keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ruuveissa on eroja, kuten viineissä

Talon rakentamiseen tarvitaan aika paljon ruuveja ja nauloja. Niin myös meillä, paljon on käytetty, mutta paljon on jäänyt ylikin. Koko raksa-ajan yritin kerätä epämääräiset ruuvipussukat ja -nyssykät yhteen paikkaan, josta työmiesten ja -naisten olisi helppo niitä käyttää. Tuntuu kuitenkin, että joka kerta kun ruuveja tarvittiin, niitä ei löytynyt. Tai ainakaan ei löytynyt juuri oikeanlaista ruuvia. Se tiesi siis rautakauppakeikkaa ja jälleen uutta pussukkaa tai nyssykkää, johon jää pari ruuvia.

Tavaroita järjestellessäni meinasin saada hermoromahduksen näiden perhanan ruuvien, naulojen ja muttereiden kanssa, ja päätin kertaheitolla selättää ne. Ostin pieniä lokerikkoja ja ajattelin että laitan ruuvit niihin nätisti järjestykseen. Näin tein. Tai ainakin aloitin. Istuin lattialla, levitin ruuvipussukoiden ja -nyssyköiden sisällöt eteeni ja aloin lajittelun: isot ruuvit, isot ruuvit joissa erilainen kanta, isot ruuvit joissa erilainen kanta ja tasainen yläosa, keskikokoiset ruuvit, keskikokoiset ruuvit joissa erilainen kanta, ison ja keskikokoisen ruuvin välikokoruuvi, sama mutta eri paksuus, pienet ruuvit, vielä pienemmät ruuvit, taas erilainen kanta, eri paksuus... Voi pyhä sylvi mikä kokoelma! Löysin kätköistämme ainakin 38 erilaista ruuvia! Osaa on sen verran runsaasti, että ne vaativat oman laatikon, osaa vain pari kappaletta, ja lokerikon kokonaisen lokeron "tuhlaaminen" vain parille ruuville olisi ollut mielestäni hassua. "muutaman" ruuvin heitin roskiin, ne ovat varmasti ne ainoat, joita tulemme joskus tarvitsemaan. Näiden lisäksi ruuveihin liittyi erilaisia muovisia härpäkkeitä (joille on olemassa ihan oma nimi) ja kaikkea muuta pientä sälää. Mission impossible, tarvitsen lisää lokerikkoja!


Tuollaista järjestelyä tehdessä ehtii miettiä kaikenlaista. Mietin, onko kaikille näille ruuveille oikeasti tilausta. Ymmärrän toki, että ruuvin pituus on melko tärkeä (olen kuullut tarinoita kuinka mm. ikean ruokapöydän kannen läpi porautui hieman liian pitkät ruuvit), ja että ruuvin paksuus vaikuttaa ehkä johonkin. Mutta se kanta? Mitä merkitystä on, onko kanta suora, risti, tähti, pyöreä (tai ainakin melkein pyöreä), vai joku muu? Kyseessä lienee työkalutehtailijoiden salaliitto, jolla saadaan tällaiselle raksa-amatöörille myytyä samaan tarkoitukseen tarkoitettuja työvälineitä ainakin 4, jokainen eri kannalla, eri ruuville, mutta yhtäkaikki, tarkoitettu ruuvaukseen.

Nyt meillä on siis komea ruuvikokoelma, ja oletan että meiltä löytyy jonkinlainen erilaisten ruuvien ruuvauslaitevalikoimakin. Tiedän, että raksa-alan ammattilaiset nauravat pienelle pipertelylleni, ja kaluste-asentajien mukanaan kuljettama ruuvirepertuaari pesee kokoelmani kuusi-nolla. Yhtäkaikki, meillä ruuvit on nyt jossain järjestyksessä. Herra S ehdotti hieman ivaillen, että kirjoittaisin lokerikon kanteen, jokaisen lokeron kohdalle, minkä ruuvin se sisältää. Ei onnistu, en puhu ruuvi-kieltä, joten tekstit olisivat seuraavat juurikin nuo yllämainitut: iso ruuvi, iso ruuvi eri kannalla, keskikokoinen ruuvi. Ja tietysti lempparini: epämääräinen ruuvi (joita on muuten on yllättävän monta ja erilaista).

