torstai 7. tammikuuta 2016

Välineurheilua pahimmillaan

Rakentaminen on välineurheilua. En yhtään ihmettele, että luolamiesten ajoista lähtien ihminen on pyrkinyt keksimään jos jonkunsortin työkaluja elämäänsä helpottamaan. Arvostan toki historian ihmisiä, jotka rakensivat taloja (ja rakensivat muuten todella kauniita taloja) kuokka ja kirves- meiningillä, mutta kunnon välineiden käyttö vähintääkin helpottaa rakentajan hermoja.

Meillä rakentamisen välineurheilu on Herra S:n laji. Muistaakseni ensimmäinen ostos oli moottorisaha, metsärinne kun oli täynnä puita. Sen jälkeen talo ja tontti on täyttynyt pienistä ja isommista välineistä eli työkaluista, tarvittavista työkaluista (huomauttaa Herra S). Harva se päivä, kuin tyhjästä ilmestyy uusi vempain, sellainen pakollinen.

Yksi uusimmista välineistä on Herra S:n vanhemmiltaan joululahjaksi saama pyörösaha. Pyörösaha on aivan ehdoton, jotta esim. hirsipaneeleita (jotka pääosin ovat jo seinillä) saadaan sahattua oikeaan mittaan. Sahalla voi olla kuulemma myöhemminkin paljon käyttöä. Saha on akkukäyttöinen ja siksikin erityisen hyvä, ei turhia piuhoja. Tänään tämä saha otettiin vihdoin käyttöön. Tai siis olisi otettu, jos siinä olisi ollut akku ja akun laturi mukana. Mutta kun ei ollut. Äkkinäinen luulisi, että kun ostaa akkukäyttöisen pyörösahan, siinä olisi se akku mukana. Äkkinäinen on väärässä, akku pitää tietysti ostaa erikseen. Ja akun laturi myös. Eikä muuten ole itsestäänselvää, että kauppa, joka myy akkukäyttöistä pyörösahaa, myisi myös akkua siihen, puhumattakaan akun laturista. Yllättävää kyllä,  pyörösahassa oli mukana kuitenkin se pyörö ja ilmeisesti myös saha.



No, jokainen kokemus on oppimismahdollisuus. Rakentamisen tässä vaiheessa olen jo oppinut että jos ostaa takan, saa vain sen takan, jos ostaa akkukäyttöisen pyörösahan, saa vain sen pyörösahan. Olen siis oppinut rautakauppojen ja muiden rakennusalan myyjien suurimman salaisuuden: "Älä myy ikinä kokonaista tuotetta, kyni rakentajalta vähintään tuplahinta myymällä jokainen osa erikseen."

Ensi kerralla kun menen rautakauppaan, ei varmasti pääse myyjä yllättämään: kun menen ostamaan ruuveja, varmistan, että ruuvin kanta ja kierteen kuuluvat mukaan, ja jos eivät kuulu, varmistan että niitä saa ostettua samasta liikkeestä kuin ruuvejakin. 

Rouva E


2 kommenttia:

  1. Hei,
    Hyvä, että löysin blogisi. Olen tänä iltana kahlannut kirjoituksiasi läpi ja mieleeni on jäänyt erityisesti takan osto, juippi ja pöndelle muuton totuudet :D Ihan mahtavaa! Me olemme myös suunnitelleet hirsitaloa ja kohta pitäisi ruveta tositoimiin. Jännittää, kauhistuttaa ja ihastuttaa. Jään seuraamaan juttujasi :)
    t. Susanna

    VastaaPoista
  2. Kiva että olet löytänyt blogini, tervetuloa seuraamaan rakentamisen yritys-erehdys-tekniikkaa :) Voin kyllä lämpimästi suositella hirsitaloa, tähän mennessä olemme olleet erittäin tyytyväisiä! Tsemppiä rakentamiseen!

    VastaaPoista