Hyvä keittiö, hyvä pizza.

On kaksi tapaa tehdä pizzaa: kotipizza tai tee-se-itse-pizza. Meillä talo on suunniteltu siten, että pizzan teko onnistuu. Ehkäpä osittain siitä syystä, että lähimpään pizzapaikkaan on yli 10 km eikä sekään suostu kotiinkuljettamaan pizzaa Metsärinteelle.

Kuinka talo sitten toimii täydellisesti pizzzan teossa. No, pizzan tekohan alkaa hyvästä taikinasta. Jauhot ja muut tarvikkeet, kodinkoneet mukaanlukien, löytyy helposti ruokavaraston hyllyiltä. Ei yläkaappien perukoille kurottamista, ei ala-kulmakaapin tyhjentämistä, jotta oikeat tarvikkeet saadaan pöydälle. Ruokavarastossa kaikki on löydetty silmäyksellä ja ovat käsillä ilman muiden tavaroiden siirtelyä. I LOVE IT!!!

Kunnon pizzataikina pitää vaivata rakkaudella. No, käytän siihen punaista sähkövatkainta ja taikinakoukkuja. Se ihanaakin ihanampi Kitchen Aid kone odottaa niittäin raksa-aikaisen talouden tasoittumista (sille on kyllä varattu oma paikka ruokavarastosta).  Yhtäkaikki, taikina onnistuu siis punaisella sähkövatkaimellakin. Varsinkin kun keittiöön on kerrankin laitettu oikea määrä pistorasioita oikeisiin paikkoihin. Helppoa.

Kunnon pizzataikina pitää nostattaa. Tässä apuna on Boshin monitoimiuuni, joka nostattaa taikinan kuin taikinan höyrytoiminnolla täydellisesti. Ei kuivaa päällistä, ei ylimääräisiä keittiöliinoja, vain kippo uuniin ja uuni päälle. Uuni ilmoittaa kohteliaasti kun taikina on kohonnut täydelliseksi. Vaivatonta. Nostatuksen jälkeen taikina on helppo kumota käsiteltäväksi kivitasolle, siihen voi roiskia jauhoja, öljyjä, vettä, antaa mennä vaan!

Kunnon pizza vaatii täydellisen tomaattikastikkeen. Jälleen sauvasekoitin löytyy yhdellä silmäyksellä, pistorasia on oikeassa paikassa ja liedellä keitetty tomaattikastike on valmis.

Kun talossa asuu kaksi ruuan rakastajaa, pizzaa pitää tehdä paljon. Tarvitaan myös paljon täytteitä. Tässä apuna on smeg- jääkaappi, joka on uskomaton tilaihme! Miten voi niin pienen näköiseen jääkaappin upota sellainen määrä ruokaa? Ei, en valita, mutta ihmettelen... No, jatketaan. 2,5 metriselle saarekkeelle mahtuu pizza jos toinenkin kaulittavaksi ja täytettäväksi. Siinä mahtuu hääräilemään Herra ja Rouva. Jaloissa muutama koira, odottamassa että pieni pala chorizo-makkaraa tippuisi. Ei tippunut.

Täydellinen pizza paistetaan kuumassa uunissa. Tässä apuna on leivinuunitakka. Olemme polttaneet takkaa kyllä kesälläkin, mutta jotta lämpötila saadaan 300 asteeseen, aloitimme polttourakan jo eilen. Lämmitys pienemmälle ja pökköä pesään. Kaupanpäälle saadaan ihanan tunnelmallinen tuli elementti sekä ah, niin ihanan pehmeä lämpö koko taloon. Ymmärrettävistä syistä käytämme kesällä ulkogrilliä pizzan paistamiseen... Pari pesällistä pizzan paisto päivänä ja a-vot, uuni hohkaa 300 asteen lämmössä! Sitten vain pizzakivi uuniin ja siinä paistuu pizza makoisaksi.

Valmiit pizzat ovat suussa sulavia. Pohja ei ole ehkä ihan yhtä rapsakka kuin grillissä paistettaessa, mutta ei jää pahasti kakkoseksi. Voittaa ainakin sähköuunin mennen tullen! Pizzaa syödessä voikin ihailla punaiseksi maalautuvaa taivaanrantaa ja miettiä kuinka monta asiaa talossa menikin täysin nappiin!

Jos jotain valittamista täytyy löytää, niin pienen miinuksen keittiö saa puuttuvasta itsensä puhdistus toiminnosta. Kunnon pizzan teon jälkeen jauhoja ja tomaattikastiketta on joka paikassa. Onneksi sentään on laattalattia, joka on kivitasojen tapaan melkoisen helppo sutaista puhtaaksi vaikka litimärällä rätillä.

Jos keittiön täydellisyys mitataan pizzan teossa, niin voin todeta, että Me teimme sen, täydellisen keittiön!

Rouva E

Ps. Ai kuva valmiista pizzasta? Kuka sitä nyt olisi ehtinyt kuvaamaan?

Syksyinen raksaväsy

Nyt se sitten iski ihan urakalla, raksaväsymys. Onneksi Herra S on ollut ahkerampi, pitänyt huolen, että terassimme valmistuu, siinä on kaiteet ja portaat. Itse olen suunnitellut kiinnittäväni vessan peiliä viimeisen kuukauden ajan. Siinä se lojuu vessan lattialla. Tekemistä vaille valmis.

Osittain raksaväsyyn vaikuttaa töiden aloittaminen. Vuoden virkavapaa, opintovapaaksi naamioitu raksavapaa, teki hyvää. Sain keskittyä rauhassa rakentamiseen ja väitöskirjan tekoon. Nyt kun päivät täyttyvät töistä ja väitöskirjasta, ei vessan peilit enää tunnu kovin tärkeiltä.

Sen verran piristystä on näkyvissä, että totesin eilen saunassa että pesuhuoneen valoille on nyt kertakaikkiaan tehtävä jotain. Ne ovat edelleen kamalat. Se into, jolla niistä kirjoitin aikanaan on laantunut, en ole enää repimässä niitä henk koht alas omin pikku kätösin, en myymässä koko taloa valojen takia enkä kiroa suunnittelijoita alimpaan helvettiin. Rauhallinen toteamus niiden järkyttävyydestä sisälsi eilen vain yhden lauseen, ja sekin oli melkoisen laimea. Herra S ainakin taitaa päästä helpommalla :)

Tiedän että raksaväsymys väistyy aikanaan. Toivon että Herra S ymmärtää sen myös, ja osaa nyt nauttia. Eräänä päivänä herään, totean että NYT lähtee ne pesuhuoneen lamput, NYT laitetaan ne parit puuttuvat verhot, NYT myös ne pari puuttuvaa listaa, NYT kiinnitetään se vessan peili, NYT, NYT, NYT, NYT on saatava valmista. Ja sitten saadaan. Tapahtuuko se huomenna vai 3 vuoden päästä, kuka tietää. Elämä on yllätyksiä täynnä, niitä kannattaa odottaa :)

Rouva E

Eläköön syksy ja takkatuli

Syksy on tänään näyttänyt parhaan puolensa, vesisadetta ja viileää ilmaa. Pidän syksystä, sillä se antaa luvan käpertyä sohvan pohjalle ihanan lämpimän torkkupeiton alle, ja katsoa tv:tä hyvällä omalla tunnolla. Tänä syksynä pidän syksystä erityisesti, koska se viilentää talon.

Metsärinteen isot ikkunat avautuvat länteen, niistä näkyy upea auringonlasku. Kuullostaa hienolta, eikö vain? Tämän hienouden haittapuoli on, että ikkunoista paistava aurinko lämmittää talon melko lämpimäksi. Rauhoittukaa arvoisat kanssa rakentajat, kuulen jo kuinka varsinkin kustannustietoisimmat huutelevat pienten lämmityskustannusten nimeä. Tiedän, tiedän, mutta kun Rouva E ei ajattele noin. Rouva E ajattelee, että jos on liian kuuma, ei voi polttaa takkaa. Ei kumpaakaan takkaa, koska jos 30 asteisessa talossa polttaa takkaa, lämpötila nousee ties kuinka korkealle. Ja Rouva E haluaisi polttaa takkaa, koko ajan. Takan tuli on rauhoittava, lumoava ja omalla tavallaan ikuisesti mystisen voimakas.

Joten onneksi tuli syksy, joka viilensi talon. Aurinko on tänään ollut koko päivän pilven takana piilossa, ei hehkuttamassa ikkunoistamme sisään. Talo tuntuu hieman viileältä. Tai ainakin tarpeeksi viileältä takkojen polttoon. Olohuoneen varaavaa takkaa olemme polttaneet jo useasti, mutta tänään on erityinen päivä makuuhuoneen kevyt takan näkökulmasta, se nimittäin vihittiin käyttöön! Makuuhuoneen lämpötila laski siis ensimmäistä kertaa niin alas, että jopa viileässä viihtyvä Herra S totesi, että nyt sitä takkaa voi polttaa. Ja niin me sitten poltettiin!

Takka syttyi kuin unelma, muutama raksapuun palanen pesään ja tulitikku perään. Viuh, tulessa. Hetken jouduimme odottamaan kunnes ihana lämmin ilma valtasi makuuhuoneen. Takan lämpö on sanoin kuvaamattoman ihana, ei sitä millään sähköisillä lämmitysvehkeillä saa aikaan. Sitä on myös paljon kivempi katsella kuin ilma-vesi-lämpöpumppua (joka on oikeasti todella ruma). Jos joku on eri mieltä, niin kysytään, että kuka ottaisi mielummin makuuhuoneeseensa takan ja kuka jonkunlaisen-mikälie-lämpöpumpun?

