilevyjen saumojen tasoittaminen ei ole homma eikä mikään: otetaan pakkelia eli tasoitetta, vedetään sitä saumoihin, laitetaan sellainen paperiluiska siihen kiinni ja sitten vaan niin paljon tasoitetta, että tulee tasaista. Olen ollut useassa remontissa aputyttönä sekä nähnyt tv:stä kuinka remontti-Reiska näppärästi tasoittaa seinät. Hauskimmalta on näyttänyt kahdella lastalla kikkailu. Helppoa kuin heinänteko! Olin siis innoissani, kun meidän projektissa on päästy tähän vaiheeseen. Napsuttelin jo kahta lastaa vastakkain kuin mikäkin kokki veitsiään ja näin sieluni silmin, kuinka vetelen tasoitetta täydellisellä lopputuloksella vähintään yhtä hienosti kuin remontti-Reiska.

Herra S ei kuitenkaan ollut ihan vakuuttunut taidoistani, enkä tottapuhuen ollut myöskään minä itse, joten päätimme hieman selvitellä miten homma niinkuin aikuisten oikeasti hoidetaan. Yhden asiantuntijan ohjeen mukaan nauha pitää kastella päivää aikaisemmin, toisen mukaan nauha kuuluisi kastella, mutta kostutus riittää, netti tiesi kertoa, ettei nauhaa tarvitse kastella, paitsi tietysti toisen nettiosoitteen mukaan täytyi kastella. Päädyimme olemaan kastelematta nauhaa, lähinnä koska meillä ei ollut kasteluun järkevää astiaa.

Paperinauha
Lastat ja tasoite

















Sitten ei muuta kuin lastat laulamaan ja remontti-Reiskaa matkimaan. Ohjeiden mukaan tasoitetta laitetaan ohut kerros. Ensimmäinen ohut kerros meni ihan mönkään, se ehti kuivua ennenkuin ehdimme edes leikata paperinauhaa. Toinen ohut kerros teki pinnasta epätasaisen. Totesimme ohuen kerroksen olevan suhteellinen käsite, vähän niinkuin ohut siivu kakkua. Meidän ohut kerros on nyt verrattavissa ei-laihdutuskuurilla olevan kakkusiivuun. Sitten nauha kiinni, ymmärsimme melko pian että se oikeasti kannattaa laittaa siten kun ohjeet neuvovat, eli ikäänkuin taitepuoli seinää vasten. Ymmärsimme myös melko pian, että nauha kannattaa leikata etukäteen oikeaan mittaan, jotta koko rulla ei ole yltäpäältä tasoitteessa. Ja nauha kannatta laittaa tasoitteen vielä ollessa kosteaa, se kiinnittyy huomattavasti paremmin... Nurkkia tehdessä opimme nopeasti, ettei lastalla kannata vetää ihan nurkasta asti, terävä lastanreuna kun leikkaa paperin nurkasta rikki ja homma on pilalla. Opimme myös sen, että ensi kerralla kun kokeilemme jotain uutta, aloitamme vaatehuoneen pimeimmästä nurkasta, emme keskeltä vierahuonetta. (Ei hätää, onneksi vierashuoneeseen tulee pariovet, jotka aukiollessaan hieman peittävät tuota seinää)

Näiden oppien avulla, olemme tähän mennessä saaneet tasoitettua ruuvinreiät ja suurimman osan saumoista ensimmäisen kerran. Tasoitemäärän menekkiä tarkastellessa, voi olla että kuivumisaika on hiukan pidempi kuin ohjeessa sanotaan ja ennen toista käsittelyä pitänee vierailla rautakaupassa, jälleen kerran.


Prinsessan pehmoinen peti
Jotain puhuttavaa kynsihuollossa
Voi olla että taitomme ei ole täysin verrannollinen remontti-Reiskan taitoihin eikä lastan käsittely ole yhtä taidokasta kuin Hans Välimäen veitsen käsittely, mutta saimme kun saimme mielestämme melko tasaista aikaan. Ja kuten totesin Herra S:lle neljännen sauman kohdalla, että "nämä näyttävät kerta kerran jälkeen paremmilta", Herra S:n mielestä suunta oli oikea, ja se riittää meille.

Rouva E

6 kommenttia:

  1. Mulle neuvottiin, että saumanauha kannattaa kastella kunnolla. Meillä saumanauha leikattiin oikean mittaiseksi, käärittiin rullalle, upotettiin hetkeksi vesiämpäriin ja vedettiin sormien välissä liika vesi pois. Mielestäni kosteaa nauhaa oli jotenkin helpompi käsitellä ja itse ainakin sain ehdottomasti parempaa jälkeä kostealla kuin kuivalla nauhalla. Kuivalla nauhalla ilmaa jäi helpommin nauhan alle.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä hiukan kannattaa kastella, meinaan kuvuttuaan tuo sauma alkaa kuplia kun kuiva nauha vie tasoitteesta kaiken kosteuden. Mailman inhottavinta hommaa minun mielestäni ;) ja se hiominen... Meille hirsitaloon kaikki seinät tulevat syystäkin hirsipaneelilla eikä kyproclevyllä :) Tsemppiä pakkelointiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin tänään Herra S:lle, että seuraavaan taloon (jos sellainen tulee), laitetaan sisäseinätkin umpihirrestä tai hirsipaneelista. Yhtään kipsilevyä ja nauhaa ja vinoutta ja saumaa en enää ikinä halua.

      Poista
  3. Itsekin RemonttiReiskatvkatselukoulun käyneenä luulen handlaavani homman ku homman, mutta käytäntö tulee osoittamaan muuta :D Tekemällä sitten oppii...ja kärsivällisyys kasvaa?!

    VastaaPoista
  4. Se kastelu olisi ollut ihan fiksu homma, nauhan alle on jäänyt ilmakuplia. Millähän ne nyt sitten saa pois? Onkohan remontti-Reiskalla joku auttava puhelin, josta voisi kysyä, vaikka eihän Reiska tietysti edes ymmärrä että joku voisi epäonnistua tässä hommassa :)

    VastaaPoista
  5. Ei niitä taida saada millään muulla kuin uusiksi tekemällä ne kohdat, valitan :/

    VastaaPoista