Eikä teksteillä olisi kuitenkaan mitään väliä, voin nimittäin vaikka vannoa, että ensi kerralla kun tarvitsemme ruuvia, yksikään näistä vähintään 38 erilaisesta ruuvista ei käy, hienosta nimestä huolimatta, ja taas lähdetään rautakauppaan...

Rouva E

11 kommenttia:

  1. OMG! Ihanat lokerikot <3 Ilmoittele jos olet myymässä ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookin aivan ihanat!!! Ostin hong kongista, ja maksoi vain muutaman euron! :D

      Poista
  2. Hahaa! Ihan huippua! Mutta miten terapeuttista. :D :D Yritin pitkään pysyä samassa jämptiydessä, mutta luovutin, ja nyt varastossa kolme purkkia: "ISOT ruuvit", "Pienemmät ruuvit" ja "Kaikki ylimääräiset IKEA-osat ja ruuvit"
    Yksittäisille ruuveille, jotka haluaa pysyvän ojennuksessa mutta omien kavereiden kanssa, laitan kirkkaaseen teippiin riviin ja toinen pala teippiä päälle. Pysyvät tallessa ja näkee mitä ne on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi tähän pystynyt tiiviin rakentamisen aikana, hermot olisi mennyt kun joku ukko olisi tullut ja sekoittanut mun järjestyksen :) Toi teippi-idea on ihan loistava, taidan ottaa sen myös käyttöön. Sitä voisi kehittää, ja tehdä sellaisia piiiitkiä ruuvi-teippi-suikaleita, joista saa tehtyä kivoja rullia! Ja jos olisi oikein tarkka, niin laittaisi ne ruuvit pituusjärjestykseen, jolloin rullasta tulisi vähän sellainen spiraali :) :)

      Poista
  3. "Tuntuu kuitenkin, että joka kerta kun ruuveja tarvittiin, niitä ei löytynyt. Tai ainakaan ei löytynyt juuri oikeanlaista ruuvia. Se tiesi siis rautakauppakeikkaa ja jälleen uutta pussukkaa tai nyssykkää..."

    Kuulostaa niin tutulta, että ihan samoin olisin voinut kirjoitella minäkin. Paitsi sillä erolla, että meillä rakentamisen aikana aikaa ei jäänyt ruuvien ja naulojen järjestelyille ja etsimiselle, rautakauppa oli 5km päästä, joten sieltä löytyi helpommin ja nopeammin se, mitä aina milloinkin tarvittiin.

    Tämän kaiken seurauksena nyt, kun rakentaminen on ohi (ainakin melkein ohi), niin nyt keräsin kaikki yli jäänet ruuvit ja naulat samaan paikkaan. Niitä oli yli 100 kiloa. Ja niitä varten tarvittiin varastoon ihan oma erillinen kaappi, joka on sellainen jääkaapin kokoinen.

    Luulisin, että pärjään tällä naula/ruuvivarastolla lopun ikääni oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 kiloa!!! :D

      Poista
    2. Herran jestas, 100 kiloa! Respektiä niiden järjestelylle :D

      Poista
  4. 100 kg on jo aika erinomainen suoritus!! :D

    VastaaPoista
  5. Apua! Meillä on kotonakin jo kilojen verran ruuveja jotka kaivan joka ainoa kerta miehen taskuista kun laitan työhousut pyykkiin. Johonkin pahvilaatikkoon olen sitten niitä kerännyt, saa nähdä paljonko niitä kertyy kun raksaaminen on ohi ;)

    Mutta kyllä Mika silti vetää pohjat, 100 kg!!!

    VastaaPoista
  6. Ruuvien kannoista. Otappa akkuporakone/ruuvinväännin ja ala kokeilemaan miten erilaisilla kannoilla varustetut ruuvit käyttäytyvät kun alat ruuvailemaan niitä vaikka lautaan kiinni. Sitten vasta huomaat, että ruuveilla ja ruuveilla on tosiaankin eroa.

    VastaaPoista