Nyt haaveilen että sairastuisin flunssaan, saisin maata koko päivän sängyssä ja lämmitellä takan äärellä. Lukisin koko päivän naistenlehtiä ja tekisin ristikoita. Pyytäisin Herra S tuomaan lämmintä juotavaa, keräisin säälipisteitä. Ja nauttisin takasta. Jos ei flunssa iske, niin taidan tehdä tuon kaiken ensi lauantaina, vapaa-päivänä.

Rouva E

Lapset lapiohommissa

Blogissa on ollut hetki hiljaista, mutta Metsärinteellä ei. Metsärinteen valtasi puolitoista viikkoa sitten kaksi ihanaa pikkumiestä, siskon pojat, jotka perinteisesti tulivat täyshoitolaan reiluksi viikoksi hoitoon vanhempien ollessa töissä.

Tässä vaiheessa rakentamista budjetti on aika lopussa, ja jokainen "itse tein, säästin" toiminto on tervetullut. Tässä vaiheessa projektia myös Rouva E alkaa olla aika lopussa, ja tuosta "itse tein, säästin" osuudesta vain osuus "säästin" houkuttelee. Mutta kuin taivaan lahjana, meille siis muutti viikoksi kaksi pientä poikaa, joiden kysymys aamuisin oli "mitä me voitais tehdä?". Luulen, että 6- ja 8-vuotiaat pojat eivät tarkoita kysymyksellään samaa kuin esim. talkooväki, mutta yhtäkaikki, allekirjoittaneen mielessä heräsi katala ajatus lapsityövoiman käytöstä! Ja kuinka ollaakaan, juuri tuon viikon aikana, meille tuli hieman vajaa 20 tonnia hiekkaa levitettäväksi tulevan terassin alle! Suunnittelma oli valmis: lapset lapionvarteen ja hommiin, Rouva E voikin sitten makoilla jossain sohvalla naistenlehtien seurassa.

Ensimmäinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset oppivat nopeasti. Ensin vain pitää näyttää itse tovin ajan mitä pitää tehdä. Lapset oppivat toimimaan oikein nopeammin kuin monet aikuiset, eikä turhia "miksi näin" kysymyksiä kuulu. Kun sanotaan että tee näin, näin tehdään.

Toinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset ovat ehkä jopa liian tehokkaita. Herra S:n tehtäviin kuului kuskata hiekkaa talon nurkille kottikärryillä, josta pojat sitten levittelevät sitä pitkin pihaa. Herra S ei pysynyt alkuunkaan poikien perässä. Hikeä puskeva Herra S yritti saada hengitystä tasaantumaan kun pojat jo huutelivat että missä seuraava kuorma viipyy. Poloinen Herra S.

Kolmas oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että korvaus kannattaa sopia etukäteen. Ensimmäisen päivän työn korvauksena pojat pääsivät leffaan, kauppaan kuuluivat myös popkornit ja kokikset. Toisena päivänä pojat ilmoittivat ottavansa palkan tänään rahana. Summa voisi olla kuulemma sama kuin työmiehillä yleensä. Palkkaneuvottelut olivat tiukat, ja päädyimme lopulta bonuspalkkaukseen, työn määrä ja laatu määrittelisi lopullisen palkan.

Siinä vaiheessa kun rahaa oli kasassa 5€/poika, vanhempi ilmoitti, että hän lopettaa koulun ja alkaa tekemään tätä työtä elääkseen. Hommaa on kuulemma kivaa, ei turhan vaikeaa, ei tarvitse opetella asioita ulkoa ja saa hyvää palkaa. Metsärinteellä olisi ihan ok asua ja Rouva E:n pöperöt kuulemma kelpaavat erinomaisesti, joten mikäs täällä ollessa.  Nuorempi pohti, milläs sitten eletään kun hiekat on saatu hoidettua, mutta muisti onneksi, että mökillä viime vuonna tienasi sievoisen summan keräämällä kotiloita. Sillä pärjäisi ainakin talveen asti. Neljäs oppitunti lapsityövoiman käytöstä koskee siis erityisesti lapsettomia (ainakin omasta tahdostaan lapsettomia), ne saattavat jäädä forever!

Sateen yllättäessä, siirryimme sisätiloihin jatkamaan keskustelua ja pitämään "ansaittua taukoa" (poikien ilmaus). Keskustelimme koulutuksen tärkeydestä ja siitä että heillä molemmilla on mahdollisuus tulla isona juuri siksi kuin hän haluaa, he ovat onnekkaita saadessaan käydä koulua ja leikkiä. Voi opiskella vaikka palomieheksi (ei käy, liian vaarallista ja on kuulemma typerää riskeerata elämänsä työn vuoksi), arkkitehdiksi tai insinööriksi. Tai voi myös alkaa lapiomieheksi, jos ihan oikeasti sitä haluaa. Poikienkin mielestä koulussa on ihan kivoja juttuja, kaverit, välitunnit ja urheilutunnit, ei siis lainkaan pöllömpi paikka!

Hetken päästä vanhempi poika nappasi Harry Potter kirjan ja nuorempi istahti sohvalle rapsuttelemaan koiria. Rouva E, ylpeä täti, keitti kupin teetä ja nautti katsellessaan kahta pientä, ihanaa miehenalkua, joista voisi tulevaisuudessa tulla ihan mitä vain!

Rouva E

Ensimmäinen syntymäpäivää, tervetuloa!

Meillä on tänään synttärit! Blogini täyttää yhden vuoden. Siitä alkoi eeppinen tarina, jonka jokaisesta hetkestä olen kiitollinen.

On aika hurjaa ajatella kuinka paljon vuodessa on tapahtunut. Vuodessa on kuitenkin vain 365 päivää, ja talorakennusprojektissa tehtävää on ihan älyttömän paljon. Vuosi sitten tämä päivä tuntui kaukaiselta unelmalta. Tuntui, että niin paljon on tehtävää, ettei tämä päivä tule koskaan. Mutta tulihan se, ihan niinkuin kaikki muutkin päivät.

Blogilla on ollut kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin se on toiminut päiväkirjana. Sen toinen tehtävä on ollut korvaamaton: se on toiminut terapeuttinani, jolle olen voinut purkaa ilot ja surut ja ennenkaikkea v****n vääristä valaisimista, 8 millin raosta ja väärästä talon väristä. Lukijoiden kannustavat ja myötäelävät kommentit ovat olleet tärkeitä jaksamisen kannalta, sydämellinen kiitos niistä teille! Pienenä detaljiina kerrottakoon että blogilla on ollut yli 20 500 lukija tai lukukertaa, miten sen nyt haluaa ilmaista. Olen kiitollinen teistä jokaisesta! Olen myös päässyt seuraamaan lukijoiden projekteja heidän blogiensa kanssa. Olen myötäelänyt monessa projektissa, saanut loistavia ideoita ja ihaillut kuinka kauniita taloja voikaan rakentaa. Kiitos, että olette jakaneet projektinne kanssani.

Niinkuin usein vuosipuheissa todetaan, vuosi on ollut raskas, mutta antoisa. Seuraava vuosi tulee olemaan ainakin rakentamisen suhteen helpompi: kohta alkava kattohärpäkkeiden asennus ja terassin rakentaminen, pihatyöt ja ehkä jonkunsortin autotalli (jos budjetti antaa myöden). Sitten on vielä ne "äkkiäkös nuo tekee": eteisen kaksi listaa, liesituulettimen vinossa oleva kupu, ruokavaraston puuttuvat hyllyt ja ne "muutamat" huonekalut, jotka odottavat vielä löytämistä. Blogin elämä ehkä hidastuu, mutta se elää yhä.

Vuosi sitten istuin mökin keittiön pöydän äärellä, tänään ihailen upeaa auringonlaskua isoista ikkunoita, jotka tuntuivat mökin pöydän ääressä piirrustuksissa ehkä hitusen liian pieniltä. No, kyllä niistä ulos näkee...

Rouva E

Niitä pieniä juttuja

Niitä pieniä juttuja. Niitä muuton jälkeisiä "äkkiäkös nuo laittaa" juttuja. Niitä, joita ei sitten koskaan laiteta. Niitä on meillä nyt yksi vähemmän, eikä mennyt kuin 3 kuukautta!

Kyseessä on kynnyslistat, vai miksikäs niitä nyt nimitetään? Siis listat, jotka tulevat oviin, joissa kaksi erilaista lattiamateriaalia kohtaa. Oviinhan voisi laittaa kunnon kynnykset, mutta halusin jotain pienempää ja huomaamattomampaa. Ja onpahan sitten joskus helpompaa jos kulkee pyörätuolilla.

Huoneiden väliset listat oli yllättävän helppo laittaa paikoilleen. Mittaus, sahaus ja liimaus. Ja siinä pysyy (ainakin toistaiseksi). Oven leveys on sen verran pieni, että tuon kokoisen palasen hallitseminen ei ole vaikeaa, sen saattaa jopa saada suoraan (riippuen tietysti siitä, mikä kenenkin mielestä on suora). Sainkin "helpot huoneet" tehtyä jo muuttoa seuraavalla viikolla, pari listaa kuitenkin jäi. Ne piti asentaa heti seuraavalla viikolla. Seuraava viikko näyttää olevan suhteellinen käsite...

Työhuoneen laminaatti - käytävän laatta

 Tänään se sitten vihdoin tapahtui, loput listat saatiin paikoilleen!

