maanantai 4. huhtikuuta 2016

Elfa, uusi maailma

Tavarat pysyvät järjestyksessä, kun on kunnon säilytystilaa. Meillä sitä on kahden vaatehuoneen ja ruokakomeron verran. Olen pohtinut kovasti, minkälaisia säilytysjärjestelmiä niihin keksisin. Ruokavarastoon olin kaavaillut paksuja puisia hyllyjä, jykevillä kannakkeilla. Sellaisia, jotka pitää pultata muutamalla puolen metrin pituisella ruuvilla ja naulalla kiinni, jotta varmasti pysyvät paikoillaan ja jos ne joskus poistaa, jää seinään ammottava reikä. Vaatehuoneiden kanssa en ollut niin ronkeli, ja marssinkin niiden tiimoilta paikalliseen k-rautaan ja pyysin maailman parasta rautakaupan myyjää tekemään suunnitelman niihin. Myyjä ehdotti elfaa. Olin muodostanut, joskus vuonna esihistoria, elfa-systeemeistä kolme mielikuvaa: ruma, kallis ja tylsä. Suostuin kuitenkin kuuntelemaan elfan mahdollisuuksista, ehkä ne kävisivät vaatehuoneeseen, ainakin siihen toiseen...

Siitähän se maailma, siis elfa-maailma sitten aukeni! Rakastuin ensisilmäyksellä pelkällä yläkiskolla seinässä kiinni olevana systeemiin: riittää että yksi vaakatasoinen kisko kiinnitetään seinään, ja pystysuorat kiskot roikkuvat sitten siitä, ja niihin sitten vain hyllynkannakkeet kiinni. Kuinka nerokasta, erityisesti hirsitalorakentajalle. Yksi kisko hirteen kiinni, ei tarvitse miettiä hirren painumista, senkun painuu, niin painuu samalla koko järjestelmä yhtä paljon joka puolelta. Kuinka nerokasta kun ei tarvitse vatupassin kanssa tiirailla onko jokaikinen pystysuora kisko suorassa ja onhan reiät varmasti oikeassa paikassa. Sen kun liu´uttaa (onpa hankala sana kirjoittaa) kiskot yläkiskoon ja fiksailee sitten oikeaan kohtaan, ja naksauttelee kannattimia kiinni ja irti. Kuinka nerokasta, kun vain yksi osa on seinässä kiinni, niin muita osia voi muuttaa ja vaihdella vaikka joka päivä! Toimii ainakin tällaisella tuuliviirillä, joka saa ensin loistavan ajatuksen miten hyllyt pitää laittaa, muuttaa sittenkin mielensä (naisen oikeus), palaa ensimmäiseen ratkaisuun, keksii sittenkin vielä kivemman järjestyksen, toteaa ettei se toimi ja palaa taas siihen ensimmäiseen. Voitte vain kuvitella minkä urakan Herra S ja ruuvauskone olisivat joutuneet tekemään tämän mielensä vaihtajan kanssa, jos ne olisi joka kerta ruuvattu kiinni seinään! Nyt Herra S vain liu´utteli kiskoja ja vaihtoi hyllyjen ja korien paikkaa. Kerta kaikkiaan nerokasta!

Sitten se tylsyys, pah sanon minä nyt! Elfalla on jos jonkinlaista härpäkettä, joihin ihastuin ikihyviksi. On hyllyjä ja koreja, jotka saa yhteen kiskoon kiinni, ja joiden paikkaa voi vaihtaa vain yhtä kättä käyttäen ilman ensimmäistäkään työkalua, on "tarjottimia", housupidikkeitä, kenkäpidikkeitä ja vaikka mitä pienille ja isommille tavaroille tarkoitettua hyllyä ja kannatinta! Saimme illan kulumaan mukavasti lukiessamme uuden avautuneen maailmamme matka-opasta, elfa-katalogia. Ja nuo kaikki härpäkkeet on siis pakko saada! Ja joka kerta kun mieli muuttuu, tai löytää jonkun uuden elfa-lisävarusteen joka on pakko saada, senkun liu´uttelee kiskoja, ei ruuvien irrottamisia, ei reikiä seinässä. Elfa joustaa!

No onhan se vähän ruma. Mutta, elfalla on kyllä sellaisia vähän paremmankin näköisiä tuotteita, vähän parempi sarja ilmeisesti. Ja sitäpaitsi, nyt kun ymmärrän elfan hienouden, se ei enää näytäkään niin rumalta, ja olen jopa hyväksynyt sen ruokakomerooni. Jos joskus haluankin ne puiset paksut hyllyt, niin vaihtaminen on helppoa, ja seinään jää vain katon rajaan muutama ruuvin reikä! Elfa on siis myös satsaus tulevaisuuteen ja reiättömään seinään :)

Ja se hinta! Sehän on murto-osa siitä, mitä olisin maksanut niistä puuhyllyistä, ja erityisesti hyllyjen pidikkeistä! Säästöä sataa niin, että emme kohta tiedä mihin kaikki säästyneet rahat oikein laitamme ;) Mutta ei hätää, tähänkin olen keksinyt ratkaisun: piha suorastaan huutaa poreallasta. Onkohan elfalla sellaista?

Rouva E

1 kommentti:

  1. Kuvaa kehiin sitten! :D
    Mekin mietitään omaa vaatesäilytystä, pari elfa-systeemiä olis valmiiksi, jos niiden ympärille tekasis puusta kaapin? ;)

    VastaaPoista