keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Muuttolupa, ehdollinen sellainen

Muuttolupa saatu! Tosin ehdollisena, muutamia asioita pitää laittaa kuntoon, mutta ei mikään eikä kukaan kuulemma estä tavaroiden kantoa sisälle.

Tarkastuksen alussa rakennustarkastaja ilmoitti että nyt tarkastetaan onko talo turvallinen. Käytännössä siis kiersimme ensin koko talon, ja sen jälkeen tarkastaja ja vastaava mestari kävivät hieman papereita läpi (tässä vaiheessa oma huomioni oli jo kiinnittynyt tulevaan muuttoon). Tarkastajan huomio kiinnittyi lähinnä siihen, että vesi tulee ja menee asianmukaisesti, lämmitys pelaa, vessat toimivat, kosteat tilat on tehty asianmukaisesti ja vesieristeistä on otettu koepalat, tulisijat ovat asianmukaiset  ja ettei talosta pääse tippumaan ulos ikkunoiden tai ovien kautta.  Meillä suurin puute, johon luvan ehto perustuu, on lvi-tarkastus, joka aikatauluongelmien vuoksi päästään tekemään vasta ensi viikolla. Lähes kaikki "pienemmät", kuten saunan lasiseinän puuttumisen, toisen takan eduspellin puuttuminen, olimme tiedostaneet itsekin melko hyvin, joten varsinaisesti mitään yllätyksiä ei tullut. Saimme huomautuksia itsestään selvyyksien lisäksi siitä, ettei katolle ollut tikkaita, ja muita härpäkkeitä, eikä talon numero ollut missään näkyvissä. Tuo talon numero oli ehkä suurin yllätys, en vain ollut osannut ajatella asiaa ollenkaan. Sain kiitosta siitä, että jokaisen puutteen kohdalla pystyin kertomaan tarkasti milloin mikäkin puute tulee olemaan korjattu: "lvi-tarkastus?" "pidetään 31.3", "saunan lauteet näyttävät puuttuvan" "kyllä, tulevat huomenna", "liesituuletin puuttuu" "kyllä, tulee 1.4", "talon numero puuttuu" "kyllä, laitetaan näkyviin ennen pääsiäistä". Sain myös kommentin mikrosementtiseinästäni :) Tarkastaja kävi hipelöimässä mikrosementoitua seinää ja laatoitettua seinää ja totesi että kaikenlaista sitä nykyään keksitään. Otin tämän kommentin kohteliaisuutena :)

Olin edellisenä iltana (yönä) kerännyt ce-merkintöjä kansioon, ja painelinkin tarkastukseen hyvin asiallisena kahden eri kansion kanssa. Ce-merkintäkansiotani vilkaistiin nopeasti vain kun turvaikkunoista oli puhe (ja juuri se paperi tietysti sieltä puuttui). Tarkastaja totesi papereiden oleva hienossa järjestyksessä. En tiedä tarkastetaanko merkit jossain vaiheessa tarkemmin, mutta syytä olisi, sen verran paljon niiden eteen on tehty töitä!

Olen hieman huono kuvaamaan tarkastusta tarkemmin, vaikka olinkin itse paikanpäällä, sillä omalta kohdaltani kiinnostus siihen lopahti kun sain kysymykseeni "saako siis kantaa huonekalut sisälle?" vastauksen "Kyllä". Tämä tapahtui 20 minuutin kuluttua tarkastuksen alusta. Kaikki sen jälkeen tapahtunut on hieman hämärän peitossa, koska mietin siinä vaiheessa 1. kuka kantaa sohvan sisään? 2. Mihin sohva asetetaan? 3. Mahtuuko astiakaappi peräkärryyn vai pitääkö vuokrata pakettiauto? 4. Mitkä verhot tulee olohuoneeseen?

No miten sitten voisin neuvoa kanssa-rakentajia valmistautumaan kyseiseen tarkastukseen? Ensimmäinen neuvo on hyvä vastaava mestari. Meillä vastaava mestari oli hoitanut kaikki ihan viimeisen päälle, alkaen asiakirjoista ja kuvista (siis eri rakennusvaiheiden tallennus), hän oli hyvin ajantasalla siitä, mikä talon tilanne juuri nyt on, ja miten töissä tullaan etenemään. Hän kävi tarkastusta edeltävänä päivänä talolla ja kävi tarkastukseen liittyviä asioita kanssamme läpi ja neuvoi miten eri asiakirjojen ja mm. ce-merkkien kanssa tulee toimia. Hän myös oli täydellinen tuki ja turva tarkastuksen ajan. Toinen neuvo on, että pitää olla itse tietoinen siitä, mitkä talon puutteet ovat ja on suunnittellut milloin puutteet korjataan. Kolmas neuvo on, varmistaa että vesi-, sähkö- ja tulisija-asiat ovat kunnossa, sekä käytännössä että paperilla. Ja neljäs, että tyhjentää kaikki turhat rojut vaikka peräkärryyn, jotta talo näyttää siltä, että siellä oikeasti voisi asua. Havahduin nimittäin taas tarkastukseen siinä vaiheessa kun tarkastaja oli lähdössä ja totesi, että "kyllähän tänne kelpaa muuttaa".

Rouva E

6 kommenttia:

  1. Onnea ehdonalaiseen :D

    VastaaPoista
  2. Onnea! Mahtavaa, ja eikun kamoja kantamaan!

    Hyvä vastaava nimenomaan pitää tarkastukset näpeissään, ja "esittelee kohteen rakennusvalvonnalle". Omistajat voivat vain huokailla ja availla skumppaa.

    VastaaPoista
  3. Onnea, Onnea!! Mukavaa muuttoa ja auvoista asumista:)

    VastaaPoista
  4. Hieno juttu! Tsemppiä loppuvaiheisiin ja mahtavaa kun pääsette muuttamaan! Ehkä mekin vuoden päästä pääsiäiseksi ;)

    VastaaPoista