Olohuone-keittiö-ruokatilaan jouduimme laittamaan listan, siksi että laattamiehemme ei sitten ollut huomioinut, että keittiön laatta ja olohuoneen laatta ovat eri paksuisia. Laatojen raja oli ruma kuin mikä, eikä sitä saanut nätiksi millään pakkelilla tai saumauksella. Joten ei muuta kuin lista päälle! Huolellinen rakentaja olisi teettänyt 6 metrisen listan ja asentanut sen yhtenäisenä paikoilleen, me emme. Meillä lista koostuu kolmesta parin metrin palasesta, joiden suoraan virittäminen (riippuen taas siitä, mikä kenenkin mielestä on suora) olikin hieman haasteellista.

"kyllähän tää menee tälleen silmämääräisesti" - kuuluisat viimeiset sanat! Onnistuimme silmämääräisesti hutaisemaan yhden listan lattiaan vahingossa, ja se jymähti kiinni kuin kieli kylmään rautaan. Sen repiminen siitä irti oli lähes yhtä tuskallista, ja lopputuloksena lista vääntyi. Yhtäkaikki, töräytimme sen paikoilleen, silmämääräisesti, ja Herra S paineli sen suoraksi koko elopainollaan. Siinähän on pysyy. Jos lopputulos olisi Remontti-Reiskan ohjelmassa, saumakohtia ei näytettäisi ollenkaan. Näin kun niitä katselee, niin näyttää kyllä hyvältä.

Olohuoneen laatta kohtaa keittiön laatan

Pesuhuoneessa kohtasimme toisen ongelman: pesuhuone on matalammalla kuin käytävä. Siihen olisi ehkä pitänyt laittaa ihan kunnon kynnys, mutta kun meillä nyt sattui olemaan tuollainen liimattava lista, niin runnoin sen siihen väkisin. Pikkaisen vielä silikonia tuonne päähän, niin hyvältä näyttää.

Pesuhuoneen laatta - käytävän laatta

Väriksi valitsin pronssin värin. Metallin harmaa olisi ollut ensimmäinen valinta (luonnollisesti harmaa), mutta se olisi erottunut liikaa. On muuten hassua, kuinka hyvin tuo pronssin väri sulautuu harmaaseen lattiaan. Ei huano!

Sitä en tiedä, kuinka kauan nämä listat kestävät. Voi olla ettei kovin pitkään. Yleensä mikään missä on liima, ei kestä. Se luo lohtua sille, että jos nyt meni mönkään, niin sen voi korjata sitten joskus. Rakastan nyt tuota "sitten joskus", siihen asti pärjätään näillä!

Yksi asia vähemmän todo-listalla. Tätä vauhtia lista on tyhjennetty joskus vuonna 2080-luvulla.

Rouva E

Talon maalaus, osa miljoona

Talon maalausurakka senkun jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. En ymmärrä miten joku vain maalaa talon, ja se on siinä. Meillä on maalattu, vaihdettu väriä, maalattu, käyty sairaalassa, maalattu, sotkettu, käyty lääkärissä, maalattu, maalattu ja maalattu, mutta valmista ei vain tule.

Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella. Tai luulen niin. Voi olla, että valkoiset osat pitää vielä kertaalleen maalata, koska niissä kävi pikkuinen moka, ja osa valkoisista on maalattu sävytetyllä valkoisella, kun taas osa perusvalkoisella. Valkoisella ja valkoisella on eroa. Vielä on toki muutakin maalattavaa, mutta haluaisin uskoa, että voiton puolella ollaan.

Nyt sentään väri tuntuisi olevan oikea. Tai ainakin se on parempi kuin se edellinen, joka osoittautui liian siniseksi. Tässä värissä (tikkurilan 1911) ei ole sinistä ollenkaan ja se taittaa voimakkaasti ruskeaan. Parempi sekin kun sininen. Mielestäni väri sopii paremmin ympäristöönsä, keskelle metsää ja peltoja. Kuvissa ylhäällä näkyy vanha väri ja alhaalla uusi. Loogista aloittaa maalaus talon alaosasta :)

yläväri vanha

alaväri uusi

Ensimmäinen valmis seinä!

Kuvissa värin sävyä on vaikea hahmottaa, valot ja varjot leikittelevät inhottavasti ja tekevät kepposia sekä silmälle että maltaamattomalle amatöörikuvaajalle, jonka suurin saavutus on onnistua saamaan oma sormi pois kuvasta. Sävy ei ole niin tumma kuin yllä oleva antaa ymmärtää, tummussasteeltaan aikalailla sama aikaisemman sävyn kanssa. Sitäpaitsi näissä kuvissa tuo sininen näyttää harmaalta, häh?

Maalauksen hankaloittajana ei tällä kertaa ollut Herra S:n sairaalareissu, eikä ampiaiset, vaan kaikki muut lentävät ötökät. Jostain syystä leppäkertut ovat tykästyneet tonttiimme, ja pelastin usean pikkuisen kertun maalipinnasta. Siellä ne raukat sätkivät kun olivat jääneet selästä kiinni maalipintaan. Mahtavatkohan selvitä, raukat.... Maalipintaan on jäänyt muutama muukin ötökkä kiinni. Niiden poisotto ensinnäkin sotkee maalipintaa ja on toisekseen aivan turhaa, koska heti kun saat yhden irti, on kolme lentänyt tilalle. Päätimme antaa maalin ensin kuivua ja katsoa sitten miten ötököiden kanssa toimitaan. Saadaan tovi siis odottaa, Virtasen neljän öljyn laatumaali ei ole tunnettu nopeasta kuivumisesta. Jos siis tunnette hyönteisten kerääjiä, voitte vihjata että Metsärinteellä on arsenaali odottamassa noutajaa.

Kaikenmaailman ötököitä

Yhtäkaikki, päivä on ollut onnistunut: Herra S ei joutunut sairaalaan, talon väri ei ole ainakaan yhtä väärä kuin edellinen ja yksi talon seinistä taitaa olla oikeasti valmis. Tai melkein valmis.

Rouva E

Verhot

On yksi asia, jossa olen absoluuttisen surkea: Ompeleminen. Voitte kysyä lapsuuden ystävältäni, jonka kanssa teimme kettu-pehmolelut, miten ketun korvat ja pään pystyy ompelemaan väärinpäin. Ystäväni oli, ja on varmaan vieläkin, loistava ompelija ja joutui ompelemaan myös minun kettuni. Ompelin itse vain ketun pään paikoilleen, se meni vinoon ja irtosi seuraavana päivänä. Ompelukone on yksi niistä laitteista, kenen kanssa kemiat ei vain yksinkertaisesti kohtaa. Alalanka menee aina sotkuun ja se toinen lanka menee sinne koneen sisään ja kun olen surruutellut koneella hienosti suoraa, siinä ei ole ollut lankaa ollenkaan. Olen tullut siihen tulokseen, että ompelukoneissa on jotain vikaa, ei minussa.

Ompelutaidottoman kauhunhetkiä ovat verho-ostokset. Itseasiassa pygmin pituisen ompelutaidottoman pahin kauhunhetki on housujen osto, mutta se ei liene raksablogin aihe. Eli siis verhot. Ompelutaidoton joko ostaa juuri oikean pituiset verhot (ihan kuin niitä olisi sentin välein eri kokoisia) tai teettää ompelijalla miljoonan maksavat oikean mittaiset verhot (Herra S tietää, että tätä vaihtoehtoa on käytetty). Yksi vaihtoehto on, että ompelutaidoton ostaa liian pitkät verhot, ja "fiksailee" niitä sitten tupsuilla. Yhtäkaikki, joko menee ihan sikana rahaa, tai sitten lopputulos on säälittävä. Fiksu ompelutaidoton ihminen ei laittaisi verhoja ollenkaan, mutta ehei, ei meikäläinen, joka rakastaa verhoja. Verhoja on oltava, joka huoneessa, parhaimmillaan kahdet. Kangasta, kangasta, kangasta.

Nyt olen ottanut verhojen kanssa iisimmin, olen ajatellut että ne tulevat kohdalleen kun ovat tullakseen. Ja niin ne kuulkaa tulivat! Yhtäkkiä, eräänä aurinkoisena päivänä, hame-ostoksilla, silmiini osui täydelliset verhot! Raidalliset, valkoista ja hieman murrettua vihreänruskeanharmaata (riippuu kuka katsoo ja missä valossa). Täydelliset eteiseen, kertakaikkiaan perfect! Kotona lätkäisin verhot seinälle, jotta Herra S tietää mille korkeudelle verhojen pidikkeet pitää laittaa. Arvaatte varmaan olivatko verhot oikean kokoiset. No ei tietenkään, helmaan jäi 13,5 cm liikaa kangasta. Muutaman painokkaan verhoja halventavan sanan jälkeen, päätin ripustaa ne ikkunaan enivei. Roikkukoon lattiaan asti! Ihan sama! No, typerältähän ne liian pitkät verhot näyttivät. Näin jo mielessäni tupsu-viritelmiä, jolla verhot saadaan jotenkin ruotuun.

Heittäessäni verhojen pakettia roskiin huomasin että verhoissa on käyttöohje. Hah, verhoissa käyttöohje! Hieman ivallisena siitä, kuinka tyhmänä verhontekijä minua pitää, aloin lukea ohjetta. Hymy hyytyi hetkeksi kun tajusin tehneeni juuri väärin. Verhojen alareunassa on valmiiksi liimanauha, jonka avulla verhot saadaan lyhennettyä oikeaan mittaan. Ja pelkällä silitysraudalla! En pidä silittämisestä, enkä verhojen mittaamisesta, mutta so what, nyt läks! Ihan nappiinhan se ei mennyt, pienoinen mittavirhe ja hieman rempseä silitystyyli tekivät verhojen helmasta toki lyhyemmät, ei täydelliset, mutta lyhyemmät. Tarpeeksi hyvän! Tai ainakin paremmant kuin ne ylipitkät tai ne ompelukoneen läpi rytätyt kangas-lanka-sotkut.

