tiistai 10. toukokuuta 2016

Talo ja elämäni historia

Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä!

Meillä on asuttu jo reilu kuukausi uudessa kodissa, mutta valmista ei tunnu tulevan. Ei raksan suhteen, eikä muuton suhteen. Olen päättänyt ottaa asiat kerrallaan, rauhassa, elellä raksan kaaoksen ja muuttolaatikoiden keskellä, laittaa yhden asian/tavaran päivässä paikoilleen, ja jos en ehdi tai halua, niin sitten en tee edes sitä.

Pahimmassa jamassa on työhuone. Meillä ei ole vielä kirjahyllyä, joten kaikki kirjat ja työhuoneen tilpehöörit ovat muuttolaatikoissa. Sieltä on sitten kätevä työn tohinassa etsiä sitä yhtä kirjaa tai muistilappua, joka todellisuudessa on kirjekuori, jonka nurkkaan on kirjoitettu (tod näk huulipunalla, koska kynää ei löytynyt), jokin elämää suurempi ja tärkeämpi asia. Eikä siinä vielä kaikki, osa työhuoneen muuttolaatikoista on edelleen varastossa. Jotta hommaa riittää.

Tänään olen käynyt läpi kaksi laatikkoa, ihan vain katsonut mitä ne sisältävät. Molemmat laatikot kuuluvat sarjaan "muistoja", ja ovat olleet edellisessä kodissa varastossa odottamassa sopivaa päivää niiden perkaamiseen, odottaneet siis jokusen vuoden... Tiedätte varmasti mitä ne sisältävät: metrolippu Pariisin matkalla vuodelta miekka ja kirves, pino kortteja ystäviltä, maskottinalle vanhoilta työkavereilta, ala-asteella (kyllä, kävin ala-asteen, en alakoulua) kirjoitettu päiväkirja, ensimmäinen yhteinen vuokrasopimus siipan kanssa ja paljon paljon muuta yhtä ajankohtaista. Jännittävimpänä 4 filmirullaa, siis täyttä, kehittämistä vaille valokuvina. Kon Marin oppien mukaan, nämä tavarat ovat niitä viimeisiä jotka siivotaan hänen menetelmänsä mukaisesti, koska niihin liittyy vahvasti tunteita. Siksi en niitä siivonnut, katsoin vain mitä laatikot sisälsivät. Kävin jokaisen tavaran läpi, ihan vain mielenkiinnosta....

Olen siis viettänyt illan elämäni historian kanssa. Ja mikä ilta se onkin ollut! Ilta tuli loistavaan saumaan, tilanteeseen, jossa talon ja väitöskirjan keskeneräisyys kaatuvat päälle, ja katse on vain siinä mitä vielä pitäisi tehdä. Oli hyvä pysähtyä yhdeksi illaksi muistelemaan mitä kaikkea olen jo tehnyt. Olen nimittäin tehnyt ihan hurjan paljon! Olen ollut onnekas ja saanut matkustella pienestä pitäen (siitä muistona mm. passi ajalta, jolloin ne kirjoitettiin käsin), olen päässyt ompelulehden "muotikuviin" (ajalta jolloin olin nuori, hyvin nuori ja nätti), olen saanut opiskella ja työskennellä hienoissa ammateissa (näistä muistona kiitos-kortteja ja positiivisia palautteita), olen saanut elää elämääni ihanien ystävien ympäröimänä (siitä muistona kortteja, lahjoja, kirjeitä ja pientä ihanaa sälää). Olen saanut rakastaa, ja tulla rakastetuksi, se lienee elämässä se tärkein. Olen myös kokenut surua, menettänyt läheisiä, sekin kuuluu elämään. Joten, ei, talonrakennus ei ole ollut koko elämäni, ei vaikka se tällä hetkellä siltä tuntuukin. No, rehellisyyden nimissä sanottakoon, että siltä on tuntunut  viimeiset 12 kuukautta.

Oman historian läpikäynti asettaa asiat taas omalle paikalleen. Enää ei ole niin kiire. Ei haittaa, että kirjahyllyt puuttuvat, olen selvinnyt pahemmastakin, ei haittaa vaikka talon ulkoväri on väärä, voin ostaa uuden maalin, ei haittaa vaikka piha on hävityksen kauhistus, laitoin sinne kukan.


Ehkä 30 vuoden kuluttua kaivelen muistojen laatikkoa, löydän sieltä talon pohjapiirrustukset tai värisävylastuja, joiden taakse on kirjoitettu epämääräisiä puhelinnumeroita. Voin tuolloin hymyillä ja muistella että olipa se ihanaa aikaa...

Rouva E

2 kommenttia:

  1. Muuttojen hyvä puoli (tai voi se kai olla huonokin)on tuo aikamatkailu omaan elämään.Ja niinkuin osuvasti kuvasit se asettaa asioita perspektiiviin ! Samantapaisen matkan tein viime syksynä,hammasrautoja,valokuvia ja karmeita,keskenjääneitä käsitöitä 😀

    VastaaPoista
  2. Muuttojen hyvä puoli (tai voi se kai olla huonokin)on tuo aikamatkailu omaan elämään.Ja niinkuin osuvasti kuvasit se asettaa asioita perspektiiviin ! Samantapaisen matkan tein viime syksynä,hammasrautoja,valokuvia ja karmeita,keskenjääneitä käsitöitä 😀

    VastaaPoista