Nyt on siis eteisessä verhot! Ei ehkä yhtä hienot kuin ompelijan tekemät, mutta ehkä parhaiten teeseitselyhennetyt ikinä!

Ja kun tietää, että verhot on ostettu Lidlistä ja ne maksoivat n. 25 euroa / 2 kpl, niin ei paha ollenkaan!

Rouva E

Lähdetkö kanssani avoautolla Pariisiin?

Raksablogin kirjoittaminen on ollut todella hauskaa puuhaa! Se on toiminut terapeuttina, vertaistukena ja päiväkirjana. Raksablogi jatkuu kunnes raksa loppuu, onneksi siihen on meidän vauhdilla vielä aikaa...

Nälkä kasvaa syödessä, niin kävi tässäkin. On niin paljon asioita, joista haluan kirjoittaa. Osasta terapeuttisten syiden vuoksi, osasta vain siksi, että narsistinen minäni haluaa jakaa ne muiden kanssa. Sitä varten päätin aloittaa uuden blogin: Avoautolla Pariisiin. Blogin nimi on varastettu Irinan iki-ihanasta kappaleesta muista pysyy hiljaa. Minähän en tunnetusti osaa pysyä hiljaa.

En tiedä kuinka pitkäikäinen blogista tulee, enkä tiedä minkälaiseksi se muodostuu, mutta jos lähtee avoautolla Pariisiin, matkalla voi sattua mitä vain, todennäköisesti ainakin tukka menee sekaisin ja kärpäsiä lentää suuhun nauraessa. Osa ohikulkijoista katsoo matkantekoa huvittuneena, osa paheksuvasti. Välillä mennään kovaa moottoritiellä ja välillä puhkeaa rengas. Ja kun vihdoin ollaan perillä Pariisissa, ajetaan vaikka ikuisesti riemukaaren ympäri!

Tervetuloa mukaan!

Rouva E

Helteinen, hikinen yö ja palovaroitin

Nykysäädösten mukaan uusissa taloissa pitää olla palovaroittimet, jotka on kytketty verkkovirtaan. Niin on siis meilläkin. Naisen logiikalla pääteltynä palovaroitin siis saa sähkön siitä verkkovirrasta, eikö vain? Ja jos se kerran saa sähkön suoraan piuhoista, se ei tarvitse virtaa patterista? Ja jos siinä ei ole patteria, niin ei ole patteria, joka voisi olla lopussa?

Ehei, olemme jo muutamia viikkoja sitten havahtuneet pieneen PIIIIP ääneen, joka on kimeä kuin ultraääni ja lyhyt kuin Rouva E:n pinna (ainakin keskellä yötä). Kun se kajahtaa noin kerran minuutissa, ja kaikuu koko torpassa, sen paikallistaminen ei ole helppoa. Kahteen varoittimeen, niihin verkkovirtaan kytkettyihin, on siis jo vaihdettu patterit.

Viime yönä, PIIIIIP, PIIIIIP, PIIIIIP, jokusen minuutin välein. Ei liian usein, mutta tarpeeksi usein häiritäkseen. Pahinta on, että koiramme pelkäävät kyseistä ääntä. Eli joka pirun PIIIIIIP:n myötä kolme tärisevää koiraa änkesi kainaloon. Se on tietysti söpöä, mutta ei silloin kun sisälämpötila on lähemmäs 30 astetta, ja ikkunoita ei uskalla avata kaikenmaailman ötököiden vuoksi. Pienet karvaiset lämpöpatterit.

Ja juuri kun olet saanut unenpäästä kiinni, PIIIIIIP!

Silmäpuoli-Herra S joutui siis yöllä töihin. Aamun valjetessa, tikkaiden paikka osoitti, että syyllinen löytyi tällä kertaa vierashuoneesta. Nyt on siis ainakin kolmeen varoittimeen vaihdettu patterit, vaikka vehkeet ovat olleet katossa vasta 3 kuukautta, ja saavat siis sähkön suoraan piuhoista.

Tiedän kyllä että patteri on siellä sähkökatkojen varalta. Mutta luulisi patterin sentään kestävän hieman pidempään kuin muutaman kuukauden, varsinkin jos se ei ole pääasiallinen sähkönlähde. Ja mikä hemmetti noissa laitteissa on, että ne piippailevat aina juuri öisin?

Rouva E

Ps. Videossa turkkilaiset tekstit, lähinnä niille, jotka eivät osaa englantia, tai vaihtoehtoisesti niille, jotka haluavat opetella turkinkieltä

Maalia ja mansikkakakkua

Talon maalaus, yritys 3. Muistin virkistämiseksi pieni historian kertaus: yritys yksi meni keturalleen, koska talon väri oli väärä. Ei hätää, se saadaan maalattua piiloon. Yritys 2 meni keturalleen, koska Herra S joutui sairaalaan ampiaisten takia. Ei hätää, Herra S selvisi.

Yritys 3 meinasi myös mennä keturalleen, sillä Herra S sai maalia silmään. Eikä vain silleen vähän, vaan ihan kunnolla. Herra S:n yksityisyyden suojaksi, ja siksi, että Herra S ei suostunut kuvattavaksi, joudutte tyytymään mielikuvaan: Tiedättekö naisen, yleensä nuori nainen, joka on meikannut silmänsä valkoisella kajaalilla? Koko silmän ympäri. Leveästi. Myös silmän sisältä. Tiedätte tai ette, siltä Herra S:n toinen silmä näyttää.

Yritys 3 ei kuitenkaan mennyt keturalleen, koska iki-ihanat appivanhempani olivat apuna, ja Herra S pystyi hoitamaan tämän kertaisen lääkärikeikan itsenäisesti. Me muut siis jäimme töihin. Hieman kyllä mietitytti, että tässä alkaa olla jo itseään toistava kaava nähtävissä....  Odotin, että Herra S olisi palannut edes merirosvolappu silmässä, mutta ei, onneksi valkoiset kajaalit olivat yhä paikoillaan.

Yritys 3 meinasi mennä keturalleen, koska ampiaiset ja paarmat löysivät tiensä sisätiloihin. Ei hätää, Rouva E ja myrkkyarsenaali tappoi maalauksen lomassa sisältä ainakin 10 erillistä lentävää, isoa, surruttelijaa. En lähtenyt erittelemään paarmoja ja ampiaisia, vittumaisia molemmat, sietävät kuolla.

Yritys 3 oli siis onnistunut, saimme maalattua kaikki valkoiset osat talosta. Siis katon alla olevat härpäkkeet ja ikkunoiden ympärillä olevat laudat. Ainakin melkein kaikki, suurimman osan. Sain myös maalattua itseni, vaatteeni, käteni, kasvoni ja hiukseni. Maalasin myös hieman harmaata seinää valkoiseksi, sekä tikapuut. Luulen että maalasin myös ikkunaa ja ikkunapeltejä. Koiria en maalannut, tai korkeintaan sitä valkoista koiraa, mutta siinä maali ei näy. Ja se mitä ei näy, sitä ei ole. Voi olla että osa maalauksista paljastuu vasta myöhemmin.

Yritys 3 oli onnistunut myös ruokien puolesta. Teimme grillissä törkeän hyviä rapeapohjaisia pizzoja, ja jälkiruuaksi ultimate-kesä-jälkkärin eli mansikkakakun.

Nyt sitten odotellaan 5 päivää, että Virtasen neljän öljyn laatumaali kuivuu ja pääsemme vetelemään teippejä valkoisiin osiin ja maalaamaan harmaata. Se onkin jännää puuhaa, ensinnäkin siksi, että näemme onko toinen harmaa-sävy yhtään oikeampi kuin ensimmäinen ja toiseksi, näemme minkä vuoksi Herra S tällä kertaa joutunee sairaalaan ;)

Rouva E

Metsärinteen kuningatar on lunastanut kruununsa!

Sota Metsärinteen kuningattaruudesta on käyty. Voittajana selvisi Rouva E. Ampiaiskuningatar, tai itseasiassa kuningattaret, on kaadettu, sotilaat tuhottu ja alamaiset karkoitettu. Sota vaati uhreja, molemmin puolin. Metsärinteen kuningattaren sotajoukot (=Herra S) sai "muutaman" osuman torstaina, tökättyään lautakasassa olevaa ampiaispesää. Olimme aikaisemmin paikallistaneet vastapuolen asemat lähinnä katonrajaan, mutta ryökäleet olivat laajentaneet reviiriään maassa olevaan lautakasaan, suojapressun alle. Siihen pahaa aavistamaton, ampiaisille ilmeisen allerginen, Herra S sitten sohaisi siirrellessään tavaroita ja rakennustelineitä. Sodan ensimmäinen todellinen haavoittunut :( Juhannuksen aatton aato ilta menikin sitten rattoisasti paikallisen sairaalan päivystyksessä...

Kostoksi hälytimme apuun ammattisotilaan, kutsuttakoon häntä tässä tuholaistorjuntamieheksi. Ei voi kuin ihailla, kuinka nopeaa, tehokasta ja ystävällistä palvelua saimme! Sota-isku toteutettiin samana päivänä kun otin yhteyttä, ampiaiskuningattaret pesineen hävitettiin täydellisesti ja saimme vielä strategisia ohjeita mikäli jatko-sota iskee. Kävipä ammattisotilas vielä varmistamassa koko talon, ettei vastapuolen salaiset agentit ole piiloutuneet mihinkään. Loistavaa palvelua, voin käsi sydämellä suositella st-torjuntaa! Heiltä löytyy muuten apua ja neuvoja jos jonkinsortin tuhoeläinten hävittämiseen.

Pesiä löytyi yhteensä 3, joista yksi oli siis lautakasassa pressun alla, ja kaksi katon rajassa. Pressun alla olevassa pesässä oli arviolta 100-200 ampiaista ja varmaan toinen mokoma makaa nyt kuolleena pihallamme, joka muistuttaa raatteentietä. Olkoon siellä nyt vainajat hetken muistuttamassa muille ampiaisille, että kuka tällä tontilla määrää! Kuvassa näkyy pesä lautojen päällä. Pesä jatkuu itseasiassa vielä yhden laudan alle. Kuva otettu lasin läpi tsuumilla turvallisesti sisätiloista :)

Pesä

Sodassa kaatuneet

Sodassa kaatunut

Nyt pihassa pörrää vielä jokunen yksinäinen ampiaisyksilö. Ovat kuulemma olleet koko päivän töissä ja nyt kotiin palattua, ei ole enää kotia mihin palata. Ovat raukat vähän ihmeissään. Olkoot, tämä kuningatar ei tunne nyt armoa! 

Itsehän olin sotatoimien ajan kiltisti sisätiloissa, kurkin kyllä rohkeasti ikkunoista ja yritin saada jonkunlaisia valokuvia jälkipolville (tai rehellisesti sanottuna blogia varten). Tosin ikkunan läpi 5 metrin etäisyydeltä otetuista kuvista ei juurikaan voi päätellä ampiaispesän kokoa tai sodankäynnin hirveyttä. On nimittäin hurjan näköistä, kun miljoona ampiaista pörrää yhden miehen ympärillä, olkoonkin, että miehellä on kunnon suojavarusteet päällä! Eipä ollut hinkua avata ovea tai mennä yhtään lähemmäksi, ei edes hyvien fotojen takia.

Metsärinteen kuningattaren titteli on siis minulla, yksinoikeudella! Ampiaiskuningattaret saivat tärkeän opin: jos vittuilet minun miehelle, minä (tai siis hankkimani tuholaistorjuntamies) vittuilee sinun miehille. Itse opin sodankäynnistä seuraavaa: 

1. Ampiaiset hakevat puun pinnalta pesänrakennusmateriaalia, eli aina jos ampiainen lentää esim. katon rajassa, kyse ei ole pesästä vaan voi olla myös rakennusainehankintaostoksilla (vähän niinkuin kävisi k-raudassa)

2. Jos ampiaiset pörräävät pääsi ympärillä, asetu selkä seinää vasten, jolloin ne eivät pääse lentämään pääsi ympäri. Auttaa pääsemään ampiaisista eroon. Allekirjoittaneen huomio: vaatii kylmääkin kylmemmät hermot

3. Ampiaiset ovat lempeimmillään alkukesästä (olisi pitänyt kertoa tämä Herra S:lle sairaalareissulla). Loppukesästä ovat kuulemma super-ärtyisiä ja pesän koko voi olla useita tuhansia yksilöitä. -> ampiaispesä kannattaa hävittää alkukesästä. 

4. Cooper-tuhoaine peittoaa kaikenmaailman raidit mennen tullen. Varmista että purkki on täynnä ennekuin syöksyt taisteluun. 

5. Varaudu sodassa siihen, että ampiaiset pistävät. Kyse on siitä, onko sinulla tarpeeksi vaatetta päällä, jolloin pistin ei yllä ihoon asti. Muista myös suojata pää, ja varmista ettei kasvojen edessä oleva verkko ole kosketuksissa ihoon! 

Näillä eväin siis ensi viikolla talon maalaushommiin, vihdoinkin!

Rouva E, Metsärinteen kuningatar

Viheliäinen pikku sälä

Onko olemassa ketään, joka pitää muuttamisesta? Voin käsi sydämellä sanoa, että minä en pidä. Pidän muuton teityistä osista, niistä, jotka ovat selkeitä: lasien ja lautasten pakkaaminen ja purkaminen, kirjojen pakkaaminen ja purkaminen ja liinavaatteiden pakaaminen ja purkaminen. Sohvan ja ruokapöydän muuttaminen on ihan ok, samoin muiden selkeiden huonekalujen. Vihaan sen sijaan niitä epämääräisiä tavaroita, joita löytyy laatikoista, pussukoista ja nyssyköistä: käyntikortteja, irrallisia valokuvia, pieniä muistoesineitä, mainoskyniä, teippirulla, pariton sukka, avaimenperiä, lähettämätön postikortti kaukomailta, jonka osti koska kuva oli niin nätti. Jep, ihan kuin sitä kuvaa nyt sitten kahdeksan vuoden jälkeen katselisi!

Ja kaikista kauheinta, kaikenmaailman piuhat: tv:n piuhat, anteennipiuhat, eri puhelimien piuhat vuodelta nakki ja kirves, tietokoneen piuha, kameran piuha, kuullokkeiden piuhat, porakoneen piuha, dvd:n piuha, radion piuha, sanelukoneen piuha, vanhan kameran piuha, koiran pureskelema piuha, paketissa oleva avaamaton piuha ja miljoona muuta, jotka kulkevat nimellä piuha.

Meillä oli rakennusaikana varasto, johon koko koti pakattiin. Muutossa (ensimmäisessä aallossa) varastolta tuotiin kaikki kiva muutettava: huonekalut, lautaset, liinavaatteet, kirjat. Se muutto oli kiva, ja jokaiselle tavaralle oli selkeästi oma paikkansa. Varastoon jäi laatikot, jotka sisälsivät näitä epämääräisiä tavaroita, ja piuhoja. Nyt kun varaston vuokra-aika umpeutuu, on näiden inhottavuuksien selvittämisen aika. Olen siis joutunut tekemään isoja päätöksiä, haluanko säilyttää ystävien lähettämän joulutervehdyksen, jossa viimekesänä armeijasta päässyt nuorimies komeilee nippa nappa kouluikäisenä? Missä kuuluu säilyttää heijastimia, jotka eivät ole takissa kiinni? Mitä teen miljoonalle piuhalle, joista en edes tiedä mihin ne kuuluvat? Näitä varten jokaisella löytyy vastaus: laatikko. Ne kaikki laitetaan yhteen laatikkoon, josta ne voi halutessaan kaivaa esiin. Sitä halua ei vain koskaan tule, ja ne hautautuvat laatikon pohjalle for ever. Sitten seuraavassa muutossa niitä taas ihmetellään.

Luin jokin aika sitten KonMarin kirjan, jonka opeilla (hieman soveltaen) pikku sälän muuttaminen on mennyt yllättävän jouhevasti. Aikaa se on vienyt, mutta hermoja on säästynyt. Olen ollut helpottunut, että voin heittää tavaroita pois. Kyllä, jopa sen ystävän pikkupojan kuvan (olen kamala ihminen). Osan tavaroista olen asettanut saattohoitoon (tämä ei ole KonMarin oppien mukainen toiminta): Kaikki piuhat sulloin yhteen isoon muovilaatikkoon, jonka piilotin vaatehuoneen perälle. Mikäli laatikko ei ole liikahtanut jouluun mennessä, lentää koko laatikko, avaamatta, roskikseen samalla kun kaivan joulukoristeet esiin. Sälästä pitää osata erottaa aarteet. Varasin todellisille aarteille yhden laatikon, jonka asetin kirjahyllyyni. Rakkaimmat sekalaiset tavarani ovat siellä. Kuten pieni nalle, muisto työkaverilta, pikkuinen lompakko toisen työkaverin tulianen ja kortti rakkaalta ystävältä. Minun pieni aarre-arkku.

Rouva E, pikkusälän selättäjä

Höyryllä likaa vastaan!

Vihaan siivoamista. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, se on kamalaa puuhaa. Vihaan erityisesti pölynimuria, sitä saa koko ajan repiä perässään, se törmäilee nurkkiin, jää jumiin tuolin jalkoihin, sen johto ei koskaan riitä tarpeeksi pitkälle ja sen putkista kuuluvat epämääräiset kolinat saavat aina pelkäämään että pölypussiin on sujahtanut vähintään isoäidin perintökorvakorut. Kertakaikkiaan kamala vehje!

Raksa-aikaan siivoaminen oli jotenkin siedettävää. Ehkä siksi, että suurin osa tavaroista jouti mielestäni roskiin, ja jokainen siivottu pölykasa oli askel kohti uuttaa kotia. Muuton yhteydessä halusin saada ammattisiivoojaan hoitamaan rakennuspölyn. Ei mennyt sekään niinkuin strömsössä, siivooja kyllä tuli, neljäksi tunniksi. Ei siinä koko kämppää siivottu. Loppu jäi allekirjoittaneen vastuulle. Luojan kiitos ihana, rakas anoppini tuli apuun ja hoiti osan ikkunoista. Ne loput ovat vieläkin pesemättä.

Muistan laattamiehen sanoneen että laattojen rakennuspöly pitää ensin pyyhkiä kuivalla ja sitten vasta kostealla. Mai ääs, suihkautin ne samantien suihkulla "puhtaiksi". Rakennuspölyä on tuon takia vieläkin pesuhuoneen laattojen pinnassa. Muistan laattojen myyjän kehoittaneen vuokraamaan koneen lattioiden ensisiivoukseen. Mai ääs, pesimme ne ystäväni Rouva W:n kanssa käsin, perseet pystyssä konttasimme pitkin lattioita. Niistä tuli mielestäni vähintään yhtä hyvät kuin koneella, ellei jopa paremmat. Odottelemme edelleen milloin käsistä ja jaloista lähtee nahka, aine kuulemma on vahvasti syövyttävää...

Nyt parin kuukauden asumisen jälkeen olen joutunut löytämään uusia siivousrutiineja (niiden olemattomien tilalle). Imuriin en vieläkään koske, ja haaveilen robotti-imurista, se muuttaa meille heti kun raksabudjetti antaa periksi. Sen aikaa robotin virkaa toimittaa Herra S, jolle olen enemmän kuin kiitollinen!

Harmaalla laattalattialla ja mustassa saunassa kaikki lika näkyy, jopa sellainen lika, joka ei oikeastaan ansaitsisi tulla kutsuttavaksi liaksi. Kolme, ulkona alvariinsa ravaavaa, ja sieltä puoli luontoa sisään tuovaa koiraa eivät helpota asiaa. Pienin koiramme on rakastunut saunaan, ja mustia lauteita koristaa pienet likaiset tassun jäljet. Söpöä, tai sitten ei. Kun lähes koko talon lattiat ovat laattaa, se vaatii aina imuroinnin (YÖK) ja lattioiden pesun (=läträystä vedellä, kaatuvat ämpärit, väärin annostellut pesuaineet, haisevat rätit jne. YÖK). Ei käy, en suostu.

Tätä tuskastellessani sain loistavan vinkin, kiitos Rouva S-G, höyrypesuri! Arvatkaa tarvitsiko Herra S houkutella kahta kertaa rautakauppaan ostamaan uuttaa härveliä. Eipä tarvinnut ja niin Herra Höyry muutti meille. Se oli rakkautta ensi vetäisyllä! Yllätin itseni vetelemässä lattioita Herra Höyryllä kymmeneltä illalla, nauttien joka ikisestä vedosta. Harmaa laattaalattia oli kuin uusi, saunan likajäljet hävisivät ja höyrytimpä ihan huvikseni koirien lelujakin, kun kerran voin. Kemikaalitonta, helppoa, tehokasta. Vain muutama litra vettä, Herra Höyry ja Minä. Siinä uusi siivousrutiinini!

Herra Höyry

Haaveilen edelleen robotti-imurista, mutta huomaan salaa itseltäni etsiväni likaisia kohtia lattiassa, seinälaatoissa, saunan lauteissa, vesssoissa tai ihan missä vain, jotta pääsen kaivamaan Herra Höyryn esiin ja hyökkäämään pahaa aavistamattoman lian kimppuun. Olen salaa jopa tyytyväinen, että raksapölyä tuntuu olevan yhä sisätiloissa, ja sadesäällä patistan koirat ulos, vain saadakseni ne sisään likaisine tassuineen. En malta odottaa, että laatojen saumat likaantuvat ja pääsen tohottamaan höyryä oikein uralla pienellä mutta sitäkin tehokkaammalla suuttimella, silloin näen kun lika suorastaan lentää pois saumoista! Mikä nautinto! 

Olen tainnut seota.

Rouva E

Kuningatarten taistelu, avoin kirje

Arvoisa ampiaiskuningatar:

ME rakensimme talon metsärinteelle. SINÄ asetuit taloksi. Kiertelit ehkä hetken katsastaen parasta paikkaa. Löysit sen kattorakenteista. Työmiehesi löysivät hyviä pieniä rakoja, joista pääsee pujahtamaan sisään ja ulos, ihan rauhassa. Huomasimme teidät kyllä, annoimme teidän olla rauhassa. Jätimme sen kohdan talosta maalaamatta jossa te viihdytte. Myönnän että pienoinen pistos-pelko oli osittainen syy, ei pelkkä kunnioitus teitä kohtaan. Mutta riittikö se teille? Eipä tietenkään. Teidän piti saada koko talon ullakko, tai kattorakenteet, missä ikinä pesänne nyt sitten on. Ei riittänyt, että olisitte käyttäneet talon yhtä nurkkaa, ehei, teidän piti vallata kolme!

Te teette tärkeää työtä, en kiistä sitä, mutta ymmärthän sinä, että jos me emme maalaa tätä taloa, tämä talo menee pilalle, homehtuu, näyttää rumalta ja voi huonosti. Et kai sinä sitä halua? Etkai sinä halua asua rumassa talossa? Työmiehesi estelevät kovasti meidän pääsyn katon rajaan. Tulevat äkäisinä irvistelemään ja surisemaan ikäviä asioita, uhkaavat pistimillä. Suomeksi sanottuna, käyttäytyvät hyvin epäasiallisesti! Jos emme tottele ja poistu, hakevat kavereita apuun, ja niitähän riittää. Te estätte meidän talon maalauksen, uskon että olet tästä harvinaisen tietoinen!

Olemme muuten huomanneet, että olette laajentaneet reviiriänne, olette valloittaneet jo ainakin kolme nurkkaa, niissä käy kova kuhina. En tiedä kuinka monta teitä on, mutta sen tiedän että teitä on paljon. Sanotaan, että te ampiaiset olette reviiritietoisia, sen vuoksi epäilen, että teillä on vain yksi pesä. Sieluni silmin näen, että katon alla luuraa vähintään 100 neliöinen ampiaispesä, jonka syövereissä sinä, valtava kuningatar makoilet nauttien yltäkylläisenä hunajaa. Minut nähdessäni huudat "pää poikki" ja miljoona ahkeraa sotilasta tekee työtä käskettyä. Myönnän, etten itse uskalla mennä edes kurkkaamaan miltä katon alla näyttää ja myönnän, että voin olla väärässä, ja pesiä ja kuningattaria on useampi.

Mutta, tiedoksesi ampiaiskuningatar, tai mitä lie herhiläskuningatar oletkaan: MINÄ olen tämän rinteen kuningatar, AINOA kuningatar ja MINÄ määrään tässä torpassa, SINÄ ja sinun alamaisesi poistutte täältä, elävänä tai kuolleena, keinolla millä hyvänsä! Nimittäin minulla on nyt mennyt kuppi nurin sinun kanssasi. Jos olet kunnon kuningatar, tule esiin, otetaan matsi ihan kahdestaan, kuningatar kuningatarta vastaan, katsotaan kumpi selviää taistelussa hengissä! Sota on nyt julistettu, otatko haasteen vastaan typerä herhiläinen?

Rouva E, Metsärinteen ainoa kuningatar

Metsän reunalla

Meidän pihalla on vielä täysi raksa käynnissä. Siellä on lavoja, isoja säkkejä, lautoja, putkia, pätkiä, muoveja, ämpäreitä ja kaiken keskellä muutama kukka ja iki-ihanan anopin tuomat pari ämpäriperunaa. Pihaa ympäröi metsä, joka tietysti on upea, yleensä metsät ovat.

Viime päivinä pihamme ja ympäristömme on muuttunut. Eilen metsästä alkoi jo aamulla kuulua kova rytinä. Metsäkonehan se siellä tuli harventamaan. Tänään metsäkone on "siistinyt" pihamme ympäristöä, vanhat, taloa varjostavat kuuset oli hetkessä pinottu kauniisiin pinoihin ja aurinko, sen verran kun se nyt tänään on paistanut, on päässyt porottamaan ihanasti talolle myös etelän suunnasta. Tiemme reunustat on nyt hieman avarammat, siistimmät ja metsän ihanat kalliot ja isot kivet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Sanotaan että pitäisi nähdä metsä puilta, nyt sen tosiaan näkee, ja se on kaunis!

Katselin aamuteetä juodessani, metsäkoneen työskentelyä. Ihmettelen edelleen, kuinka isoilla koneilla pystytään tekemään pikkutarkkaa jälkeä, ja kuinka nopeasti puu on pistetty paloiksi. Siinä mies ja moottorisaha-yhdistelmältä kuluisi piiiitkä tovi. Metsäkonemies kävi ovella kyselemässä yksittäisten kuusien kohtaloa: paloiksi vain! Ystävällinen konemies pilkkoi valmiiksi myös pari itsestään kaatunutta puuta, sanoi että niistä tulee meille hyviä polttopuita.

Metsäkoneen toinen hyvä puoli on, että se tasoittaa tietämme aika kivasti. Tiehän tehtiin rakennustöiden alkaessa ja se on ollut kovalla käytöllä, jonka huomaa sen epätasaisuudesta. Raskas metsäkone kuitenkin toimii erinomaisena tasoittajana. Anna mennä vaan, edestakas, metsäkone!!!

Toinen maiseman muokkaaja on myrskytuuli. Pekka Pouta sanoi eilen tv:ssä, että pääkaupunkiseutulaisten on turha kysellä milloin myrsky tulee, se ei kuulemma tule tänne asti. Pekka Pouta ei ole käynyt metsärinteellä. En ole mitannut tuulen nopeutta, mutta kun ensin kurkkaa ovesta ulos ja sitten peilistä hiuskuontaloaan, niin voin sanoa että kovaa tuulee! Olen koko päivän pelännyt, että metsäkoneen säästämät puut kaatuvat, niin hirveästi ne taipuvat. Koputan puuta, yhtään ei ole kaatunut, ei ainakaan talon päälle.

Myrskytuuli on tehnyt kyllä muita tuhojaan. Se on riepotellut kaikkia viittä kasviani, jotka pihaa "koristavat". Eikä siinä vielä kaikki, myrsky on heitellyt pihan roskia pitkin metsää. Katselimme Herra S:n kanssa eilen illalla mikä ihme muovi puussa roikkui. Vähissä ovat vaihtoehdot muovin alkuperäpaikasta. Äkkinäinen olisi tietysti siivonnyt pihan hyvissä ajoin, meikäläinen ei. En halua nytkään lähteä kirmailemaan muovien perään metsään, jossa metsäkone myllää. Myrsky saa nyt rauhassa myrskytä, tuuli tuulla ja metsäkone harventaa metsää. Rouva E aikoo istua sisällä torpassa, nauttia kupin teetä, ihailla maisemaa ja miettiä pihan ja metsän siivoamista vaikka huomenna, tai sitten ylihuomenna.

Rouva E

Talon onnistumisia ja muutama suunnittelukukkanen

Elämä uudessa kodissa on ollut absoluuttisen ihanaa aikaa. Yksi ihanimmista asioista on ollut tutustua taloon, siihen, josta on vuosikaudet haaveillut, ja jolle on uhrannut fyysisesti lähes vuoden elämästään, iloineen ja suruineen. Talon onnistumiset ovat huikeat, niistä voisi kirjoittaa kirjan. Ne ovat niitä, joita ihmettelen edelleen (sen lisäksi että edelleen nautin sisävessasta), mutta mukaan mahtuu myös pienoisia suunnittelukukkasia, joiden kanssa on vain opittava elämään. Tässä muutamia  molemmista:

1. Laattalattia on parempi kuin hyvä. Ei haittaa vaikka vähän koira sotkisi, vauva oksentaisi tai punajuuret leviäisivä pitkin vaaleaa lattiaa. Pieni pyyhkäisy, ja lika on poissa. Voi läträtä vedellä, vahvoilla pesuaineilla, ei haittaa. Voi juosta vaikka korkkarit jalassa (kuuluu ihan jokapäiväisiin toimiini) tai raahata isoa pakettia lattialla, ei jää jälkiä. Näyttää hyvältä, tuntuu jalan alla hyvältä ja sopii erinomaisesti sottapyttyjen maailmaan. En luovu enää koskaan! 

Parhaat palat sorteerattu

2. Yläkaapiton keittiö. Pygmin kokoisen ihmisen unelma! Ei kurottelua, ei kaapin perälle hautautuneita jauhopusseja vuodelta 1956, ei epämääräisiä kippoja ja kuppeja, joita ei edes tiedä olevan olemassa. Kun kaikki alakaapit korvataan vielä laatikoilla, on koko keittiön repertuaari helposti hallittavissa. Yläkaapiton keittiö tekee keittiöstä myös valoisan ja avaran. Ei enää koskaa yläkaappeja keittiöön!

Täällä kelpaa pygmin kokkailla

3. Ruokakomero. Unelmieni täyttymys. Yläkaapittomuuden mahdollistaja. Ruoka-aineet, keittiön koneet, keittokirjat, keittiöpyyhkeet ja muut härpäkkeet käden ulottuvilla, yhdellä silmäyksellä näkyvissä. Jopa se raclettegrilli, joka ennen on pitänyt tunkea (kirjaimellisesti tunkea) jääkaapin päällä olevaan kaappiin, on saanut uuden elämän! Kuinka monella on jäänyt vohvelit tekemättä, koska ei jaksa kaivaa vohvelirautaa kaapinperältä? 

Vanhaa valurautaa ja uutta teflonia

Pitääkin tehdä lisää mysliä, näyttä olevan lopussa

Pannut rivissä

4. Iso vaatehuone. Tai kaksi. Ei pukeutumishuone, sillä omassa kodissa voin pukeutua missä vain, mutta vaatteille pitää olla oma huone, siis vaatehuone. Vaatehuoneet kruunaa rakastettuni, Elfa. Hyllyjä ja koreja, joilta kaikki tavarat löytävät oman paikkansa. Korkea huone mahdollistaa hyllyt kahden ja puolen metrin korkeuteen, siellä on joulukoristeiden hyvä odotella joulua, eikä adventtina tarvitse lähteä kiroten tyhjentämään varastoa jotta ne "prkleen tontut" löytyvät. Joulurauha on taattu! 

Sitten ne suunnittelun voikukat:

1. Liian iso sauna. Saunassa itsessään ei mitään vikaa, mutta ison saunan lämmitykseen menee helposti pari tuntia. Ei ihan-heti-valmis... Tosin kärsivällisyys palkitaan maailman toiseksi parhailla löylyillä (parhaat on tietysti mökillä) 

2. Ovet jotka aukeaa toistensa päälle. Pitäisi tutustua arkkitehtiopintojen opetussuunnitelmaan, tästä on pakko olla joku maininta jossain!

3. Pistorasiat ja valokatkaisijat, jotka ovat oviaukon molemmilla puolilla, molemmilla puolilla. Sähkösuunnittelukouluun tiedoksi: oviaukkoon tulee yleensä ovi. Normikäytäntö. 

Oven on pakko aueta toiselle puolelle...

... jossa se kivasti törmää vessan oveen ja oviaukkoon

4. Pesuhuoneen oviaukko samalla seinällä kuin suihkut. Eipä siinä ole unidrainista paljoa hyötyä, kun kaadot pitää tässä tapauksessa tehdä kahteen suuntaan. 

Onneksi onnistumisia on enemmän kuin epäonnistumisia, ja suunittelukukkasetkin lakastuvat ajan mittaan. Ei ne enää kohta haittaa, osa niistä on jo selätetty (mm. niillä liian lyhyillä liukuovilla) ja osan kanssa oppii elämään. Eihän me ihmisetkään olla täydellisiä (paitsi tietysti minä), ja talo olisi itseasiassa aika tylsä, jos siinä ei olisi yhtään omaa luonnetta hyvine ja huonoine puolineen. 

Rouva E

Liian Lyhyet Liukuovet

Mittausvirheet ovat rakentamisessa ikäviä. Tai ylipäätään sellaiset virheet, joiden seurauksena joku asia on liian iso tai pieni sille suunniteltuun paikkaan. Vähän niinkuin meidän eteisen kaapisto, se 3 milliä liian leveä. No, ei loppunut koko-ongelmat kaapistoon.

Meillä tulee, tai piti tulla, kolmeen oviaukkoon (huoneiden välisiin oviin) liukuovet. Yksi olisi ruokakomeron ja keittiön välissä, toinen makuuhuoneen ja vaatehuoneen välissä ja kolmas makuuhuoneen ja vessan välissä. Liukuovet ovat kätevät erityisesti jos "joku arkkitehti" olisi, ihan hypoteettinen ajatus, piirtänyt oviaukot siten, että tavalliset ovet kolisisivat keskenään avattaessa ja suljettaessa, ja "joku sähkösuunnittelija" olisi suunnitellut pistorasioita ja valokatkaisimia siten, että ne ovat joka paikassa aukeavan oven takana. Ja "joku amatööri rakentaja" olisi hyväksynyt nuo kaikki suunnitelmat, laattojen kiilto silmissään! Ilman että tässä nyt ketään syyllistetään, meille tulee siis kolme liukuovea. 

Tilasimme ovet tutusta rautakaupasta, tilaustavara, muutaman viikon toimitusaika. Kun ovet vihdoin saatiin, ja saatiin aikaiseksi alkaa asentamaan niitä, kävi ilmi, että ovet ovat liian lyhyet. Eivät siis peitä koko ovi-aukkoa. Vähän niinkuin olisi saluunan ovet, mutta niin että ne roikkuvat yläkiskosta ja aukeavat sivulle. Ylä- ja alareunassa muutamien senttien raot. Kauhean kivan näköiset!

Onneksi Herra S huomasi kokovian ennenkuin avasi paketteja. Tosin samapa tuo vaikka olisi paketit avattu, rautakauppa tuskin ottaa niitä enää takaisin, tilaustuote katsokaas. Meillä on nyt sitten kolme eri levyistä, liian lyhyttä liukuovea, ja kolme ovetonta ovi-aukkoa. Meillä kuitenkin törröttää ne rumat kiskot seinässä. Ruokakomerossa ja vaatehuoneessa se vielä menisi, mutta se vessa. Kuten meillä kylässä käynyt suloinen pikku-tyttö sanoi "olisin mielelläni mennyt tuonne vessaan, mutta eihän siellä ollut ovea". Niinpä... 

Sitten pitää enää selvittää, miten ovet voivat olla liian lyhyet standardimittaiseen oviaukkoon? Ilmeisesti oviaukon standardi ei ole yhteneväinen oven standardin kanssa. Sehän olisikin liian loogista ja ymmärrettävää.

Rouva E

Haaveena piha

Omakotitalon parhaita puolia on piha, oma piha. Talonrakennusprojektissa piha on yleensä se viimeinen, joka valmistuu. Näin myös meillä. Talossa on vielä paljon tekemättä ennekuin pihatyöt pääsevät alkuun, mutta tässä vaiheessa pihan suunnittelulle on hyvä antaa hetki aikaa. Metsärinteen piha on suunniteltu täysin luonnonmukaiseksi, tai siis ainakin melkein. Talon eteen avautuva rinne saa jäädä metsäpohjaksi, täyteen mustikkaa ja puolukkaa, sammalta, jäkälää, ja mitä kaikkea metsästä nyt yleensäkin löytää. Kaunista, helppohoitoista ja takaa ainakin yhden piirakan vuodessa. Talon takaosa, se mikä kyllä oikeasti on etuosa, jonne tie tulee, saa päälleen kiveä tai soraa, jotain helppohoitoista. Syy helppohoitoisuuden toiveeseen on, että mökkimme sijaitsee noin 6 km päässä, ja siellä on sitten puutarhaa ja nurmikkoa enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta, niinkuin yleensä projektin aikana, mieli muuttuu... Kävimme eilen viettämässä ihanan illan juhlissa, joiden pitopaikkana toimi ehkä mahtavin piha ikinä! Piha oli ns. vanhan asuinalueen omakotitalon piha, sellainen, jossa on oikea kunnon piha, ei vain pientä nurmilänttiä, jota sitten pihaksi kutsutaan. Pihassa oli puita, pensaita, nurmea, kalliota, polkuja, kukkia ja vaikka mitä! Joka nurkan takana tuntui odottavan uusi yllätys. Oli ruokailupaikka, saunan jälkeinen vilvoittelupaikka, oli hyötypuutarha, erilaisia leikkipaikkoja eri ikäisille lapsille, riippukeinu ja kaiken kruunasivat 4 kanaa, jotka tepastelivat omassa aitauksessaan.

Ihanat kanat

Lapsille piha on varmasti mahtava seikkailupaikka, sillä sitä se on aikuisillekin!

Portaat pelipaikalle

Juoksukisa keinulle!

 Juhlat osuivat lätkämatsin aikaan, joka tietysti veti ison kisakatsomon sisään, mutta jopa kesken jännittävän pelin en malttanut pysyä täysin pois pihalta, en malttanut olla selvittämättä sen pieniä salaisia nurkkia, kurkkimassa mitä kivaa jokaisen puun takaa löytyi.

Ison puun alta löytyy täydellinen lepopaikka

Herra S oli tietysti hyvin iloinen kun ilmoitin, että meidän pihasta pitää tehdä samanlainen: haluan sinne kalliota, nurmikkoa (vähän), polkuja, erilaisia toimintoja, yllätyksiä nurkkien ja puiden taakse, ja ehdottomasti myös kanoja! Näin jo sieluni silmin kuinka kipitän aamutakissa hakemaan tuoreet munat aamumunakkaaseen, Herra S näki sielunsa silmin kuinka kettu juoksee metsään kana suussaan Herra S perässään, Rouva E:n huutaessa aamutakissa terassilla paistinpannu kourassa. Idylimme eivät siis kohdanneet, tässäkään.

Ehkä kanoja emme voi keskelle metsää ottaa, tai ainakin niille pitäisi rakentaa valtava häkki, eikä ne sitten enää ole niin suloisia kuin eilisessä pihassa, jossa pelkkä matala aitaus piti ne turvassa. Aion kuitenkin jalostaa eilen saamiani ideoita eteenpäin, haluan tehdä pihastamme metsään asti ulottuvan seikkailupaikan, sekä aikuisille että lapsille. Haluan, että kun vieraamme tulevat pihaan, se herättää uteliaisuutta kiertää, katsella ja haistella. Ei vain pönöttää keskellä isoa aukeaa kenttää ja todeta että ainakin tontin rajat on helposti hahmotettavissa.

Puoliksi piiloitettu tandempyörä

Sydämellinen kiitos Herra ja Rouva H, että saimme tulla ihailemaan maailman ihaninta pihaa!

Rouva E

Eteisen peilikaapisto

3 millimetrin ongelma on selätetty. Meillä on eteisessä kaapisto! Kaapistosta tuli mielestäni aivan älyttömän hieno, se tuplaa eteisen koon ja tuo ripauksen hohtoa muuten niin puiseen ympäristöön. 

Kaapiston kasaamisesta saan kiittää kärsivällistä Herra S:a sekä maailman parasta appi-ukkoa. Ei voi kun ihailla kuinka  hienosti he saivat jokaisen kaapiston palasen lopulta loksahtamaan paikoilleen. Osa osista vaati millin tarkkaa työtä sahalla ja luulen, että appi-ukon insinööritaidot hoitivat lopun. Voi olla että kaappisto ei ole koottu kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, mutta ei haittaa, ei siinä ole käytetty roudarinteippiäkään! Kaappi saa vielä koristelistat yläreunaansa, jolloin katon ja kaapiston tyhjä väli jää piiloon.

Nyt on takeille, pipoille ja kengille tilaa ja pääsen eroon tuosta kuvassa näkyvästä rumasta kenkätelineestä. Edellisessä kodissamme eteisen säilytystila oli puolet nykyisestä, joten saa nähdä miten saan kaiken tyhjän tilan täytettyä. Pitänee lähteä kenkä-ostoksille :)

Eteinen odottaa vielä kapeaa konsolipöytää ikkunan alle, siihen saa kätevästi avaimet ja muut tilpehöörit taskuista. Lattialle ihana pappelinan muovimatto, kestää kulutusta kolmen koiran kanssa, helppo pestä, mutta silti nätti kuin mikä. Meillä on muuten ollut mökillä pappelinan mattoja jo vuosia, eivätkä ole menneet miksikään! Suosittelen, vaikka en muovimatoista yleensä pidäkään. 

Siinä olisi sitten eteinen valmis, joten tervetuloa sisään!

Rouva E

Talo ja elämäni historia

Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä!

Meillä on asuttu jo reilu kuukausi uudessa kodissa, mutta valmista ei tunnu tulevan. Ei raksan suhteen, eikä muuton suhteen. Olen päättänyt ottaa asiat kerrallaan, rauhassa, elellä raksan kaaoksen ja muuttolaatikoiden keskellä, laittaa yhden asian/tavaran päivässä paikoilleen, ja jos en ehdi tai halua, niin sitten en tee edes sitä.

Pahimmassa jamassa on työhuone. Meillä ei ole vielä kirjahyllyä, joten kaikki kirjat ja työhuoneen tilpehöörit ovat muuttolaatikoissa. Sieltä on sitten kätevä työn tohinassa etsiä sitä yhtä kirjaa tai muistilappua, joka todellisuudessa on kirjekuori, jonka nurkkaan on kirjoitettu (tod näk huulipunalla, koska kynää ei löytynyt), jokin elämää suurempi ja tärkeämpi asia. Eikä siinä vielä kaikki, osa työhuoneen muuttolaatikoista on edelleen varastossa. Jotta hommaa riittää.

Tänään olen käynyt läpi kaksi laatikkoa, ihan vain katsonut mitä ne sisältävät. Molemmat laatikot kuuluvat sarjaan "muistoja", ja ovat olleet edellisessä kodissa varastossa odottamassa sopivaa päivää niiden perkaamiseen, odottaneet siis jokusen vuoden... Tiedätte varmasti mitä ne sisältävät: metrolippu Pariisin matkalla vuodelta miekka ja kirves, pino kortteja ystäviltä, maskottinalle vanhoilta työkavereilta, ala-asteella (kyllä, kävin ala-asteen, en alakoulua) kirjoitettu päiväkirja, ensimmäinen yhteinen vuokrasopimus siipan kanssa ja paljon paljon muuta yhtä ajankohtaista. Jännittävimpänä 4 filmirullaa, siis täyttä, kehittämistä vaille valokuvina. Kon Marin oppien mukaan, nämä tavarat ovat niitä viimeisiä jotka siivotaan hänen menetelmänsä mukaisesti, koska niihin liittyy vahvasti tunteita. Siksi en niitä siivonnut, katsoin vain mitä laatikot sisälsivät. Kävin jokaisen tavaran läpi, ihan vain mielenkiinnosta....

Olen siis viettänyt illan elämäni historian kanssa. Ja mikä ilta se onkin ollut! Ilta tuli loistavaan saumaan, tilanteeseen, jossa talon ja väitöskirjan keskeneräisyys kaatuvat päälle, ja katse on vain siinä mitä vielä pitäisi tehdä. Oli hyvä pysähtyä yhdeksi illaksi muistelemaan mitä kaikkea olen jo tehnyt. Olen nimittäin tehnyt ihan hurjan paljon! Olen ollut onnekas ja saanut matkustella pienestä pitäen (siitä muistona mm. passi ajalta, jolloin ne kirjoitettiin käsin), olen päässyt ompelulehden "muotikuviin" (ajalta jolloin olin nuori, hyvin nuori ja nätti), olen saanut opiskella ja työskennellä hienoissa ammateissa (näistä muistona kiitos-kortteja ja positiivisia palautteita), olen saanut elää elämääni ihanien ystävien ympäröimänä (siitä muistona kortteja, lahjoja, kirjeitä ja pientä ihanaa sälää). Olen saanut rakastaa, ja tulla rakastetuksi, se lienee elämässä se tärkein. Olen myös kokenut surua, menettänyt läheisiä, sekin kuuluu elämään. Joten, ei, talonrakennus ei ole ollut koko elämäni, ei vaikka se tällä hetkellä siltä tuntuukin. No, rehellisyyden nimissä sanottakoon, että siltä on tuntunut  viimeiset 12 kuukautta.

Oman historian läpikäynti asettaa asiat taas omalle paikalleen. Enää ei ole niin kiire. Ei haittaa, että kirjahyllyt puuttuvat, olen selvinnyt pahemmastakin, ei haittaa vaikka talon ulkoväri on väärä, voin ostaa uuden maalin, ei haittaa vaikka piha on hävityksen kauhistus, laitoin sinne kukan.

Ehkä 30 vuoden kuluttua kaivelen muistojen laatikkoa, löydän sieltä talon pohjapiirrustukset tai värisävylastuja, joiden taakse on kirjoitettu epämääräisiä puhelinnumeroita. Voin tuolloin hymyillä ja muistella että olipa se ihanaa aikaa...

Rouva E